MIKÄKÖHÄN SOPISI?

tiedän koirista todella paljon ja tunnistan monet rodut ja tiedän nippelitioetoa aina kultaisesta noutajasta azawakhiin.Juuri tämän takia olen hieman umpikujassa siitä minkä rotuisen koiran hankkisin.

Asun paritalossa (n.100 neliötä iso piha),josta on 10metrin matka isoon metsään, jossa voi koiraa ulkoiluttaa. Kotoamme on matkaa koirapuistoon bussilla 10min joten riippuen koirasta sinne voi kävelläkin. Eläinlääkäriinkin on 500metrin matka.Käymme myös usein mökillä, jossa on tilaa temmeltää.
Koirien koulutuksesta minulla on kokemusta(olen omistanut jääräpäisiäkin koiria)

Koirasta haluaisin että se olisi säkäkorkeudeltaan päälle 60cm. Turkilla ei sinänsä ole väliä. En haluaisi kuitenkaan koiraa jolla on mahdoollisuus vatsalaukun kiertymään, mutta olen silti ajatellut venäjänvinttikoiraa. Koiran tulisi olla sosiaalinen, mutta vieraita kohtaan pidättäytyväinen ja valmis puolustamaan. Rodun tulisi myös olla yleisterve. Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne esim. Landseerista, Leonberginkoirasta, Borzoista, Nöffistä,Amerikanbulldogista, Bordeauxindogista ja muista samantyyppisistä koirista.

Ovatko koiranne olleet terveitä?
Mistä hankitte?
Paljonko hintaa?
Muita erityisvaatimuksia koirien suhteen.

KIITOS etukäteen!
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

tiedän koirista todella paljon ja tunnistan monet rodut ja tiedän nippelitioetoa aina kultaisesta noutajasta azawakhiin.Juuri tämän takia olen hieman umpikujassa siitä minkä rotuisen koiran hankkisin.

Asun paritalossa (n.100 neliötä iso piha),josta on 10metrin matka isoon metsään, jossa voi koiraa ulkoiluttaa. Kotoamme on matkaa koirapuistoon bussilla 10min joten riippuen koirasta sinne voi kävelläkin. Eläinlääkäriinkin on 500metrin matka.Käymme myös usein mökillä, jossa on tilaa temmeltää.
Koirien koulutuksesta minulla on kokemusta(olen omistanut jääräpäisiäkin koiria)

Koirasta haluaisin että se olisi säkäkorkeudeltaan päälle 60cm. Turkilla ei sinänsä ole väliä. En haluaisi kuitenkaan koiraa jolla on mahdoollisuus vatsalaukun kiertymään, mutta olen silti ajatellut venäjänvinttikoiraa. Koiran tulisi olla sosiaalinen, mutta vieraita kohtaan pidättäytyväinen ja valmis puolustamaan. Rodun tulisi myös olla yleisterve. Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne esim. Landseerista, Leonberginkoirasta, Borzoista, Nöffistä,Amerikanbulldogista, Bordeauxindogista ja muista samantyyppisistä koirista.

Ovatko koiranne olleet terveitä?
Mistä hankitte?
Paljonko hintaa?
Muita erityisvaatimuksia koirien suhteen.

KIITOS etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu