SAK ja muut palkansaajajärjestöt sekä SDP tyrmäävät hallituksen ehdotuksen eläkeiän korottamisesta.
Täysin ymmärrettävää, että suivaantuvatkin.
Vain hetki sitten tehtiin eläkejärjestely, jossa eläkkeelle siirtymisikää nostettiin 63 vuoteen ja työttömyyseläkejärjestelmää korotettiin samassa tahdissa. Samalla tehtiin ratkaisut, joilla ikääntyvät ihmiset voisivat olla työssä 68 ikävuoteensa saakka. Kannustimseksi luotiin korotettu eläkekertymät 63-68 vuosien välille.
Suivaantumisen aiheutta erityisesti tietysti se, kuten oikeistohallituksen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) suolsikin eilen, että Suomi pelastetaan, kun eläköitymisikää korotetaan. Se on kyllä täysin puppua käytännössä. 50 miljardin velkaa ei makseta ja kyse onkin odotettavissa olevasta työreformista, jota kohden mennään.
Salaisissa pöytäkirjoissa ja niiden otteissa, tutuksi tullutta kamaa valtionvarainministeri Jyrki Kataisen (koko) käytössä, lukee edelleenkin Matti Vanahsen työreformiaatteet. Hänhän taisi olla 1991-1995 työreformin ajajien kärkeä silloisessa oikeistohallituksessa.
Tavoitteena tulee olemaan alkusi 40 tunnin ja sitten 48 työviikko. Luovutaan siis, Pekkasista korvauksetta. Työehdot sovitaan työpaikkatasolla ja valikoidusti. Irtisanomissuojaa murennetaan vaikka se taitaa olla kehittyneiden maiden heikoin. Irtisanomisajaksi tulee enintään yksi kuukausi. Poistetaan neuvotteluvelvoitteet tuotannollisista taloudellisista syistä tai ne lyhennetään alle kuukauteen. Listat ovat valmiina valtioneuvosto kulmahuoneessa.
Sitten lisäksi määräyksiä siihen, ettei työpaikoilla saa harrastaa kuhertelua toisen sukupuolen kanssa ja jos sitä työnantajan taholta tapahtuukin, niin siitä ei saa kertoa kenelekään vankilatuomion uhalla. Semmoisia uudistuksia alkuunsa.
Rakennemuutoksen aikaa eletään. Hallitus muutta rakennuksestaan Nurmijärvelle ja kokoontuu pääministerin kellaritiloissa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä on ollut tiedossa jo pitkään, että kun suuret ikäryhmät eläköityvät, niin eläkeikää nostetaan. Nosto ei jäät tähän vaan nousee vielä 3-5 vuodella.
Työehdot tulisikin sopia työpaikkatasolla, koska siellä tilanteen muutokset tiedetään aina parhaiten.
Irtisanomissuojan heikennykset eivät ole hallituksen ohjelmassa. Pekkasistakaan tuskin luovutaan. Onhan ne työnantajalle kalliita, mutta lisäävät palvelualojen kulutusta. Vapaallahan rahaa menee enemmän kuin töissä.