...kirjoitus matkaevääksi:
Uskon kestävä perustus on Kristuksessa
Jumalan valtakunnassa oppi ja elämä kulkevat
käsikädessä. Niitä käsitelläänkin
usein yhdessä. Opillisista kysymyksistä
vanhurskauttamisoppi on yksi tärkeimmistä.
On sanottu, että jos sen pohjaan tulee
reikä, niin siitä karkaa ulos oikea usko ja
elämä.
Usein oppi ymmärretään pään tiedoksi,
jolloin se voidaan oppia ulkoa. Silloin tällöin
tapaamme ihmisiä, jotka eivät ole uskomassa,
mutta saattavat sanoa Jumalan
lasten uskon olevan ainoan oikean uskon.
Tällainen tieto ja ”opin ymmärrys” ei kuitenkaan
pelasta. Jumalan sanan täytyy sulautua
uskoksi ihmisen sydämessä. Myös
oppi on elettävä todeksi. Ei pelasta, jos tietää,
mitä parannus tarkoittaa, ellei itse tee
parannusta.
Vanhurskauttamisopin keskeisin kysymys
kuuluu: ”Millä perusteella ihminen pelastuu?”
Vaikka kuinka hyvin tiedämme vastauksen
kysymykseen, niin se täytyy kilvoituksen
matkalla löytää yhä uudelleen omakohtaisen
uskon eläväksi todellisuudeksi.
Kokemuksemme todistaa, että armoon
autettuinakin etsimme tekoja ja kokemuksia.
Etsimme jotakin konkreettista, josta
voisi etsiä lisätukea uskolle. Heikko usko
kyselee, uskallanko luottaa pelkkään armoon.
Mitä on ”pelkkä armo”?
Paavalin julistuksessa kysymys uskon perustuksesta
on hyvin keskeinen. Monissa
kirjeissään hän suorastaan kiivauteen saakka
hyökkää tekojen vanhurskautta vastaan
ja osoittaa ainoaksi kestäväksi uskon perustukseksi
Kristuksen sovintoarmon, joka on
annettu meille lahjana ilman mitään omia
ansioita. ”Perustus on jo laskettu ja se on
Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan
voi laskea”. (1. Kor. 3:11.) ”Armosta Jumala
on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on
Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoi-
”Meidän ei tarvitse luottaa itseemme ja omiin voimiimme.”
hin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8–9.)
Mitä on ”pelkkä armo”? Eikö se lopulta ole
hyvin konkreettinen asia? Sen perustana on
Jeesuksen Kristuksen sovintokuolema Golgatan
ristillä. Siinä hän sovitti meidän syntimme.
Jeesuksen kärsimyshistoria kertoo
ankarasta taistelusta ja pohjattomasta rakkaudesta.
Sen puolesta, minkä me saamme
armosta omistaa, Kristus joutui antamaan
henkensä. Tämä riittää uskon perustaksi.
Siihen ei tarvita eikä siihen saa sekoittaa
mitään muuta.
Vahvana loppuun asti
Jumalan lapsen usko lepää lujalla perustuksella,
kun se perustuu Kristukseen. Vaikka
maailmasta tulevat ”minusta tuntuu” ja ”minun
mielestäni” -mielipiteet kuulostaisivat
kuinka houkuttelevilta tahansa, niin ne kannattaa
jättää omaan arvoonsa. Ne vaihtuvat
yhtä nopeasti kuin muutkin muotivirtaukset.
Ei ihme, että maailmassa on paljon us-
Keskusteluja
kirkolliskokouksessa
Sanan Saattaja -lehdessä
kirjoittaa Hannu Kippo parisuhdelakikeskustelusta
kirkolliskokouksessa.
Keskustelussa
käytettiin noin 40 puheenvuoroa.
Kansanedustaja Johannes
Leppänen muistutti, että Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin
on tehnyt ratkaisun,
jossa se antoi kirkolle oikeuden
määritellä kriteerit valitessaan
työntekijöitä. Hän
kyseli, haluaako kirkkomme
uskonopin perusteella määritellä
rajoja. Johannes Leppäsen
mukaan nyt on meidän
aikamme se tehdä. ”Se
rohkeus meillä tulisi olla.
Meillä on siihen perustuslaillinen
velvollisuus. Sitä
odottaa myös maallinen
lainsäätäjä ja se on vastuullisen
kirkon tehtävä”, Leppänen
vakuutti.
Lapuan hiippakunnan
piispa Jorma Laulaja sanoi,
ettei ihminen useinkaan voi
itse päättää, mitä hänessä
on ja liikkuu. Se ei kuitenkaan
anna oikeutta toteuttaa
sitä, mitä ihmisessä on. Siitä
alkaa vastuullisuus, jota voidaan
kutsua myös etiikaksi.
Laulajan mukaan Raamatussa
torjutaan homoseksuaalisuuden
harjoittaminen. Hänen
mielestään samaa sukupuolta
olevien parisuhdetta ei tule
nostaa edes vaihtoehtoiseksi
yhteiselämän muodoksi. Piispa
muistutti siitä, että seurakuntien
työntekijät ovat yhteisön
ihmisiä eivätkä vain oman
elämänratkaisunsa edustajia.
Pastori Leena Heinonen
toivoi keskustelun jatkuvan.
Hän huomautti, että kirkko on
toimillaan aiheuttanut homoseksuaaleille
ja heidän perheilleen
paineita ja toiminut
joskus hyvin kovasydämisesti.
Pekka Reinikainen edellytti,
että kirkon on aika selkeästi
torjua homoseksuaalisen suhteen
solmineiden ihmisten
toiminta kirkon viroissa. Jos
ei sitä torjuta, tulkitaan se
niin, että he voivat toimia viroissa.
Perustevaliokunnan mietintöön
eriävän mielipiteen
jättäneistä Kemijärven kirkkoherra
Lasse Marjokorpi
muistutti, että kristinuskon
toimintamalli on se, ettei hävetä
Jumalan sanaa, kun se
päästää synneistä tai kun se
osoittaa synnin. Hän varoitti,
että Raamatun sanan tilalle
tulee helposti aikaan sidottu
psykologinen tai yhteiskunnallinen
tulkinta. (Sanan
Saattaja 13.11.2003)
Homokysymys
jakaa kirkkoa
Kirkko ja Kaupunki -lehdessä
Kaisa Raittila kommentoi
kirkolliskokouksessa käydyn
keskustelun ääripäitä. Tämä
johti äänestykseen, jonka tulos
siirsi homoasian piispainkokouksen
käsittelyyn.
Eriävän mielipiteen allekirjoittaneen
pastori Eero Junkkaala
sanoo: ”Olipa rakastuminen
kuinka kaunista tahansa,
kirkko kehottaa uskollisuuteen.
Luomisjärjestystä ei
voi muuttaa. Viime kädessä
homoseksuaalisuuteen suhtautumien
on ilmoituskysymys.
Asia on Raamatussa harvinaisen
selvästi sanottu.”
Piispa Ville Riekkinen korosti
evankeliumin kokonaisuutta.
”Otetaan riski ja jätetään
asia Jumalan käsiin.”
(Kirkko ja kaupunki 12.11.2003)
TK
konnollista epävarmuutta. Kaikki suhteellistetaan.
Mikään ei ole kestävää ja pysyvää.
Ihmiset eivät tiedä, mistä he ovat tulossa
ja minne menossa. Heitä on sattuvasti
verrattu erämaahan eksyneeseen
joukkoon, joka harhailee sinne tänne löytämättä
oikeaa tietä.
Vaikka kilvoituksen matkalla tulee epäilyksiä,
kiusauksia ja lankeemuksia, niin uskon
perustus kestää. Jumalan valtakunta
hoitaa meitä armolla ja totuudella. Syntien
anteeksiantamuksen evankeliumi nostaa
uudelleen turvalliseen uskoon. Meidän ei
tarvitse luottaa itseemme ja omiin voimiimme.
Meidän voimamme on Kristuksessa
Jeesuksessa.
Jumalan lapsen matka on turvallista. Sen
päämääränä on iankaikkinen elämä Jumalan
luona taivaassa. Tiedämme, mihin matkaamme,
tunnemme tien. Saamme tehdä
matkaa yhdessä toisten uskovaisten kanssa.
Kristuksen tähden ja uskon säilyttäen
pääsemme perille.
Juhani Karanta
Kuva: Maija Holmi
Uskon kestävä perustus on Kristuksessa
Jumalan valtakunnassa oppi ja elämä kulkevat
käsikädessä. Niitä käsitelläänkin
usein yhdessä. Opillisista kysymyksistä
vanhurskauttamisoppi on yksi tärkeimmistä.
On sanottu, että jos sen pohjaan tulee
reikä, niin siitä karkaa ulos oikea usko ja
elämä.
Usein oppi ymmärretään pään tiedoksi,
jolloin se voidaan oppia ulkoa. Silloin tällöin
tapaamme ihmisiä, jotka eivät ole uskomassa,
mutta saattavat sanoa Jumalan
lasten uskon olevan ainoan oikean uskon.
