Hallitus päätti pidentää työuraa.
Hallitus aikoo myös puuttua osa-aika ja työkyvyttömyyseläkkeisiin.
Tarkoituksena on tiedotuksen mukaan saada lisää työllisiä.
Mutta mitä Suomi tekee lisätyöllisillä, kun meillä on ennestäänkin ollut jatkuvasti 300-400 tuhatta työtöntä. Tilastothan eivät anna oikeita lukuja, koska työttömiksi ei lasketa esim. työvoimakoulutuksessa ja monissa muissa työvoimapoliittisissa toimissa olevia, eivätkä huomioi sitä, että moni tekee osa-aikaista työtä vasten tahtoaan, eli on osittain työtön.
Jos työuran pidentäminen ja työkyvyttömien pukkaaminen työttömiksi työnhakijoiksi tuo työvoimaa lisää vaikka 200 tuhatta työmarkkinoille, on meillä työttömiä 500-600 tuhatta. Ja hallitus miettii sitten heille entisten lisäksi uusia sanktioita ja painostuskeinoja, jotta he "menisivät töihin".
Työpaikkoja puuttuu kuitenkin satoja tuhansia, jotta työttömät voisivat työllistyä. Miten hallitus kuvittelee tässä tilanteessa vajaakuntoisten ja vanhusten työllistyvän, kun kaikille nuoremmille ja terveemmillekään ei ole työtä tarjolla.
Hallitus on siis pahasti hakoteillä. Taistelee väärien ongelmien kanssa. Kun pitäisi saada aikaiseksi muutama sata tuhatta työpaikkaa, hallitus järjestää lisää työttömiä työnhakijoita.

Vastaukset 2
Vanhimmat
jo niin tehokkaaksi, että sinne täytyy saada lisää asiakkaita. On luotu valmis organisaatio palkatta työskentelevistä ihmisistä, joten miksi pitää sitä vajaa käyttöisenä. Ansiosidonnainen on varmaan hallitukselle ja Kataiselle punainen vaate. Sehän ei kannusta työnhakuun, koska sillä vieläkin saa leivän ja maidon pöytään ja se ei kannusta vielä leipäjonoihin. Eäke-etuudet oli vain koetinkivi Ay-liikkeele ja seuraavana hyökätään ansiosidonnaisen kimppuun uudella innolla. Eihän sitä ole juuri korotettu kahteenkymmeneen vuoteen, mutta kun se ei kannusta niin se on poistettava.
työuran pidentämistä.
Eläkeiän nostaminen on riittävä esitys,jolla saadaan kaikki sopijaosapuolet tarttumaan yhteen keskeisimmästä ongelmasta.
Ongelma on suomalaisen työn tuottavuuden kääntäminen kasvuun.
Tämä tuottavuuden nostaminen sisältää riitävästi ongelmia kaikkien osapuolten pohdittavaksi.
Tässä on nyt ensimmäisenä eroteltava TERVE- ja EPÄTERVE toiminta kansantaloudessa ja siihen kytkeytyvässä säätelyssä,jossa kukin taho on etujaan valvonut.
"Hallitus on siis pahasti hakoteillä. Taistelee väärien ongelmien kanssa. Kun pitäisi saada aikaiseksi muutama sata tuhatta työpaikkaa, hallitus järjestää lisää työttömiä työnhakijoita. "
Työpaikkojen määrällä on merkitystä,mutta suurin merkitys on työpaikkojen tuottavuuden suhteella kansantuotteeseen.