YLEISLAKKO

Suomeen on saatava yleislakko torjumaan hallituksen aikeet eläkkeiden heikentämiseksi. Ei laman varjolla ihan mitä tahansa voi tehdä.
8255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joka taholta tulee esiin ihmisten huoli tämän nykyhallituksen kyvyttömyydestä huolehtia asioista tiedettävästi. Hallitus on toistuvasti ilmoittanut hallitsevansa asiat, mutta sitten jyrkästi muuttanut linjaansa. Tämä hallitus ajelehtii ja reagoi kansalaisten ´suuntaan moukaroimalla sen mahdollisuutta valita eläkeikänsä joustavasti 63-68-linjalta. Tämä hallitus on ideologisella ristiretkellä varattomien (tulevien) eläkeläisten eliminoimiseksi maksuvirrasta ja Suomen muuttamiseksi rahastusyhteiskunnaksi.

Yleislakko on pakko saada aikaan.

Äänestä

yleislakkoajatusta jo alkaneen laman aikana. Sen jälkeen kilometritehtaita sitten riittäisi kunnolla. Onko se tavoite vasurien kannatuksen nostamiseksi?

Äänestä
  • Nykyhallitus ajaa kansan yleislakkoon.

    Äänestä

  • Aina työtätekevät ovat maanpettureita, kun oikeuksiaan puolustavat.

    Äänestä


  • rahoja Islantiin, veroparatiiseihin piiloon verottajalta, hukkaavat omille pimeille tileille. Kaikki revitään duunarien tuottavuudesta, ei herran pöydän takana istuminen tuota mitään muuta kuin suuria vaateita.

    Äänestä

  • Ei kyse ole enään jostain puolueesta.Kyse on tavallisista suomalaisista jotka tämän joutuvat maksaan.Se ei tunnun liikuttavan tehtaiden omistajia eikä muita rahan ahneita oman edun tavoittelijoita.Aina tulee uusia tehtaita siitä pitävät huolen tulevat yrittäjät ja työläiset.Eihän nykyiset firmat pysy pystyssä ilman tukia joten joutaa kaatua.Mielummin nekin rahat jotka kaadetaan kannattamattomien yritysten tukemiseen annettaisi kansan tueksi hehän ne rahat on ansainneetkin.

    Äänestä

Jos hallituksen esitys eläkeiän nostamisesta etenee yhtään tämänpäiväistä pidemmälle, niin yleislakko on ainoa mahdollisuus kaataa tälläinen hurlumhei hallitus. Yleislakko ei toteudu minkään yleishyödyllisen järjestön kautta, vaan jokaisen SUOMEN kansalaisen pitää liittyä henkilökohtaisesti vastalauseeseen hallitusta ja sen politiikkaa vastaan.
Suomen 52 V perustetaan protestiliike hallituksen kaatamiseksi.

ps. ÄÄNESTÄKÄÄ KOKOOMUSTA ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Akavasta jyrähtää kirjoitti:

Suomeen on saatava yleislakko torjumaan hallituksen aikeet eläkkeiden heikentämiseksi. Ei laman varjolla ihan mitä tahansa voi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu