Iso plussa

Suomen hallitus on aina nähnyt korkealta katederiltaan selvästi, että globaalin taloussekasorron keskeltä nousee joskus vielä fenix-linnun tavoin maailman johtavaksi valtioksi RUOTSI, ja silloin on tietenkin ylivoimaisen edullista, että me kaikki suomalaiset osaamme hyvin ruotsia.

On hyvä, että meillä on - ja on ollut - niin kaukokatseiset ja hyvissä ajoin oikeisiin strategisiin päätöksiin kykenevät hallitukset. Vain harvalla maalla on.

Demarit pönkittivät omalla hallituskaudellaan tukevasti pakkoruotsin asemaa, ja kokoomus jatkaa valtiovarainministeri Kataisen johdolla samalla puhemies Lipposen viitoittamalla linjalla: pakkoruotsista ei luovuta niin kauan kuin senttikin hallituksen kassassa kilisee.

Kiitos siis myös demareillekin ja erityisesti puhemies Lipposelle uhrautuvasta työstä vahvan ruotsalaisuuden hyväksi.

Erityinen kiitos on annettava myös keskustalle, entiselle maalaisliitolle, jonka suuri parlamentaarikko Johannes Virolainen 1970-luvulla pani koko Suomen opettelemaan pakkoruotsia. Kiitoksista omaosuus menee tietysti myös keskustalaiselle pääministeri Vanhaselle, jokamyöson vahvasti pakkoruotsin kannalla.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


keskustalle! kirjoitti:

Suomen hallitus on aina nähnyt korkealta katederiltaan selvästi, että globaalin taloussekasorron keskeltä nousee joskus vielä fenix-linnun tavoin maailman johtavaksi valtioksi RUOTSI, ja silloin on tietenkin ylivoimaisen edullista, että me kaikki suomalaiset osaamme hyvin ruotsia.

On hyvä, että meillä on - ja on ollut - niin kaukokatseiset ja hyvissä ajoin oikeisiin strategisiin päätöksiin kykenevät hallitukset. Vain harvalla maalla on.

Demarit pönkittivät omalla hallituskaudellaan tukevasti pakkoruotsin asemaa, ja kokoomus jatkaa valtiovarainministeri Kataisen johdolla samalla puhemies Lipposen viitoittamalla linjalla: pakkoruotsista ei luovuta niin kauan kuin senttikin hallituksen kassassa kilisee.

Kiitos siis myös demareillekin ja erityisesti puhemies Lipposelle uhrautuvasta työstä vahvan ruotsalaisuuden hyväksi.

Erityinen kiitos on annettava myös keskustalle, entiselle maalaisliitolle, jonka suuri parlamentaarikko Johannes Virolainen 1970-luvulla pani koko Suomen opettelemaan pakkoruotsia. Kiitoksista omaosuus menee tietysti myös keskustalaiselle pääministeri Vanhaselle, jokamyöson vahvasti pakkoruotsin kannalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu