Koska Halla-Ahon

varmistuu? Alan jo epäillä ettei Soini hyväksy häntä ollenkaan ehdokkaaksi?
8244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sisulaiset ovat jo ennalta hehkuttaneet kuukausi tolkulla Halla-ahon ehdokkuutta ja pilkanneet säälittä punikeita, kommareita sun muita vihollisiaan jotka ovat epäilleet Soinin puukottavan Rotutohtoria selkään heti ensi paikan tullen. Halla-ahosta tulee hyvää palkkaa nauttiva meppi, muutoin halla-aholaisuus kuolee ja silloinhan Homma ei olisi nousussa. Ja Hommahan on aina nousussa jopa silloinkin kun eduskunta äänestää uuden ulkomaalaislain läpi murskaenemmistöllä vaikka hallahommalaisillehan sen piti oleman maailmanloppu. Kaikessa omituisuudessaankin näin se vaan on.

Äänestä
  • Pystyykö hän piileskelmään mediaa Euroopan mittakaavassa? Täällä Impivaarassa se vielä onnistuu, mutta mepin lienee vaikeaa piiloutua pöydän alle?

    Äänestä

  • sitäkin: kirjoitti:

    Pystyykö hän piileskelmään mediaa Euroopan mittakaavassa? Täällä Impivaarassa se vielä onnistuu, mutta mepin lienee vaikeaa piiloutua pöydän alle?

    ja ruveta boikotoimaan rasistiksi haukkuvaa Reutersia. Koko länsimainen media on tarvittaessa punaviherkommareiden salaliitossa jos kaivattua hyväksyntää vihanlietsomiselle ei synny narisemallakaan.

    Äänestä

  • prinsessamarttyyriksi kirjoitti:

    ja ruveta boikotoimaan rasistiksi haukkuvaa Reutersia. Koko länsimainen media on tarvittaessa punaviherkommareiden salaliitossa jos kaivattua hyväksyntää vihanlietsomiselle ei synny narisemallakaan.

    jos PS leimautuisi EU:ssa rasistipuolueiden joukkoon.

    Muistattehan, että Soini esti PS-nuorten yhteydenpidon ulkomaisten rasistiliikkeiden kanssa.

    Äänestä

  • paikka Soinille kirjoitti:

    jos PS leimautuisi EU:ssa rasistipuolueiden joukkoon.

    Muistattehan, että Soini esti PS-nuorten yhteydenpidon ulkomaisten rasistiliikkeiden kanssa.

    Kun aikuisetkin kirjoittelevat tällaisia:

    "Pesulle ei ole kansainvälisiä yhteyksiä, eikä vastuuhenkilö joka tarkistaisi ns. kansalaismielisten poliittiset päämäärät, itse olen jonkun veran tarkistanut eri ryhmien teesit, mm Vlaams Belang, FPÖ, Front National, ja Liga Norde Italia, muitakin varmasti löytyy, ainakin näiden poliittisten agenda on aika pitkällä sama kuin PS, joten neuvottelisin ainakin näiden kansa, jos ryhmä muodostetaan siihen tarvitaan 20 jäsentä."

    "Tulen pois täältä kun saadaan tietyt yksityisasiat järjestykseen.
    Huomenna on siten tapaaminen Vlaams Belangin edustajien kansa europarlamentissa."


    Ja kaikkihan nyt varmaan ymmärtävät ettei nuorisojärjestö Sisu pysy Soinin liekassa jos se ei sille sovi. Soinini viimeisiä aikoja heittää eurooppalaista rasistipuoluetta hääräävät ulos, ennenkuin persut tulevat lopullisesti yhdistetyksi rasistipuolueeksi.

    Äänestä

No niin. Varokaapa sitä pelin politiikkaa.

Äänestä

Veltto Virtaselle.

Veltto haluaa pois ulkomaalaisvastaisesta eduskuntaryhmästä, ja siksi sopi Soinin kanssa että äänestää ulkomaalaislakia vastaan, jos saa EU-parlamenttipaikan.

Äänestä
  • päätelty. Veltolla ei ole mitään mahdollisuuksia, jos Halla-aho on ehdokkaana. Velttohan hävisi jo kunnallisvaaleissa paikkakuntansa ps-sairaanhoitajalle äänimäärässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU-ehdokkuus kirjoitti:

varmistuu? Alan jo epäillä ettei Soini hyväksy häntä ollenkaan ehdokkaaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu