Mikä on kun ei huvita elää, mutta en uskalla itsariakaan mennä tekemään? Kaikki on vaan jotenkin niin tyhjää ja turhaa.
Mikä on kun ei mikään...
nolla
3306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuule,
ajatteleppa kaikkea kaunista ja herkkää ympärilläsi. Perhettäsi (ja jos sinulla ei ole niin vanhempiasi ja sisaruksia). Älä tuota kenellekään itsekkäästi LISÄÄ surua. Tämän voi korjata ja hakea terapia apua tai lääkäriltä mieliala lääkitys apua. Elämä on elämisen arvoinen. Hanki kotieläin, jota hoidat ja huolehdit...saat rakkautta ja lämpöä takasi ilman ehtoja tai vaatimuksia. MUTTA nosta ihmeessä itsesi ja lähde katselemaan/tekemään asioita joista tykkäät esim. istuminen kahvilassa ja immisten katseleminen tuo haasteita. Iteselläni myös kokemusta sekä taistelu tahtoa POIS tuosta tilasta. Tsemppiä :)
Muista itsari on raukkisten ja itsekeskeisten ihmisten juttu.
täälläkin.lapsia ei tarvi enää paapoa.ei velkaa mihinkään.täysipäinen mies,kylläkin aika tunteeton.itsellä tunne että kelpaan vaan sänkyyn..en jaksa siivota,pestä pyykkiä,juurijajuuri saan ruaan tehtyä.ei huvita lähteä ulos,eikä urheilemaan,ei soppailemaan,ei työkään enää tyydytä vaan itkukurkussa joka päivä.en haluaisi että lapset joutuisi kärsimään tällaisesta hullusta äidistä.ulkokuorta kun pitää pitää kirkkaana ja olla vahva kaikessa vaan kun en oo,minkäs teet.saatan alkaa itkeen kesken autolla ajon enkä tiedä miksi..tulee vaan niin huono-olo ja kurkkua kuristaa.lasten takia pitäisi jaksaa,jaksaa,jaksaa,jaksaa..
On olemassa tilanteita, joissa "jaksaminen" ei enää ole lastenkaan edun mukaista ja tämä kuulostaa juuri sellaiselta. Lapsilla on hyvin voimakas ja monimukainen kytkös vanhempiin ja yleensä erityisesti äitiin. Täten äidin pahoinvointi ei voi olla vaikuttamatta myös lapseen. Reagointi ei aina ole kaavamaista, vaan löytää yllättäviä muotoja. Omassa lapsuudessani päädyin kannattelemaan ja suojelemaan "heikkoa" äitiäni. Tänä päivänä ymmärrän että se oli väärin meitä molempia kohtaan ja vaikutusten kanssa taistellaan yhä.
Mitä haluan tällä sanoa on, että kyllä itsestä on pidettävä vähintään yhtä hyvää huolta kuin lapsista. Muuten koko perhe sairastaa ja todennäköisesti aivan turhaan. Hae apua, se kannattaa.