Oppositio aikoo asettaa välikysymyksen hallituksen eläkekaavailuista. No toisaalta eipä niillä ole juuri muuta tarjottavaa kansalaisille, kuin pelkkää epärealistista vastaväittämää, tosiasioita vastaan. Millä oppositio perustelee kestämättömän väitteensä, ettei ekläkeiän nostaminen ole tarpeellista? Oppositio ei ole edes tuon välikysymyksen kriteereitä, saati perusteista yksimielinen. Demarit ja vasemmistoliitto pohjaa uhonsa pelkästään SAK.n taakse, ja perussuomalaiset ovat muutoin vaan mukana, sillä mitään omaa kantaahan heillä ei ole asiaan esittää. KD on taas muutoin lähes hallituksen kannalla, mutta oppositioasemansa huomioiden heidän pitää jotenkin olla vastaan, jollei muutoin niin asettamalla muotoseikat kyseenalaisiksi.
Oikeasti on todettava että suomalainen työelämä on liian hölläkätinen, laskemaan ihmiset ennenaikojaan eläkkeelle. Kuten nyt on jo todettu, niin jopa Ruotsalaiset lähtevät 3 vuotta myöhemmin eläkkeelle, ja Islantilaiset peräti 7 vuotta myöhemmin. Mikä on mennyt suomalaiseen työläiseen jota arvostettiin maailmanlaajuisesti ennen ahkeraksi, kestäväksi ja sisukkaaksi ja joka hoiti velvollisuutensa myös silloin, kun muilta usko loppui.
Henkilökohtaisesti katson että suurin syy on suomalaisessa AY-liikkeessä ja sille suodussa vallassa. Tuo ikuinen yhteiskuntaa uhkaava käyttäytyminen ja painostus kera sen varjolla luodun ns. kolmikanta sopimusten, on tehnyt suomalaisesta työmarkkinamaailmasta heikon ja ihmisistä omaneduntavoittelijoita, ja laiskoja. Suomalainen haluaa eläkkeelle viimeistää 57- 60 vuotiaana, kun muualla maailmssa töitä tehdään vielä 70.ä ja suurella ylpeydellä.
Nyt sitten etsitään mitä erillaisempia syitä ko. asiaan, ja osa niistä on selviä tekosyitä. Puhutaan jaksamisesta. Onko suomalainen työelämä jotenkin rankempaa kuin esim. Saksalainen? Ruotsissa ja mm. Tansakassa sanotaan että osapäivä työt antavat tilaisuuden ns. huilaamiseen, mutta miksi tuo mahdollisuus ei sovi sitten suomalaiseen AY- maailmaan?
Meillä kun aletaan puhumaan osapäiväisistä töistä ja kausiluoteisista töistä, niin johan on Lassit ja Laurit tukka pystyssä vastaamassa, että ei käy. Sillähän ei ole väliä, että mitä tuo “ei käy” lause merkitsee työnantajalle, saati työntekijän tulevaisuudelle. Pääasiahan on että AY-liikkeen valta tulee esiin ja sen yhteiskunnallinen peloite, on selkeästi esissä ja riittävän voimakas. Kuitenkin olisi niin työmiehen, kuin yhteiskunnan edunmukaista, jotta noita osa-aika ja pätkä töitä voitaisiin tehdä normaalisti ilman pelkoa, että joku (SAK) tykkää kyttyrää sen tiimoilta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pj. Annika Lapintie esittää jopa yleislakkoa välikysymyksen tueksi. Uskomaton esitys, ja osoittaa että ko henkilö ei omaa mitään vastuuta yhteiskunnan asioista, puhumattakaan niiden äänestäjien taloudesta jotka hänet ovat arkaadialle saattaneet. Vasemmistoliitto elää yhä -70 lukua, ja se ei pitkälle johda. Mikään järki argumentti ei tue Lapintien vaatimuksia, ja se olisi syytä hänen itsensäkin oivaltaa.
Verkkosukka Urpilainen taas on velvoitettu osoittamaan solidaarisuutta Vasemmistoliitolle, vaikka aatteellisesti ovatkin eri planeetalla. Oppositiosidonnaisuus on se katalysaattori mikä on nyt käyttövoimana, vaikka tehot itse masiinasta puuttuvatkin. Enempää Lapintie kuin Urpilainenkaan eivät ajattele asioita tavallisen kansalaisen näkökulmasta, sillä eduskunnassa istuvina ja todennäköisesti sieltä sitten kalliin eläkkeen nostavina ovat eläkeiässäkin eriarvoisessa asemassa, kuin tavallinen duunari.
Muut oppositiojäsenet, eli KD ja Persut ovat taas oma kastinsa. Persut istuu lähellä ulko-ovea ja omaavat siten valmiudet poistua hiljaa takavasemmalle, kun tiukka paikka tulee. Takana huutelussa on sekin etu, ettei se kuulu keskisalia edemmäs, joten asiat jäävät ns. puoliväliin, mikä sopii hyvin persuille eli ei joudu huuteluistaan vastuuseen. KD alkaa olla kummajainen ja suurin syy siihen lienee nykyinen puheenjohtaja. Ote lipsuu jatkuvasti kuin rasvatuista puolapuista, ja ryhmän Kallis jäsen esittää mitä merkillisimpiä esityksiä kuin standup koomikko mikkelin torilla kesämarkkinoiden aikaan. KD.n pj. lähin asia lienee luoda lööppilehdisttööle asiantynkää tyttärensä sairauksista kuin että ottaisi vakavasti sen tehtävän, johon äänestäjät hänet ovat valinneet.
Joka tapaukseesa on jokaisen pakko todeta, ettei eläke-ikä kysymys suinkaan ole mikää uutisankka, vaan vakavasti otettava ajatelma. Pakko on jokaisen todettava, jopa opposition että kun tämä sodanjälkeinen iso ikäluokka lähtee työelämästä veke, niin mites sitten suu pannaan? Nuoret viihtyisivät opiskelumaailmassa vaikka kuinka kauan, sikäli kun ensin saavat sen opiskelupaikan. Maahanmuuttajia ei osa oppositiosta haluaisi suomeen (lue persut), kun ne muka vie suomalaisilta työpaikat.
Olisi mielenkiintoista saada kunnon faktat jotta miten oppositio aikoo huolehtia siitä, että kun tuo iso- ikäluokka katoaa eläkkeelle, niin ketkä sen kustantaa? Ketkä huolehtii sitten näiden vastustajien eläkkeenmaksun, sillä jos opiskelupaikkoja ei saada nopeammin kiertoon ja sitä kautta nuoria työelämään, niin mites sitten? Nyt puhutaan nuorien kohdallakin vain yliopistoista, kun pitäisi puhua oikeasti ammattiiin valmistavista opiskeluopaikoista, eli ammatillisista perus- ja korkeakouluopiskelu paikoista.
Lopetetaan valittaminen ja tehdään töitä, ja tehdään niitä aitoon vanhuuteen saakka ja ylpeydellä, siilä silloin tuo eläke on oikeasti ansaittu.

Vastaukset 36
Vanhimmat
sen pöydälle tuotuja papereita:
http://www.fpp.co.uk/pictures/HitlerConf.GIF
ei siinä hallituksella ole mitään tekemistä, määräys toimeenpanosta on ollut jo kauan ennen kuin lamasta tiedettiin mitään, aivan samoin kuin Nokia-lain kanssa
kyllä sen tietää kuka on näitten eläkeiän noston takana on.kun ei saa puhua tupostakaan.
KESKUTAPUOLUEELTAKIN tulee SAMMAKKOMAISIA JULKITULOJA PUHEITA ja lausuntoja...
kun ei tiedä mitä pitäisi sanoa kansalle..
se on varma asia JOS yleislakko tulee...
silloin porvari katoaa KIVEN ALLE SE ON FAKTA HOMMA.
oikeistoporvarit tulee KANSALAISET RUOTUU...SEKIN ON VARMA ASIA..
SINULLA VARMAAN ON ETTÄ SUOMALAINEN TYÖVÄESTÖ KUULUU
ORJATYÖVOIMAAN KUN TUOLAISIA PUHUT...
HÄPÄISET ITSEÄSI KUN TUOLLAISIA PUHUT..
RUOTSISSA VARMAAN TEHDÄÄN SELLAISTA TYÖLLISTÄMISTÄ JOTKA ALOITTAVAT TYÖN TEON JO 18V.SIITÄ SE 3V TULEE..
ISLANTISSA ALKAA TYÖELMÄÄN JO 15-18 VUOTIAASTA SIITÄ TULEE NUO 7V.
MAASSA MAAN ELÄKEIÄT..
rankasti pielessä oli taas jorinasi;D))
joutumista kuin ruttoa. Siksi välikysymyksellä on sama painoarvo, kuin kissa kasaansa peittelisi...
esittää jolla osoittaisit, että aloitus olisi "jorinaa".
puhumista kyllä TIMO SOINI parempaa POLITIIKKA OSAA TEHDÄ .
VAIN PELKKÄÄKÖ OIKEISTOPORVARIHALLITUS ETTÄ ON ALKANUT LÄHTÖLASKENNAN AIKA...
mitään plkäämistä, sillä hänen ns. politiikan tekonsa on sen arvoista, ettei sillä ole mitään arvoa.
sillä alla oleva pupellus sen osoittaa.
hoh hoh hoh hoooooo
muille sillä on jo bannit päällänsä :)
blogaa mm. aamulehden palstoilla, ja kauppalehden saitilla? Vittu te ootte kyl yksii tosi dorkii ja pelkkii luusereita.
ihan sama
vastaus persulta. Diipadaapa duu, eiks juu?
kahara
sanoa, vai etkö kyennyt sanoa mitään? Tollasta sen on ku on tollikka, eikä kykene sanomaan mitään.
Espoon messiaalle jo monta kertaa jauhot suuhun. YESS!
vituttaa näitä perseen nuolijoita, joilla ei ole kykyä omaehtoiseen ajatteluun, saati niiden julkituontiin.
voisi olla noin lihava?
Sitä paitsi HKL:llä ei ole mitään velvollisuutta hankkia vinssilaitteita joilla ihrat vinssataan sinne autoon sisälle
Ensinnäkään sun on turha puhua lihavuudesta, sillä sitä ei ole todettavissa. Toisekseen HKL/helb.n suhteen sun on turha kantaa murhetta, koska en ole heidän kanssaan missään tekemisessä. Hanki edes joskus fakta tietoa, ennekuin turiset omias.
ps. Mä uin n. 7,5-10 km/viikko ja käyn 2-3 kertaa salilla. Tuskin monikaan samanikäinen tekee samaa.
Joten tuu ovelle.
Osaako puhua?
hirveesti huudella. meikä ei laitta tollasta kuvatusta edes linnun pelätiksi, sillä sen verran luontoysvällinen määkin oon.
jotta osaako joku puhua? Mies(?) joka on tuon näköinen voisi olla hieman kriittinen avautuessan, tai ainakin opetella olevansa jotenkin uskkottava.
ainankaan, jos ollaa rehellisesti liikkeellä. Pitäisi olla jokaisen intresseissä katsoa asioita kokonaisuuksien, eikä vain oman tavoitteelisuuden kautta, sillä kokonaisuus kuitenkin kuittaa myös tuon tavoitteellisuuden kulut.
enää, se on niin läpinäkyvää
mitään annettavaa keskusteluun? Miltä se tuntuu olla noin surkea, ja mihinkään kelpaamaton. Tuo sun "käsiarska" on kuten huomaat huomattavasti sua fiksumpi, ja osoittaa olevansa valveutunut. Sulla sitävastoin on vielä opittavaa, ennekuin pystyt edes noihin "koiravastauksiin" oikein asennoitumaan.
kahara ei rattiin kannissa hoh hoh hooo
asioita, joita esim. yksikään peruSS-puoluehallituksen jäsen ei uskalla -
http://arikahara.blogit.kauppalehti.fi/2008/08/21/hapeamaton-soini/
http://arikahara.blogit.kauppalehti.fi/2009/01/31/karpasten-klaani/
sillä totuuden puhujat ei saa sijaa majatalossa.
http://arikahara.blogit.kauppalehti.fi/2008/12/22/vastuunpakoilijan-paivakirja/
KÄDE lähti perussuomalaisista pois. Vittu nyt meillä on jotai keskinkertaisia itä-helsingin ndeekuja, joilla ei ole mitään annettavaa,vaan joiden intressit on ns. saavutetuissa paikoissa.
Kysymys kuuluukin, jotta mitä iloa on noissa paikoissa jos niille ei ole mitään hyödyllistä kontaktia, saati käyttöä.
Läski lähtee kysy j hiljamalta kaveriltas .
peruss 1 sillä nuo sun ulostulosi ovat selkeä osoitus, hoidon puutteesta. Itse asiassa tuota sun profiili kuvaa katsoessa tule eittämättä meleen, soittaa ambulanssi.
joka pääsee ajoittain koneille lepositeistään hoh hoh hooo
omia perussuomalaisten palstan ittelles ja kaiken huipuksi uhkailet sillä kävijöitä? Ota nyt huomioon että nuo sun kirjoitukset ovat selkeää uhkailua, joten niistä voi seurata sanktioita.
ps. viina on viisasten juoma!