työvoimakurssi, karenssi, ansiosidonnainen?

Olen työvoimakurssilla, ollut syksystä lähtien, kurssia jäljellä 3kk. Olen ansiosidonnaisella, mutta jos lopetan kurssin saan varmasti karenssin päälle, onko se yleensä 2kk, vai enemmänkin. Olen 29v.
Entä jos otan vastaan minkä tahansa pätkätyön, vaikka jonkun kuukauden parin kestävän ja lopetan kurssin vedoten siihen että sain töitä muualta, mitä sitten on odotettavissa? Ansiosidonnaisen pienentyminen, verot?
152917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

parin kuukauden pätkätyö ei sitä karenssia poista, vakituisen työn tai pidemmän työn vastaanottaminen saattaa mennä hyväksytyn puolelle - pidempi = varmaan väh. 6 kk.

Äänestä

Työllisyyskurssilta eroamisesta saa 2 kk:n karenssin, ei siis kolmea kuukautta, mikä tulee vain työstä eroamisesta.

Jos saat vähintään kahden kuukauden työrupeaman, saattaa olla, että vältät karenssin. Tuo on kuitenkin työkkärin harkinnassa, mutta yleensä kelpuuttavat syyksi väh. kahden kuukauden työn. Taloudellisestihan tuolla ei ole merkitystä, koska karenssi ja työssäolo juoksisivat rinnakkain. Karensseja vain ei kannata liiemmalti hankkia, koska seuraavassa karenssitilanteessa saattaisikin tulla sitten rangaistustyössäoloehto.

Ansiosidonnainen jatkuu entisellään, vain ylläpitokorvaus putoaa pois.

Äänestä
  • ''Jos saat vähintään kahden kuukauden työrupeaman, saattaa olla, että vältät karenssin.''

    Tuo siis koskee koulutuksesta eroamista. Jos eroaa työstä, niin ei kahden kuukauden työrupeama taida riittää karenssilta pelastumiseksi.

    Äänestä

  • jos en aloita ollenkaan hakemaani työvoimakoulutusta, se kestäisi vuoden ja olen saanut tietää että olen raskaana ja kurssi jäisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin kesken? karenssi mulla oli viimeksi vuonna 2006 et onko odotettavissa tuo rangaistussääntö? viime syksynä erosin työstä mut siitä ei tullut karenssia koska syy oli pätevä. sitähän ei lasketa?

    Äänestä

  • käy kirjoitti:

    jos en aloita ollenkaan hakemaani työvoimakoulutusta, se kestäisi vuoden ja olen saanut tietää että olen raskaana ja kurssi jäisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin kesken? karenssi mulla oli viimeksi vuonna 2006 et onko odotettavissa tuo rangaistussääntö? viime syksynä erosin työstä mut siitä ei tullut karenssia koska syy oli pätevä. sitähän ei lasketa?

    ''jos en aloita ollenkaan hakemaani työvoimakoulutusta''

    Tapahtuisi sama kuin kurssin keskeyttämisestäkin eli tilanteestasi riippuen joko 2 kk:n karenssi (ellei muita karensseja ole pohjalla) tai jos olet alle 25-v ja ammattikouluttamaton työmarkkinatuen saaja tai olet saanut työmarkkinatukea väh. 500 pvää, niin seurauksena on 5 kk:n rangaistustyössäoloehto.

    ''se kestäisi vuoden ja olen saanut tietää että olen raskaana ja kurssi jäisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin kesken?''

    Ei työkkäri tuosta välitä. Olethan siihen asti kuitenkin pois työttömyystilastoista, minkä aikaa kurssilla olet.

    Karenssi on seurannut siitäkin, kun työtön ei mennyt työvoimakurssille, kun olisi voinut olla kurssilla vain viikon verran työn alkamisen vuoksi. Työkkärin perustelut olivat, että ''työvoimakoulutuksen voi aina keskeyttää työn alkamisen vuoksi''.

    ... karenssi mulla oli viimeksi vuonna 2006 et onko odotettavissa tuo rangaistussääntö?...

