ei vaikuta, päinvastoin. Monille tuen kuittaajille maataloustuki on vain sivuharrastus. Voi voi, kartano kaatuu ellei saa 2-300000 tuhatta euroa tukea vuodessa. Oikea tuntuu olevan suunta, eläkeläiset ja tulevat eläkeläiset pelastavat taas Suomen laman suosta heille kuuluvista eläkkeistään.
MAATALOUSTUKEEN
klopaalilama
259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
.. että kyllä Wahlroosin kaltainen köyhä pienviljelijä tukensa tarvitsee!!!!Muutenhan käy kuin Nokian kanssa, että uhkaa lähteä Suomesta, ja sekös meitä surettaisi!;)
... tekemistä tilan suuruudella eikä omistajan muilla tuloilla. Se on pääosin hehtaari- tai tuotantoeläinkohtaista, joka yleensäkin tekee maatalouden mahdolliseksi. Tuet näyttelevät näiden yrittäjien tuloista noun 40 prosenttia.
Meilläkin demarit rakensivat tukiaisjärjestelmän perusteenaan pitää ruuan hinta kaupan hyllyllä alhaalla. Myös työnantajapiirit kannattivat tukiaisia siinä tilanteessa, kun työehtosopimusten mukainen palkkojen korotus uhkasi elinkustannusindeksin noustessa tietyn verran. Pantiin valtio maksmaan palkankorotukset. Viljelijä kyllä ottaisi mieluummin kaikki tulonsa tuottajahintana eikä merkittävää osaa monimutkaisen tukiaisjärjestelmän kautta.