Rakensin 8mm plexixtä sellaisen tiiviin kuution jossa yläosa on wc istuimena.
Alaosa on rakennettu niin että voin viedä pääni sitä kautta kuutioon ja kauluksen tiivistää pelastuspuvusta kuutioon tiiviisti liitetty kumikaulus.
Kuutio on asetettu rekentamalleni pukille niin että minä istun pukin alla tuettuna niin että pääni on kuutiossa.
Pukille istutaan aivan normaalisti kuin vessaan ja sitten annetaan pissan tulla.
Luonani on ollut mies-naisporukoita julilmassa, juopottelemassa katsomassa pornoelokuvia, nussiskelemassa ja irstaillemassa. No aikansa juhlittua heille tulee pissahatä.
Olen kiinnitettynä pukkiin niin että en mitenkään pääse pois, hylättynä toisessa huoneessa jossa ei ole mitään muuta sisustusta ja vain pieni valo.
Juhlijoita alkaa käydä "pytyllä" ja lämmintä kusta holahdella kuutioon.
Pissan pinta alkaa nousta ja minun on juotava sitä jos en aio hukkua pissaan.
Siinä vaiheessa kun pissanpinta nousee juomapakkoon kyrpäni sykkii halkeamaisillaan.
Sitten näen hämärässä kun kolme ihmistä tulee huoneeseen jokaisella aivan kamala pissahätä.
Ensimmäinen,,,,aaahh pissaa tulee ja vain tulee, se ei lopu lain..toinen...nielen tuolla kierroksella toista litraa sakeaa kuumaa virtsaa.
Olenko täyspäinen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
olet kova jätkä.
Virtsaa on sisällisesti käytetty humalaisille, kun viina sisässä alkaa »palaa». Ulkonaisesti virtsaa käytetään haavojen huuhteluun. Sen käytöllä tähän tarkoitukseen onkin hyvät perusteet, vaikka nykyajan ihmisestä koko ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Ensinnäkin se on usein esimerkiksi metsämiehen ja soturin ainoa käytettävissä oleva steriili huuhteluaine ja toiseksi katsotaan nykyisin virtsa-aineen vaikuttavan haavainfektioita estävästi. Vanhoissa kansanohjeissa neuvotaan suorasukaisesti ihmistä haavan saatuaan »kusemaan sen päälle». Jäniksen virtsaa pidettiin hyvänä korvasärkylääkkeenä ja sitä säilytettiin sen takia erikoisen tarkasti. (Peldán: Suomen farmasian historia.)
Tarina ei taida kertoa saatiinko pupu pissaamaan pulloon vai pitikö se tappaa ensin.
"Parittelun esileikissä on omalaatuinen yksityiskohta: uroksen penis, joka on näkyvissä esinahan ulkopuolella. Se on rullalla kuin spiraali ja oikenee vasta, kun naaras on valmis itse hedelmöitykseen [siis kun uros työntyy sisään]." (Andersson & Svensson: Villi Suomi, 1983)
Tällainen on metsäjäniksellä ja rusakolla ja se on nähty myös yhdessä tv-dokumentissa. Kaniini on eri sukuinen otus ja sen elinkin on luultavasti erilainen.
kanssa? Onkos pissassa sitä eli tuleeko se uusiokäyttöön?
http://www.filecabi.net/video/japgross.html
On muutes hyvä clippi! Homma menee asteen pidemmälle, mut on tosi sexyy.