    Saattaa olla, että tulossa on 3 kk:n rangaistustyössäoloehto tuon vuoksi edellyttäen, ettet ole vielä saanut työmarkkinatukea 500 pvää, jolloin rangaistustyössäoloehto olisi 5 kk:n mittainen.

    Äänestä

  • Kuin,,, kirjoitti:

    etten helpolla selviä, mutta sain vasta 500 päivää täyteen syksyllä kun olin työssä ennen eroamistani josta ei siis tullut karenssia. eikö edes tuo auta siihen rangaistusääntöön? ja mitä tarkoittaa suomeksi tarkkaan ottaen tuo että " jos henkilö itse aiheuttaa rajoituksia työhön tai koulutukseen osallistumiselle, katsotaan ettei hän ole työmarkkinoiden käytettävissä jne.." ? en saa työttömyysturvaneuvontaankaan yhteyttä että kysyis..

    Äänestä

  • uskon kyllä kirjoitti:

    soitin juuri työlinjalle ja sieltä sanottiin että tarkasteluaika on yleensä vuosi et jos sen aikana toistuvasti kieltäytyy toimenpiteistä tai eroaa työstä, seuraa rangaistustyössäoloehto. 3-5kk siis riippuen mitä rahaa saa. onko kokemusta että olis toimittu jollain muulla tavalla?

    Kirjoittelen alan työkokemuksen perusteella.

    ''mutta sain vasta 500 päivää täyteen syksyllä kun olin työssä ennen eroamistani josta ei siis tullut karenssia. eikö edes tuo auta siihen rangaistusääntöön?''

    Ei noilla ole mitään merkitystä.

    " jos henkilö itse aiheuttaa rajoituksia työhön tai koulutukseen osallistumiselle, katsotaan ettei hän ole työmarkkinoiden käytettävissä jne.."

    Tuo voi tarkoittaa mitä vain. Työttömyysturvalaissa on paljon säännöksiä, jotka jättävät työkkärille harkintavaltaa.

    Esimerkiksi jos esittää esteeksi hankalat kulkumahdollisuudet ja niiden esittäminen pariinkin kertaan saattaa riittää em. päätökseen. tms. Tuo riippuu täysin työkkärin harkinnasta.

    Tuo että katsotaan, ettei ole työmarkkinoiden käytettävissä, tarkoitta sitä, että työttömyyspäiväraha evätään pysyvästi. Takaisin työmarkkinoiden käytettäväksi pääsy onkin sitten kiven alla.

    Jos esität raskauden syyksi, ettet voi vastaanottaa työkkärin tarjoomuksia, niin lähellä saattaa olla tuo em. päätös. Työttömyyspäivärahan saattaisit menttää äitiysloman alkuun asti.

    Jos olet jäämässä äitiyslomalle, niin sinun kannattaa pitää huolta siitä, ettet saa rangaistustyössäoloehtoa, sillä päivärahaoikeus säilyy äitiysloman ja hoitovapaan jälkeiselle ajalle aina seitsemään vuoteen asti. Mutta niin säilyy myös rangaistustyössäoloehto, sillä se ei ole sidottu määräaikaan niin kuin karenssi.

    Äänestä

  • edelliseen kirjoitti:

    soitin juuri työlinjalle ja sieltä sanottiin että tarkasteluaika on yleensä vuosi et jos sen aikana toistuvasti kieltäytyy toimenpiteistä tai eroaa työstä, seuraa rangaistustyössäoloehto. 3-5kk siis riippuen mitä rahaa saa. onko kokemusta että olis toimittu jollain muulla tavalla?

    Olisivatko löysänneet suhtautumista sitten minun työvuosieni, silla aikaisemmin on kyllä karensseja katsottu pidemmältäkin ajalta.

    ''3-5kk siis riippuen mitä rahaa saa. onko kokemusta että olis toimittu jollain muulla tavalla?''

    Ymmärsitköhön työlinjan nyt väärin vaiko ymmärränkö minä sinut väärin?

    Saat päivärahaa. Jos kieltäydyt toistuvasti jostain, niin seurauksena on yleensä 3 kk;n rangaistustyössäoloehto, ellet selviä karenssilla, jos tuo vuoden tarkasteluaika pätee ja edellisestä karenssistasi on yli vuosi.

