Tiedätkö tämän foorumin?
http://www.socialanxietysupport.com/forum/
Tuolla on paljon ihmisiä joilla on sosiaalista ahdistusta, ja sanovat että tietyillä lääkkeillä ahdistuksen saa kokonaan pois, niin että uskaltaa mennä juttelemaan itsevarmasti vaikka baarin kauneimmalle tytölle.
Eli kunhan vain ihmettelin kun olet kertonut monesti käyttäväsi lääkkeitä, mutta ahdistut ilmeisesti silti, niin syötköhän vääriä lääkkeitä?
http://www.socialanxietysupport.com/forum/
Tuolla on paljon ihmisiä joilla on sosiaalista ahdistusta, ja sanovat että tietyillä lääkkeillä ahdistuksen saa kokonaan pois, niin että uskaltaa mennä juttelemaan itsevarmasti vaikka baarin kauneimmalle tytölle.
Eli kunhan vain ihmettelin kun olet kertonut monesti käyttäväsi lääkkeitä, mutta ahdistut ilmeisesti silti, niin syötköhän vääriä lääkkeitä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tavallisesti baarin kauneimmalle tytölle mennään juttelemaan itsevarmasti humalassa. Alkoholi on Suomessa hyvin suosittu reseptivapaa lääke sellaisia tilanteita varten.
Minulla ainakaan alkoholi ei poista kaikkia estoja vaan olen suunnilleen samanlainen kuin selvänäkin, mitä nyt alkaa aina tanssittaa ihan vietävästi. Mutta jos joku mies tulee juttelemaan, niin menen kipsiin.
kivasti kuvailtu, mutta tuota kipsiin menoa varmaan kaikki miettii ihan liikaa (itsenikin mukaanlukien), eihän siitä siis nauti, mutta oleileepa vaan tilanteen loppuun. Sitten helpottaa, jopa rentouttaa!
En ole Vuodattaja, mutta samanlaisia tilanteita vuosiini on mahtunut.
Sosiaalinen ahdistus ei lopu edes lääkityksellä, jos sosiaalinen seura puuttuu. Samoin fyysinen ja psyykkinen kunto vaikuttavat sosiaaliseen tilaan. Kun stressi esiintyy, se voimistuu aikaa myöten. Liika stressi lisää mm. ahdistusta, mutta lääketeollisuus ei auta asiaa.
Sosiaalinen ympäristö ja terveet elämäntavat vähentävät sosiaalista ahdistusta!
tehoavat vaikka minulla on enemmän masennusta kui ahdistusta, mut jos olen yhden kerran ottamatta lääkkeeni niin masennun taas.
En ehkä ymmärrä paljoa tuollaisesta ulkolaisesta foorumista.
Tuskin on sellaista lääkettä, joka tekee minusta itsevarman ja rohkean. Hmm.. baarin kaunein nainen varmasti vetäisi miesten huomion. Jos minä tuntisin hänet, uskaltaisin tietenkin mennä juttelemaan. Mutta jos kyseessä on tuntematon henkilö (yleensä), en tietenkään uskaltaisi mennä jututtamaan. Eihän minulla olisi mitään todellista asiaakaan, joten en menisi hänen illanviettoaan häiritsemään. Naiset voisivat kokea sen häiriöksi, joten ehkä tyytyisin vain yksikseni fiilistelmään, nautiskellen lonkeroa tai olutta.
Melko usein minun seuraani tulee joku rohkea tyyppi. Sekä miehet että naiset tekevät sitä. Minun sanotaan olevan sellainen tyyppi, jota on helppo lähestyä. Minua siis ei koeta uhkaksi. Minun on itse vaikea mennä tuntemattomien seuraan. Olen todellakin persoonaltani estynyt, eikä minulla ole sellaista ominaisuutta, että voisin jotenkin poiketa tutusta ja turvallisesta estyneisyydesta ja jopa tietynlaisesta eristäytyneisyydestä. Tosin olen mennyt hurjasti eteenpäin, enkä enää ole täysin eristäytynyt. Olen alkanut hakeutua sinne, missä ihmisiä yleensä on. Olen erittäin iloinen vaikkapa siitä, että nykyään uskallan mennä yksin vaikkapa elokuviin :).
En tunne kaikkia psyykenlääkkeitä. Voi tietenkin olla, etten ole löytänyt juuri oikealla tavalla vaikuttavaa troppia. Ne (lääkärit) kun tahtovat vaan tyrkyttää niitä onnellisuuspillereitä, joilla sanotaan usein löytyvän hyvä vaste myös sosiaalisesta pelosta kärsiville kaltaisilleni reppanoille. Ehkä sairauteeni olisikin joku tietty lääke. Mutta miten löydän sen Oikean ja saan siihen reseptin? Onko oikein hoitaa sosiaalista ahdistusta vain nostamalla serotoniinin määrää? Lääkärit eivät halua auttaa minua, koska he eivät näytä ymmärtävän pelkojani.
Taidan tietää keinon, miten minä ja moni muu voittaisimme pelkomme ja saisimme tyydyttävän sosiaalisen verkoston. En puhu ainoastaan mistään lääkkeestä, vaan meidän tulisi tulla näkyviksi, jotta me voisimme kasvaa. Me tarvitsemme ympärille muita ihmisiä, että me voisimme tulla eheiksi. Meidän tulisi löytää rakkaus, joka meissä on vielä piilossa. Meissä kaikissa on uskoakseni rakkaus, mutta sosiaaliset arkajalat eivä ole rakkauden voimistamia, vaan ovat kätkeytyneet pimeyden, häpeän, pelon, vihan ym. alle. Esim. minä eheytyisin ilman lääkkeitä, mikäli pääsisin sellaiseen lämpimään yhteisöön tms. Yksin sellaiseen pääseminen on kovin vaikeaa. On vaan opeteltava lisää avoimuutta.
Lähden nyt nukkumaan. Uneen laskeutuminen on päivän kohokohta. Siinä hetkessä ei ole läsnä sosiaalista pelkoa, eikä jännitysta. Siinä vaan vaivatta lipuu kohti yön rauhaa. Silloin keho ei ole jännityksestä jäykkänä, eikä tarvitse pinnistellä pelkojen vuoksi. Unessa sosiaaliset pelot eivät ole rasitteena ja silloin olen rauhan vallassa. Uni on kuin huumetta, jolla saa etäisyyden todelliseen tuntemiseen. Ehkä uni onkin meille aina jonkinlainen "matka". Toivottavasti saamme "hyvän matkan" ensi yönä...
Psyykelääkkeet ovat tehneet tehtävänsä ja nyt olen aika itsevarma. Libidoa kuitenkin ne heikentävät ja vaikka olenkin onnellinen ihminen, joskus tuntuu että elämä valuu hukkaan. Autenttinen minuus on se, joka kasvattaa meistä aikuisia ja joka pitää meidät onnellisina, riippumatta voitostamme tai häviöstämme yhteiskunnassa. Minusta taas nukkuminen on raskasta, koska itse olen niin rakastunut elämään positiivisena ja hauskana ihmisenä, että haluaisin elää elämää kellon ympäri.
Joskus kuitenkin elämä kusee ja tulee mieli elää jotain toista elämää, koska paineet ovat joskus niin raskaita, että ei osaa muutakuin ajatella pahoja ajatuksia. Uusi päivä, uudet kujeet ja itse asiassa elän elämäni parasta vaihetta, kun kaikki on vielä edessä ja ei ole niin hirveästi vastuuta.
On olemassa pyörätuolissa olevia ja kaikenlaisia huonommassa asemassa olevia ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun elämäni ei ole surkeaa.