Tällainen tieto ja ”opin ymmärrys” ei kuitenkaan
pelasta. Jumalan sanan täytyy sulautua
uskoksi ihmisen sydämessä. Myös
oppi on elettävä todeksi. Ei pelasta, jos tietää,
mitä parannus tarkoittaa, ellei itse tee
parannusta.
Vanhurskauttamisopin keskeisin kysymys
kuuluu: ”Millä perusteella ihminen pelastuu?”
Vaikka kuinka hyvin tiedämme vastauksen
kysymykseen, niin se täytyy kilvoituksen
matkalla löytää yhä uudelleen omakohtaisen
uskon eläväksi todellisuudeksi.
Kokemuksemme todistaa, että armoon
autettuinakin etsimme tekoja ja kokemuksia.
Etsimme jotakin konkreettista, josta
voisi etsiä lisätukea uskolle. Heikko usko
kyselee, uskallanko luottaa pelkkään armoon.
Mitä on ”pelkkä armo”?
Paavalin julistuksessa kysymys uskon perustuksesta
on hyvin keskeinen. Monissa
kirjeissään hän suorastaan kiivauteen saakka
hyökkää tekojen vanhurskautta vastaan
ja osoittaa ainoaksi kestäväksi uskon perustukseksi
Kristuksen sovintoarmon, joka on
annettu meille lahjana ilman mitään omia
ansioita. ”Perustus on jo laskettu ja se on
Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan
voi laskea”. (1. Kor. 3:11.) ”Armosta Jumala
on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on
Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoi-
”Meidän ei tarvitse luottaa itseemme ja omiin voimiimme.”
hin, jottei kukaan voisi ylpeillä.” (Ef. 2:8–9.)
Mitä on ”pelkkä armo”? Eikö se lopulta ole
hyvin konkreettinen asia? Sen perustana on
Jeesuksen Kristuksen sovintokuolema Golgatan
ristillä. Siinä hän sovitti meidän syntimme.
Jeesuksen kärsimyshistoria kertoo
ankarasta taistelusta ja pohjattomasta rakkaudesta.
Sen puolesta, minkä me saamme
armosta omistaa, Kristus joutui antamaan
henkensä. Tämä riittää uskon perustaksi.
Siihen ei tarvita eikä siihen saa sekoittaa
mitään muuta.
Vahvana loppuun asti
Jumalan lapsen usko lepää lujalla perustuksella,
kun se perustuu Kristukseen. Vaikka
maailmasta tulevat ”minusta tuntuu” ja ”minun
mielestäni” -mielipiteet kuulostaisivat
kuinka houkuttelevilta tahansa, niin ne kannattaa
jättää omaan arvoonsa. Ne vaihtuvat
yhtä nopeasti kuin muutkin muotivirtaukset.
Ei ihme, että maailmassa on paljon us-
Keskusteluja
kirkolliskokouksessa
Sanan Saattaja -lehdessä
kirjoittaa Hannu Kippo parisuhdelakikeskustelusta
kirkolliskokouksessa.
Keskustelussa
käytettiin noin 40 puheenvuoroa.
Kansanedustaja Johannes
Leppänen muistutti, että Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin
on tehnyt ratkaisun,
jossa se antoi kirkolle oikeuden
määritellä kriteerit valitessaan
työntekijöitä. Hän
kyseli, haluaako kirkkomme
uskonopin perusteella määritellä
rajoja. Johannes Leppäsen
mukaan nyt on meidän
aikamme se tehdä. ”Se
rohkeus meillä tulisi olla.
Meillä on siihen perustuslaillinen
velvollisuus. Sitä
odottaa myös maallinen
lainsäätäjä ja se on vastuullisen
kirkon tehtävä”, Leppänen
vakuutti.
Lapuan hiippakunnan
piispa Jorma Laulaja sanoi,
ettei ihminen useinkaan voi
itse päättää, mitä hänessä
on ja liikkuu. Se ei kuitenkaan
anna oikeutta toteuttaa
sitä, mitä ihmisessä on. Siitä
alkaa vastuullisuus, jota voidaan
kutsua myös etiikaksi.
Laulajan mukaan Raamatussa
torjutaan homoseksuaalisuuden
harjoittaminen. Hänen
mielestään samaa sukupuolta
olevien parisuhdetta ei tule
nostaa edes vaihtoehtoiseksi
yhteiselämän muodoksi. Piispa
muistutti siitä, että seurakuntien
työntekijät ovat yhteisön
ihmisiä eivätkä vain oman
elämänratkaisunsa edustajia.
Pastori Leena Heinonen
toivoi keskustelun jatkuvan.
Hän huomautti, että kirkko on
toimillaan aiheuttanut homoseksuaaleille
ja heidän perheilleen
paineita ja toiminut
joskus hyvin kovasydämisesti.
Pekka Reinikainen edellytti,
että kirkon on aika selkeästi
torjua homoseksuaalisen suhteen
solmineiden ihmisten
toiminta kirkon viroissa. Jos
ei sitä torjuta, tulkitaan se
niin, että he voivat toimia viroissa.
Perustevaliokunnan mietintöön
eriävän mielipiteen
jättäneistä Kemijärven kirkkoherra
Lasse Marjokorpi
muistutti, että kristinuskon
toimintamalli on se, ettei hävetä
Jumalan sanaa, kun se
päästää synneistä tai kun se
osoittaa synnin. Hän varoitti,
että Raamatun sanan tilalle
tulee helposti aikaan sidottu
psykologinen tai yhteiskunnallinen
tulkinta. (Sanan
Saattaja 13.11.2003)
Homokysymys
jakaa kirkkoa
Kirkko ja Kaupunki -lehdessä
Kaisa Raittila kommentoi
kirkolliskokouksessa käydyn
keskustelun ääripäitä. Tämä
johti äänestykseen, jonka tulos
siirsi homoasian piispainkokouksen
käsittelyyn.
Eriävän mielipiteen allekirjoittaneen
pastori Eero Junkkaala
sanoo: ”Olipa rakastuminen
kuinka kaunista tahansa,
kirkko kehottaa uskollisuuteen.
Luomisjärjestystä ei
voi muuttaa. Viime kädessä
homoseksuaalisuuteen suhtautumien
on ilmoituskysymys.
Asia on Raamatussa harvinaisen
selvästi sanottu.”
Piispa Ville Riekkinen korosti
evankeliumin kokonaisuutta.
”Otetaan riski ja jätetään
asia Jumalan käsiin.”
(Kirkko ja kaupunki 12.11.2003)
TK
konnollista epävarmuutta. Kaikki suhteellistetaan.
Mikään ei ole kestävää ja pysyvää.
Ihmiset eivät tiedä, mistä he ovat tulossa
ja minne menossa. Heitä on sattuvasti
verrattu erämaahan eksyneeseen
joukkoon, joka harhailee sinne tänne löytämättä
oikeaa tietä.
Vaikka kilvoituksen matkalla tulee epäilyksiä,
kiusauksia ja lankeemuksia, niin uskon
perustus kestää. Jumalan valtakunta
hoitaa meitä armolla ja totuudella. Syntien
anteeksiantamuksen evankeliumi nostaa
uudelleen turvalliseen uskoon. Meidän ei
tarvitse luottaa itseemme ja omiin voimiimme.
Meidän voimamme on Kristuksessa
Jeesuksessa.
Jumalan lapsen matka on turvallista. Sen
päämääränä on iankaikkinen elämä Jumalan
luona taivaassa. Tiedämme, mihin matkaamme,
tunnemme tien. Saamme tehdä
matkaa yhdessä toisten uskovaisten kanssa.
Kristuksen tähden ja uskon säilyttäen
pääsemme perille.
Juhani Karanta
Kuva: Maija Holmi
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei jää meidän varaamme, vaan armon varaan ja uskomiseen, jonka saamme senkin lahjana.
Tässähän kirjoittaja tuomitsee samaa sukupuolta olevien liiton.En halua sen enempää ottaa siihen kantaa onko se oikein vai väärin,
mutta et varmasti voi tuntea sitä tuskaa joka
näillä henkilöillä on.Mikäli itse tuntisit samoin tai voisit samaistua heidän tunteeseen
ja siihen miten vieraantunut ihminen voi olla
seksuaalisen suuntautumisensa kanssa et varmasti
voisi edes ajatella kirjoittavasi noin.
Mielestäni vl-yhteisössä kovinta ääntä pitävät
ne uskossaan vahvat jotka eivät ole joutuneet
koskaan koville uskonsa kanssa, heille se on helppoa ja sitä sitten on syvällä rintaäänellä
hyvä julistaa ja tuomita kaikki kiusaustensa
kanssa taistelevat.Ne jotka todella ovat kiusattua eivät ääntänsä uskalla korottaa vaikka
varmasti olisi halu.Mikäli ihmisellä ei koskaan
ole ollut henk.kohtaista kriisiä ei hän voi myöskään tuntea empatiaa sellaisia henkilöitä kohtaan jotka kamppailevat vaikkapa oman identiteettinsä kanssa, tälläisen henkilön on helppo alistaa ja lyödä raamatulla päähän.
Mielestäni kirjoittajalla on sellainen asenne.