    Mutta jos saat rangaistustyössäoloehdon, niin se ei sitten olekaan enää sidottu määräaikaan niin kuin karenssi.

    Äänestä

  • On... kirjoitti:

    miten en saanut rangaistustyössäoloehtoa jo tuolloin vuonna 2006 kun kieltäydyin kurssista, sillä erosin vakituisesta työstäni 2005 josta sain 90 pv:n karenssin. ja siis 2006 sain "vain" 60 pv:n karenssin. outoa kyllä koska edes vuosi ei ollut täyttynyt? nämä ovatkin sitten ainoat karenssini mitä on ollut. 2007 olin miltei koko vuoden työssä, 2008 kurssilla ja työssä ja nyt ajattelin todellakin kieltäytyä tästä alkavasta kurssista. meni syteen taikka saveen..

    Äänestä

  • aloin miettimään kirjoitti:

    90 pvän karenssi on erokarenssi, minkä saa vain työstä eroamisesta.

    60 pvän karenssin on kieltäytymiskarenssi, minkä saa mistä tahansa kieltäytymisestä sekä myös koulutuksesta eroamisesta, mikäli karenssiin on 'oikeus'.

    3 kk:n rangaistustyössäoloehdon saa, kun on kahden kieltäytymiskarenssin tilanne.

    Sait siis erokarenssin ja kieltäytymiskarenssin, joten tuosta ei rangaistustyössäoloehtoa yleensä saa. Sen sijaan on vaarana, että katsotaan, ettei ole työmarkkinoiden käytettävissä, mutta siinä ehkä edellytään muutakin kuin pelkkiä karensseja.

    Tuossa ao, lainsäännös:

    Toistuva kieltäytyminen

    Jos työnhakija toistuvasti ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta 12 §:ssä tarkoitettua työtä tai menemästä 16 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen tai hänen tätä vastaavasta menettelystään muutoin voidaan päätellä, ettei hän halua ottaa vastaan työtä taikka osallistua koulutukseen tai työllistymistään edistäviin toimenpiteisiin, hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen ennen kuin hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai ollut koulutuksessa vähintään kolme kuukautta (työssäolovelvoite).

    Työmarkkinoiden käytettävissä olo

    Työnhakijalla, joka ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen.

    Työnhakija ei ole työmarkkinoiden käytettävissä, jos hän itse asettaa sellaisia rajoituksia, jotka estävät tarjotun työn vastaanottamisen työmarkkinoilla yleisesti sovellettavin ehdoin tai estävät osallistumisen tarjottuun hänelle soveltuvaan koulutukseen.

    Äänestä

  • Että.... kirjoitti:

    sitten hätää, saan tod.näk. "vain" 60 pvää..

    Äänestä

  • tässä ole kirjoitti:

    sitten hätää, saan tod.näk. "vain" 60 pvää..

    Toivottavasti ei tule ylläriä. Jos sinulla on taustallasi 90 pvän karenssi ja 60 pvän karenssi, niin olen melkoinen onnenpekka, jos selviät 60 pvän karenssilla. Pahimmassa tapauksessa tulee tuo 'ei työmarkkinoiden käytettävissä'.

    Kyllä työkkäreiden ratkaisuissa painaa koko karenssihistoria ja muukin historia.

    Äänestä

No vaikka päällä seisten menee se loput 3kk. Miksi hankaloittaa elämää liikaa.
Sen jälkeen tee vaikka niitä pätkäduuneja jos satut löytämään.

Äänestä

???????????????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Idu79 kirjoitti:

Olen työvoimakurssilla, ollut syksystä lähtien, kurssia jäljellä 3kk. Olen ansiosidonnaisella, mutta jos lopetan kurssin saan varmasti karenssin päälle, onko se yleensä 2kk, vai enemmänkin. Olen 29v.
Entä jos otan vastaan minkä tahansa pätkätyön, vaikka jonkun kuukauden parin kestävän ja lopetan kurssin vedoten siihen että sain töitä muualta, mitä sitten on odotettavissa? Ansiosidonnaisen pienentyminen, verot?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu