"Selviytymiskertomus", äkillinen sairastuminen

Kaikki alkoi neljävuotta sitten. Olin juuri aloittanut työpäiväni normaaliin tapaan kuten aina, istuimme yövuorolaisten kanssa taukohuoneessa yövuorossa olleet "päivittivät" meille aamuun/päivään tulleille mitä yön aikana oli ollut ja tapahtunut. Istuin pöydänääressä aamukahviani juoden ja kuunnellen mitä muut kertoivat "palaverimme" päätyttyä lähdin hakemaan potilaskansioita lääkärin kiertoa varten. Kierto alkoi ensimmäisestä nelipaikkaisesta potilashuoneesta, kaikki sujui kuten tavallisestikkin, kierron jälkeen istuin tietokoneen ääreen kirjoittamaan ja päivittämään potilastietoja sekä määräyksiä joita lääkäri oli kierrolla laittanut kansioihin. Iltapäivällä minulle alkoi tulla kummallisia tuntemuksia ja ajattelin että kirottu flunssa oli taas iskemässä minuun, en reagoinut niihin sen kummemmin vaan jatkoin työntekoa normaalisti, kunnes myöhemmin aloin kompastella omiin jalkoihini, jalat tuntuivat siltä kuin olisin juossut maratonin, istahdin hetkeksi ja mietin pitäisikö lähteä kesken päivää pois töistä kun tuo flunssa aikoo minut nujertaa. Työpäivän päätyttyä olin edelleen huonovointinen ja mainitsin asiasta työkaverilleni pukuhuoneessa ohimennen, hän sanoi että minun olisi käytävä lääkärissä mahdollisimman pian, ihmettelin mielessäni että minkä ihmeen takia, minullehan oli tulossa vain tuiki tavallinen flunssa jota oli liikkeellä, menin kuitenkin seuraavana aamuna lääkäriin joka lähetti minut erikoislääkärin vastaanotolle, sille tielle sitten jäinkin. Lääkäri sanoi ettei ollut ikinä koko uransa aikana tavannut vastaavalla tavalla tulleita mystisiä oireita, ne kun tulivat aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta ja aika rajuina. Lääkäri kertoi minulle että minun olisi jäätävä sairaalaan jatkotutkimuksiin. Kului kaksi viikkoa, minua tutkittiin ja minulle kokeiltiin monia erillaisia lääkkeitä, olin huonontunut niin paljon että jouduin turvautumaan rollaattoriin kävellessäni, askeleeni olivat lyhyitä ja laahaavia,vapisin ja olin huonovointinen, en ollut enää iloinen pirteä omaitseni, olin 35 vuotias mutta muistutin lähinnä 95 vuotiasta. Tätä kesti nelisen viikkoa kunnes en enää jaksanut enkä pystynyt kävelemään, jouduin pyörätuoliin, olin niin väsynyt siihen kaikkeen tutkimiseen etten enää jaksanut välittää mitä seuraavaksi tulisi. Kahden kuukauden kuluttua minulle alkoi olla selvää etten enää ikinä tulisi kävelemään, aloin totutella ajatukseen ja miettimään pikkuhiljaa mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Useiden kuukausien jälkeen minulle löydettiin sopivat lääkkeet ja hoidot, sairaus lakkasi etenemästä, se pysähtyi ehtien tuhota minut lähes kokonaan, liikuntakykyni oli tiessään, minulla ei ollut enää lihaksia jaloissani, ne olivat surkastuneet ja halvaantuneet pysyvästi, ainoat ruumiin osat mitkä säästyivät olivat pää ja kädet, ne toimivat ja liikkuivat normaalisti, kaulaani oli laitettu henkitorviavanne, vartaloni oli tuettu korsetilla, tälläistäkö elämäni nyt tulisi olemaan mietin itsekseni. Tästä alkoi asioiden harjoitteleminen, jotta pärjäisin itsekseni normaalissa arkielämässä, kuntouduin niin hyvin että palasin takaisin työhöni, se räätälöitiin minulle sopivaksi. Nykyään työskentelen normaalisti, teen paperitöitä ja olen niinsanottu omahoitaja, kuuntelen, autan ja olen tukena niille potilaille jotka ovat pitkäaikais sairaita ja jotka ovat sairastuneet yhtä nopeasti kuin minä, lisäksi työskentelen myös paljon lapsipotilaiden parissa. Tänä päivänäkin viellä sairauteni on tiedoissani "ryhmä eri oireita ja niistä johtuva pysyvä vammautuminen" tälle ei ole mitään nimeä, ainakaan se ei ole minun tiedossani. Tästä kaikesta huolimatta olen ikuisesti kiitollinen työkaverilleni joka "passitti" minut lääkäriin, ilman häntä olisin todennäköisesti kuollut. Elämäni on normaalia vaikka asun sairaalassa, en "muuttanut" enää takaisin kotiini toivuttuani, saan kerta viikkoon raskaskasta hoitoa joka vaatii seurantaa, lisäksi sairaala ympäristöön tottuneena en halunnut totutella uudestaan siihen että asun kotona yksin, vaikka asun sairaalassa en ole niinsanotusti potilas, tulen ja menen eikä minua niinsanotusti vahdita kokoajan, minulla on oma iso huone joka on niinsanotusti kotini nyt.