Erityisen huolissani olen siitä, että maahanmuuttajien on vaikea päästä kiinni omistusasuntoihin. Siksi heidän kohdallaan tarvittaisiin juuri mainitun kaltiaisia erityislainoja.
Hyvänä ehdotuksena pidän myös RKP:n ja Vihreiden piirissä keskustelun alla ollutta esitystä maahanmuuttajille suunnatuista edullisista erityisasuntolainoista. Tarkoitus olisi, että valtio takaa ja maksaa auntolainojen korot tukena maahanmuuttajille. Lainat tulisivat olla pitkäaikaisia ja sisältäisivät mm. asunnon oston jälkeen vastiikettoman starttipalkkion (10 000-40 000 euroa riippuen perhekoosta). Kohteena olisivat maahanmuuttajat ja heidän perheensä kun he hankkivat ensi kerran omistusasunnon.
Huonompiosaisten, kuten esimerkiksi sosiaaliavustusten varassa asuvien, on yleisestikin vaikea päästä käsiksi omistusasuntoihin. Voisi herättää hieman katkeruutta jos valtio sanoisi omistusasuntoon haluavalle köyhälle että sori, kyllä valtio antaisi sinulle korottoman pitkäaikaisen lainan ja starttipalkkion päälle jos olisit maahanmuuttaja, mutta et saa, kun et sitä ole.
Perusteluna on esitetty: kantaväestöstä asuu noin 75% omistusasunnoissa, niin maahanmuuttajien asumismuotoa pitäisi saada jakautumaan samanlaiseksi suhteutettuna kantaväestön kanssa. "Tarkoitus olisi integroida maahanmuuttajat paremmin yhteiskuntaamme omistusasumisen kautta" (Astrid Thors totesi radiohaastattelussa).
Maahanmuuttajat omistavat myös kantaväestöön nähden huomattavasti vähemmän maatiloja ja metsää. Pitäisikö gappia tässäkin suhteessa pyrkiä pientämään antamalla maahanmuuttajille edullista lainaa maatilojen ja metsän hankintaa varten?
Ilmeisesti RKP:n ja Vihreiden haavelijoiden mielestä tilastojen korjaaminen on tärkeämpä kuin vähäosaisuuden poistaminen. Siksi ilmeisesti korotonta lainaa ja starttitukea annettaisiin puhtaasti maahanmuuttajastatuksen, ei hakijan taloudellisen tilanteen perusteella. Vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin väärin?
Jos vaikutukseltaan kymmenien tuhansien eurojen suuruiset edut jaettaisiin syntyperän perusteella, nostaisivat "väärän" syntyperän omaavat varmasti oikeusjuttuja perustuslakiin viitaten. He myös todennäköisesti voittaisivat nämä juttunsa. Eiköhän Vihreiden ja RKP:n ole aika herätä todelliseen maailmaan?
Keskustelun esille nostaneiden mielestä maahanmuuttajien asumismuotona on liikaa vuokra-asuminen, mikä ei juurruta heitä suomalaiseen yhteiskuntaan tarpeeksi.
Vuokralla asuminen ei ole mikään automaattinen huono-osaisuuden indikaattori. Monissa maissa se on vallitseva asumistapa. Jos rouva Thors ja Vihreät katsovat vuokralla asumisen olevan Suomessa jonkinlainen stigma, niin miksei tällaisia asenteita voi yritä korjata?
Ihan aikuisen oikeasti: kyllä huono-osaisuuden korjausyritysten kohteet pitäisi valita huono-osaisuuden, ei huono-osaisen syntymäpaikan mukaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Laittaisitko linkin itse asiaan että voisi itse tutustua asiaan.
onko kukaan löytänyt tähän mitään vahvistavaa linkkiä, vaikka olenkin jo perus-suomalaisten äänestäjä tuntuu tämä juttu jo niin mielenvikaiselta ettei sitä pureksimatta niele.
http://www.hs.fi/keskustelu/post!reply.jspa?messageID=3037005
TASA-ARVOINEN, eipä ole enää?
http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/logo_sm_fin3.gif
alkaneet maksamaan starttirahaa maahanmuuttajille, mutta se maksetaan niille maahantulleille, jotka ovat maksun jälkeen valmiita palaamaan kotimaahansa. RKP yleensä hakee ideansa Ruotsista, mutta nyt on tainnut tulla ruotsalaisten idea väärin ymmärretyksi.