Jäsenet ovat aktivoituneet kirjoittelussaan ja pitävät jopa kokouksia oikeuksiensa puolesta. Jäsenet pitävät huolta, että oikeus toteutuu, on se sitten mitä tahansa. Totuus ei pala tulessakaan. Parhaassa tapauksessa wincapita todetaankin rehelliseksi, mutta kaikesta huolimatta totuutta etsitään ankarasti. Hienoa!
Kaikkien foorumilaisten vanha ystävä eli Cluso on vaihtanut jälleen puolta. Cluso oli tilapäisessä mielenhäiriössä vaihtanut kantansa ns. puolta murojen puolelle. Murot olivat hänen sydäntään lähellä. Cluso on kuitenkin asettunut jäsenten puolelle - hän haluaa totuuden selville rehellisellä pelillä. Cluso on jäsenille merkittävä tuki totuuden etsimisessä.
Ja sokerina pohjalla: murot joutuvat tietomurrostaan tilille. Murot ovat jakaneet hakkeroimaansa wc-tietokantaa nimineen kaikkineen eteenpäin ja siten rikkoneet lakia. Murobbs on toiminut rikollisen aineiston jakelukanavana ja törkeän rikoksen edesauttajana. Tietomurto on vakava asia, lakimiehet ovat dokumentit saaneet ja pyörät ovat pyörimässä. Uskon ja toivon että tummelin käyttö siirtyy "nykyisiltä syytetyiltä nykyisille syyttäjille". Murothat ovat olleet aktiivisena valtakunnallisessa syyttäjän roolissa, mutta oikeus toteutuu.
Aurinko paistaa, kevät tulee ja räystäät tippuu. Kyllä on mukava lukea positiivia uutisia.

Vastaukset 7
Vanhimmat
kaikki wincapitan puolustajat. Foorumilla ei sallita muita kuin wincapitaa mollaavia puheenvuoroja.
Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto. Omituista sisään päin lämpeävää ylikellotusporukkaa.
Hävetkää!
KRP on julkisesti tiedotusvälineissä KIITTÄNYT murobbs:n kirjoittelijoita esimerkillisestä toiminnasta.
Yritin etsiä, mutten löytänyt yhtään KRP:n lähettämää kiitosta WinCapita -huijauksen käynnistäjille tai jäsenille.
Eikä parhaaseen Capitalaiseen tyyliin esitetä edes sitä YHTÄ (1.) kirjallista dokumenttia WinCapitan toiminnan laillisuudesta. Pelkkää löpinää.
Näytetään kun sen aika on:)meinaatko että täällä niitä pitäisi esitellä,varsinainen välkky olet.
...dokumentit kun sen aika tulee! Tänne on tarkoituksetonta mitään laittaa, kyllä ne niiden todisteiden perään kyselevät sen varmaan ymmärtää... Nauttikaa nyt Capitan epäilijät pian saattaa hymy hyytyä, ja onko teistä sitten miestä tai naista tulla tänne myöntämään että väärässä olitte. Mutta odotellaan viel tovi...=)
,jos ei krp ole muita kiittänyt kuin typeriä muroja,kun ovat aivan yhtä "älykästä" pokukkaa!
Sillä nimittäin alkaa perustukset liitoksistaan rapisemaan.
Kai kari Uoti tuo nuo dokumentit (jos niitä sitten on olemassa) esiin jo käräjäoikeudessa, joten ei niitä tarvitse niin kauan odotella.
Toisaalta mikähän Hannua niin viehättää vankilassa ettei hän ole noilla dokumenteilla pyrkinyt vielä vapaaksi? Ehkä tämäkin aikanaan selviää?