No sillä

kokomusta rahaministeri selvittää, että eläkeiän nosto ratkaistiin loppumetreillä. Vanhana juoksijana tiedän, että silloin ollaan jo niin hapoilla, ettei taatusti enää järki juokse eikä kaikilla enää jalatkaan.

Pääministerillä vielä parempi. Ei neuvoteltu, kun tiedettiin, että kaikki laittavat kuitenkin hanttiin. Mitäs jos tuo Matti vietäisiin jo neuvottelematta vanhainkotiin, pistää se kuitenkin hanttiin, kun otetaan kännykkä pois eikä tekstareita saisi lähettää. Vain lusikalla kaurapuuroa siihen aukkoon, mikä on vähän sen alapuolella, missä ei-ihan-vielä-dementoituneilla aivot (ne, mitä käytetään tavallisesti ajatteluun, jos sahajauhot eivät vielä kokonaan ole homeessa)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tavalla sitä pitää kirjoitti:

kokomusta rahaministeri selvittää, että eläkeiän nosto ratkaistiin loppumetreillä. Vanhana juoksijana tiedän, että silloin ollaan jo niin hapoilla, ettei taatusti enää järki juokse eikä kaikilla enää jalatkaan.

Pääministerillä vielä parempi. Ei neuvoteltu, kun tiedettiin, että kaikki laittavat kuitenkin hanttiin. Mitäs jos tuo Matti vietäisiin jo neuvottelematta vanhainkotiin, pistää se kuitenkin hanttiin, kun otetaan kännykkä pois eikä tekstareita saisi lähettää. Vain lusikalla kaurapuuroa siihen aukkoon, mikä on vähän sen alapuolella, missä ei-ihan-vielä-dementoituneilla aivot (ne, mitä käytetään tavallisesti ajatteluun, jos sahajauhot eivät vielä kokonaan ole homeessa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu