Oppositio aikoo asettaa välikysymyksen hallituksen eläkekaavailuista. No toisaalta eipä niillä ole juuri muuta tarjottavaa kansalaisille, kuin pelkkää epärealistista vastaväittämää, tosiasioita vastaan. Millä oppositio perustelee kestämättömän väitteensä, ettei ekläkeiän nostaminen ole tarpeellista? Oppositio ei ole edes tuon välikysymyksen kriteereitä, saati perusteista yksimielinen. Demarit ja vasemmistoliitto pohjaa uhonsa pelkästään SAK.n taakse, ja perussuomalaiset ovat muutoin vaan mukana, sillä mitään omaa kantaahan heillä ei ole asiaan esittää. KD on taas muutoin lähes hallituksen kannalla, mutta oppositioasemansa huomioiden heidän pitää jotenkin olla vastaan, jollei muutoin niin asettamalla muotoseikat kyseenalaisiksi.
Oikeasti on todettava että suomalainen työelämä on liian hölläkätinen, laskemaan ihmiset ennenaikojaan eläkkeelle. Kuten nyt on jo todettu, niin jopa Ruotsalaiset lähtevät 3 vuotta myöhemmin eläkkeelle, ja Islantilaiset peräti 7 vuotta myöhemmin. Mikä on mennyt suomalaiseen työläiseen jota arvostettiin maailmanlaajuisesti ennen ahkeraksi, kestäväksi ja sisukkaaksi ja joka hoiti velvollisuutensa myös silloin, kun muilta usko loppui.
Henkilökohtaisesti katson että suurin syy on suomalaisessa AY-liikkeessä ja sille suodussa vallassa. Tuo ikuinen yhteiskuntaa uhkaava käyttäytyminen ja painostus kera sen varjolla luodun ns. kolmikanta sopimusten, on tehnyt suomalaisesta työmarkkinamaailmasta heikon ja ihmisistä omaneduntavoittelijoita, ja laiskoja. Suomalainen haluaa eläkkeelle viimeistää 57- 60 vuotiaana, kun muualla maailmssa töitä tehdään vielä 70.ä ja suurella ylpeydellä.
Nyt sitten etsitään mitä erillaisempia syitä ko. asiaan, ja osa niistä on selviä tekosyitä. Puhutaan jaksamisesta. Onko suomalainen työelämä jotenkin rankempaa kuin esim. Saksalainen? Ruotsissa ja mm. Tansakassa sanotaan että osapäivä työt antavat tilaisuuden ns. huilaamiseen, mutta miksi tuo mahdollisuus ei sovi sitten suomalaiseen AY- maailmaan?
Meillä kun aletaan puhumaan osapäiväisistä töistä ja kausiluoteisista töistä, niin johan on Lassit ja Laurit tukka pystyssä vastaamassa, että ei käy. Sillähän ei ole väliä, että mitä tuo “ei käy” lause merkitsee työnantajalle, saati työntekijän tulevaisuudelle. Pääasiahan on että AY-liikkeen valta tulee esiin ja sen yhteiskunnallinen peloite, on selkeästi esissä ja riittävän voimakas. Kuitenkin olisi niin työmiehen, kuin yhteiskunnan edunmukaista, jotta noita osa-aika ja pätkä töitä voitaisiin tehdä normaalisti ilman pelkoa, että joku (SAK) tykkää kyttyrää sen tiimoilta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän pj. Annika Lapintie esittää jopa yleislakkoa välikysymyksen tueksi. Uskomaton esitys, ja osoittaa että ko henkilö ei omaa mitään vastuuta yhteiskunnan asioista, puhumattakaan niiden äänestäjien taloudesta jotka hänet ovat arkaadialle saattaneet. Vasemmistoliitto elää yhä -70 lukua, ja se ei pitkälle johda. Mikään järki argumentti ei tue Lapintien vaatimuksia, ja se olisi syytä hänen itsensäkin oivaltaa.
Verkkosukka Urpilainen taas on velvoitettu osoittamaan solidaarisuutta Vasemmistoliitolle, vaikka aatteellisesti ovatkin eri planeetalla. Oppositiosidonnaisuus on se katalysaattori mikä on nyt käyttövoimana, vaikka tehot itse masiinasta puuttuvatkin. Enempää Lapintie kuin Urpilainenkaan eivät ajattele asioita tavallisen kansalaisen näkökulmasta, sillä eduskunnassa istuvina ja todennäköisesti sieltä sitten kalliin eläkkeen nostavina ovat eläkeiässäkin eriarvoisessa asemassa, kuin tavallinen duunari.
Muut oppositiojäsenet, eli KD ja Persut ovat taas oma kastinsa. Persut istuu lähellä ulko-ovea ja omaavat siten valmiudet poistua hiljaa takavasemmalle, kun tiukka paikka tulee. Takana huutelussa on sekin etu, ettei se kuulu keskisalia edemmäs, joten asiat jäävät ns. puoliväliin, mikä sopii hyvin persuille eli ei joudu huuteluistaan vastuuseen. KD alkaa olla kummajainen ja suurin syy siihen lienee nykyinen puheenjohtaja. Ote lipsuu jatkuvasti kuin rasvatuista puolapuista, ja ryhmän Kallis jäsen esittää mitä merkillisimpiä esityksiä kuin standup koomikko mikkelin torilla kesämarkkinoiden aikaan. KD.n pj. lähin asia lienee luoda lööppilehdisttööle asiantynkää tyttärensä sairauksista kuin että ottaisi vakavasti sen tehtävän, johon äänestäjät hänet ovat valinneet.
Joka tapaukseesa on jokaisen pakko todeta, ettei eläke-ikä kysymys suinkaan ole mikää uutisankka, vaan vakavasti otettava ajatelma. Pakko on jokaisen todettava, jopa opposition että kun tämä sodanjälkeinen iso ikäluokka lähtee työelämästä veke, niin mites sitten suu pannaan? Nuoret viihtyisivät opiskelumaailmassa vaikka kuinka kauan, sikäli kun ensin saavat sen opiskelupaikan. Maahanmuuttajia ei osa oppositiosta haluaisi suomeen (lue persut), kun ne muka vie suomalaisilta työpaikat.
Olisi mielenkiintoista saada kunnon faktat jotta miten oppositio aikoo huolehtia siitä, että kun tuo iso- ikäluokka katoaa eläkkeelle, niin ketkä sen kustantaa? Ketkä huolehtii sitten näiden vastustajien eläkkeenmaksun, sillä jos opiskelupaikkoja ei saada nopeammin kiertoon ja sitä kautta nuoria työelämään, niin mites sitten? Nyt puhutaan nuorien kohdallakin vain yliopistoista, kun pitäisi puhua oikeasti ammattiiin valmistavista opiskeluopaikoista, eli ammatillisista perus- ja korkeakouluopiskelu paikoista.
Lopetetaan valittaminen ja tehdään töitä, ja tehdään niitä aitoon vanhuuteen saakka ja ylpeydellä, siilä silloin tuo eläke on oikeasti ansaittu.

Vastaukset 28
Vanhimmat
Miten olisi 800 eur/kk työstäsi, bruttona??
Sitähän tämä natsikokoomus haluaa. Maahanmuuttajia orjapalkalla tekemään töitä.
Suomessa on työväestön ajamat minimipalkat ja niistä ei livetä.
Nyt joshallituspuolueet, etenkin kokoomus, osaavat hoitaa tiedottamisensa oikein, niin tämä välikysymys sysää vasemmiston kannatuksen laskun entistä alemmas ja nostaa hallituspuolueiden suosiota.
Järkevät ihmiset nimittäin tajuavat, että töissä olon jatkaminen kolmella vuodella parantaa myös eläkettä.
Vähemmän järkevätkin ihmiset tajuavat, että välikysyyksen tekeminen asiasta, jonka pohtimista ei ole vielä edes annettu tehtäväksi, on pelkkää opposition politikointia ja merkki siitä, että oppositio ei osaa tarjota minkäänlaista vaihtoehtoa hallituksen politiikalle.
Töissäolon jatkaminen kolmella vuodella tosiaan parantaa tulevan vuosieläkkeen määrää. Mutta parantaako se sitten koko elinaikaisen eläkkeen määrää onkin jo toinen juttu. Eläkehän jää nimittäin saamatta niiltä kolmelta vuodelta, jolloin henkilö on töissä tai työttömänä kotona eläkejärjestelmän ulkopuolella. Hyvin epätodennäköistä on myös tuona aikana työllistyminen. Ikäihmisten työllisyysasteet ovat nimittäin todella matalia.
Välikysymys on järkevä tehdä jo senkin vuoksi, ettei asian pohtimista ole annettu kenenkään tehtäväksi. Hallitus on tehnyt päätöksen eläkeiän nostamisesta ilman mitään edeltäviä selvityksiä. Se on huonoa hallintoa, huonoa lainvalmistelua, sanalla sanoen hyssälöintiä.
Takerrutpa sinä nyt ärhäkästi siihen, että hallitus on päättänyt jotain "ilman riittävää selvitystä".
Minusta hallituksen tehtävä on nimenomaan päättää asioita ja sittenpanna ne valmisteltaviksi ja valmistelun yhteydessä selvitettäviksi.
Näinhän tässä mennään koko ajan: On päätetty ettö eläkeelle pääsyn ikää siirretään muutamalla vuodella ja sitä varten tullaan nimittämään kaikki tarpeelliset valmistelu- ja selvityselimet suunnittelemaan, miten asia toteutetaan niin, että työntekijöitä (ja veronmaksajia) riittää sitten, kun huoltosuhde muuttuu sellaiseksi, että työssäkäyviä ei ole riittävästi elättämään eläkkeelle siirtyneet.
On aikamoista saivartelua väittää, että näin ei saisi menetellä, ellei vaikutuksia ole ensin elvitetty.
Hallitus kantaa parlamentaarisen vastuun ja tekee päätöksiä. Sitä varten hallitukset nimitetään. Eivät politiikkaa johda mitkään etujärjestöt eikä selvitysmiehet, vaan hallitus. Kai tämä on sinullekin selvää?
-Jäbä
ja se on jo laskennallisesti helppo todeta. mielipidepankkikin voisi katsoa hieman enempi taselaskelmia, kuin suinpäin suoltaa silkkaa skeidaa.
..vaan esityksen ja eduskunta sitten päättää mitä tehdään tai ei tehdä onko selvä.
Asiahan on hyvin yksinkertainen. Selvitetään ensin ne keinot, joilla voidaan pidentää työuraa loppupäästä. Tutustuminen Ruotsin tilanteeseen tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden. Jos sitten selvitysten jälkeen nähdään, että eläkeiän korottaminen on hyvä keino, nostetaan sitä. Jos taas nähdään, että joustavuuden, kannustavuuden tai työolojen kehittämisellä päästään parempiin tuloksiin kuten Ruotsin perusteella voisi ounastella, käytetään niitä keinoja.
Nyt hallitus on tehnyt päätöksen eli valinnut linjansa ilman edellä käypiä selvityksiä. Sellainen on hyssälöintia pahimmasta päästä.
Tottakai hallitus on tehnyt päätöksen. Se on tehnyt päätöksen sellaisen hallituksen esityksen jättämisestä, missä eläkeikää tullaan nostamaan. Kuten tiedetään enemmistöparlamentaarisessa jäsrjestelmässä enemmistöhallituksen päätös tulee toteutumaan. Oppositio ei vähemmistönä voi kaataa tätä esitystä. Tietysti voi käydä niin kuin Ranskassa tapahtui vastaavan esityksen jälkeen vuonna 1995, että esitys vedetiin takaisin ja pääministeri erosi. Tämä tie olisi meilläkin toivottava. Valtionvarainministeri saisi mennä näiden hyssälöiden kanssa siinä mukana.
..koska nyt alkaa kolmikanta neuvottelut ym. toimenpiteet asian eteenpäin viemiseksi ja voi olla niin ,että seuraava eduskunta siitä vasta päättää lopullisesti ja silloin voi myös SDP puolustaa esitystä kuten on tehnyt jo aikaisemminkin eläkeiän nostamiseksi vai etkö muista ?? no dementia saattaa jo noinkin vanhaa vaivata,joten ymmärretään.
Jos uudistus viivastyy niin paljon, että se menee vaalien yli, tämä olisi tietysti hyvä. Silloin kansa voisi sanoa mielipiteensä asiasta vaaleissa. Jos näin käy hallituksen kaavailema aikataulu pettää jo alkuunsa.
SDP oli mukana säätämässä meille joustavaa ja kannustavaa eläkejärjestelmää, missä eläkkeelle voi jäädä 63-68 vuotiaana. Tämä on hyvä järjestelmä eikä se vaadi muutoksia. Muutosta pitää sen sijaan työnantajien asenteisiin, jotta voidaan luoda edellytyksiä työssä jaksamiselle ja viihtymiselle aivan kuten Ruotissa. Onko ministeriemme ruotsinkielen taito niin kehno, ettei uskalleta mennä tutustumaan Ruotsin tilanteeseen ja tehdä päätökset vasta sitten.
työssä jaksamisen ja viihtyvyyden lisäämiseksi on aivan hyvä nostaa keskusteltavaksi.
Muistaakseni taannoin tutkittiin Saksalaisten työssäjaksamista kiristyneen työelämän vuoksi.Tuloksessa ilmeni työntekijöiden mittava turvautuminen lääkkeisiin työuran loppupuolella.
Nykyisen hallituksen esittämä eläkeikärajan nosto, kaikkine sovittavine asioineen tulee varmasti työnä viemään aikaa niin paljon että lopulliset päätökset siirtyvät seuraavien vaalien taakse.
Eläkäkustannukset ja eläkevarojen kertyminen on Suomessa hyvin paljon riippuvainen talouskehityksestä ;bruttokansantuotteen kehittymisestä suhteessa tehtyyn kokonaistuntimäärään ja sieltä kautta tuottavuuteen.
Mallia ei kannata hakea pelkästään Ruotsista vaan esim. vanhojen vertailuiden pohjana on käytetty laajempaa otantaa muista maista.
http://www.etk.fi/Binary.aspx?Section=58012&Item=16566
olevan selkeä elämää ohjaava ulottuvuus, niin miksi et muuta ruotsiin? Siellä sun ei tarvii pähkäillä näitä tälläisiä sinänsä tarpeellisia, ja tulevaisuuden kannalta välttämättömiä asioita.
..että jos vaalien jälkeen SDP pääsee hallitukseen niin tämä uudistus hylätään sitä ei pysty kukaan vastuussa oleva pääministeri tekemään kuten äsken Vanhasen haastattelussa tuli esille jos katsoit niin aatteleppa ite.
Tämänaamuinen tv1:n haastattelu kertoi hyvin koruttomasti tilanteen: asiaa on selvitetty vuosikaudet, mutta päätöksen tekoa on lykätty, koska itsekkäät demarit ay-liikkeissään katsovat, että heidän saavutettu etunsa on päästä loisimaan eläkkeelle mahdollisimman nuorina, eli maksattamaan laiskottelunsa muiden työllä.
Tällaisia demareita Suomi ei tarvitse!
SDP:n kannatus sukeltaa nykyisestä 19%:sta paljon alle 15%:n jo seuraavassa mittauksessa, kun välikysymys paljastaa kansalle, että hallitus haluaa ihmisille oikeuden tehdä palkkatyötä pidempään ja saada korkeampaa eläkettä.
SDP tekee nyt vuosisadan suurimman virheensä, kun se kaivaa oman hautansa välikysymyksellään. Samalla SAK saa aikaan mahtavan jäsenpaon riveistään, kun duunareiden fiksumpi osa jättää ammattiliitot ja liittyy Loimaan kassaan.
Mielipidepunikille lähiviikot ovat piinaa, kun paljastuu, miten oikeassa hallitus onkaan koko ajan ollut.
Ruotsissa viihdytään tosiaan töissä keskimäärin kolme vuotta pitempään kuin Suomessa. Ruotissa on mahdollisuus päästä eläkkeelle jo 61 vuotiaana, kun raja meillä on 63 vuotta. Ruotsin joustava eläkeikähaarukka on 61-67 vuotta ja Suomessa 63-68 vuotta. Jo tämä yksin kertoo siitä, että ratkaisun avaimet eivät ole eläkeiän nostossa. Ruotsissa tehdään töitä piedempään kuin meillä, vaikka eläkeikä on matalampi. Tähän pitäisi löytää todelliset syyt eikä pidentää säkki silmillä eläikää kuten hömppähallitus nyt hyssälöiden tekee.
Työelämän tutkijat ovat arvelleet Suomen ja Ruotsin erojen johtuvan työelämän kulttuurisista eroista. Ruotsissa työelämä on lokoisempaa. Siellä on sallittua ja normaalia, että iäkös työntekijä jää kotiin silloin, kun tuntee olonsa sairaaksi. Lisäksi järjestelmä luo joustavia työaikamalleja, joka mahdollistaa sen, ettei työuupums iske päälle. Meillä töitä paiskitaan kurttuotsaisesti vuodesta toiseen ja iästä riippumatta.
Ensi töikseen hallituksen olisi pitänyt tutustua naapurimaan tilanteeseen ja tähän eläkeihmeeseen. Ihmiset ovat siellä valmiita tekemään pitempään töitä kuin mikä on tuo 61 vuoden eläkeikä, joka vastaa meillä 63 vuoden ikää. Täysi eläke ja takuueläketaso saavutetaan Ruotissa 65 vuoden iässä eli suunnilleen samassa iässä kuin meilläkin silloin, kun henkilä on syntyntynyt vuonna 1960 tai myöhemmin.
Syytä voi olla tosiaan suomalaisessa ay-liikkeessä, mutta aiva toisin kuin väität. Suomalainen ay-liike ei ole onnistunut ajamaan työuraa pidentäviä joustavia malleja ja työntekijäystävllistä ilmapiiriä maahan toisin kuin Ruotissa. Meilläjän vallitsee edelleen sellainen ilmapiiri, mistä ministeri Lindenkin puhui. Se on työantajan käskyvallan alaisena olemista niin, että työntekijät on oikeus riisuttaa vaikka vaatteistaan. Tällainen puhe olisi Ruotsissa johtanut ministerin eroon.
Osa-aikaisuus sopii vallan hyvin suomalaisille iäkkäille työntekijöille. Nyt työanantajapuoli haluaa kuitenkin purkaa jo voimassakin olevat mahdollisuudet osa-aikaisuuteen ja lepoon. Osakeaikaeläke on erinomainen mahdollisuus. Senkin ikärajoja työantaja haluaa myöhentää. Sapattivapaajärjestelmästä työnantaja olisi halunut luopua kokonaan. Sekoitat tässä ilmeisesti yleisen osa-aikatyön ja iäkkäille työntekijoille tarkoitetut joustavat työajat toisiinsa. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Kirjoituksesi sisältää niin paljon kaikenlaista muutakin hölynpölyä, ettei sitä kaikkea ole mahdollista korjata ja kommentoida kohtuumittaisessa kirjoituksessa.
nojaat vain tietyn ryhmittymän valmiiksi painettuun tekstiin. Teet väittämän aloittajalle. >Kirjoituksesi sisältää niin paljon kaikenlaista muutakin hölynpölyä, ettei sitä kaikkea ole mahdollista korjata ja kommentoida kohtuumittaisessa kirjoituksessa. < Mutta et edes yritä tehdä oikeaa vasta argumentointia joka kumoaisi aloituksen. Diipadaapaa jaksaa suoltaa kuka vaan, mutta oikeat ja todistettavat faktat estää sen tosialsiallisen, vasta argumentin.
Ei tässä nyt kannata ruveta lstaamaan kaikkia työelämän ongelmia, kun kyse on siitä, että 10-15 vuoden kuluttua tarvitaan 300000 miestyövuotta lisää verrattuna siihen, mitä nykyinen käytäntö antaisi.
Hallitus on päättänyt ratkaista työntekijöiden määrän lisäämisen sillä, että mm. eläkkeelle lähtöä myöhennetään. Nyt sitä ryhdytään yksityiskohtaisemmin valmistelemaan. Samassa yhteydessä valmistelussa otetaan ihan varmasti esiin kaikki sellaiset työelämän epäkohdat, jotka vaikuttavat siihen, että työssä jaksetaan, työn tekeminen on joustavaa eikä uupumus iske päälle ainakaan turhan takia.
Koettaisit nyt malttaa ja odottaa, että asian valmistelu lähtisi liikkeelle, etkä panisi mislikuvitustasi laukkaamaan kaiken maailman epöäkohtien perässä, joita on varmasti olemassa, mutta joiden vaikutus juuri tähän asiaan - työuran pidentämiseen sen loppupäästä - on vasta tulossa selvitettäväksi tämän uudistuksen edetessä.
Ei tämä asia ole ollenkaan huonolla mallilla. Ay-liike ja kaikki asiantuntijat pääsevät takuulla saniomaan sanansa ennen kuin hallitukselta tulee mitään konkreettisia eityksiä eduskunnan käsittelyyn. Jo nyt on päätetty siitäkin, että siirtymäaika on useita vuosia, joten kuviteltavissa olevien haittojenkin minimointiin on jo nyt arattu aikaa, ettei niitä tarvitse sinunkaan liioitella.
Pane jo jäitä hattuusi.
-Jäbä
ja joutilaana ja lisää on tulossa.
Kaksi totuutta:
1. Työvoimapulaa ei ole, eikä tule olemaan.
2. Suomen talous supistuu pysyvästi. Eläkeiän nostoa ei tarvita. Työntekijöitä riittää muutenkin.
Homma hanskassa.
Kukaan ei eduskunnassa ole kumonnut minkäänlaisella aineistolla sitä perustelua, jonka hallitus on esittänyt, että tarvitsemme nuo 300000 miestyövuotta lisää voidaksemme pitää yllä nykyisen hyvinvointimme tason ja rahoituksen sitten, kun kaikki suuret ikäluokat ovat eläkkeellä.
Sinä esität väitteitä, joita kukaan ei ole eduskunnassa esittänyt.
Väitteissäsi ei siis voi olla mitään perää sillä, jos olisi, niin johan hallituksen perustelut olisivat moneen kertaan tulleet opposition taholta kumotuiksi.
Oletko oikeesti sitä mieltä, että meidän pitäisi toimia ruotsin mallin mukaan? Toki meilläkin voidaan olla töistä pois kun ei huvita töitä tehdä? Nytkin ns. tarpetomat työstä poissa olot aiheuttavat(eri keinotekoisista syistä johtuvat) jo miljardiluokan menoerän, ja se on vain ja ainoastaan työantajan, ja valtion kassasta pois! Tähänkö suomalainen työppönen tähtää, saada rahaa antamatta vastinetta?
Tätähän tuo nimittäin käytännössä nykyisin on, ja siitä kiitos ajattelettomalle AY-liikkeelle.
Tämä on yksi suurin kipukynnys, suomalaiseesa Työmarkkina ajattelussa. Suomalainen AY-liike on asettanut kynnyksen siihen, että meillä on enemmäm oikeuksia, kuin velvollisuuksia. Se taas ei ole tulevaisuuden kannalta mitenkään objektiivinen, saati relevantii ajatus.
Aki Kihara saa työntää päänsä hanuriin. Tässä eläkeasiassa on nyt kysymys siitä, että operaatiolla tosiasiassa heikennetään eläkkeitä, koska monikaan työnantaja ei palkkaa enää yli 60-vuotiaita. Suomessa on ikärasistisia työnantajia ja sen vuoksi ihmiset pistetään työttömiksi odottamaan eläkettä korvauksilla. Ne eivät paljoa eläkettä kartuta.
Oppositiolla voi olla omat pakkopullansa, mutta kaiken maailman aki kiharoilla, noilla poliittisilla huijareilla, on omana pakkopullanaan selittää paha hyväksi, valhe todeksi ja musta valkoiseksi.
Sanonpahan vain, että häpeä Aki
jos sä olet jo yli 60.n, niin sua ei edes koske periaatteessa koko uudistus, sillä se tulee voimaan vasta 2-3vuoden päästä. Joten mitä sä keuhkoot? Tosiasiassa suomessa mennään liian aikaisin ns. vapaalle, koska meidä järjestelmä on liian löysä ja joviaali ja antaa siihen mahdollisuuden.
Jos ei jakseta duunata vielä 60. senä, niin on syytä tsiikata peiliin, ja miettiä jotta miksi? onko kyse alkoholin aiheuttamiasta työkyvyn heikkenemisestä, itsensä unohtamisesta, eli kunnon ylläpidon unohtamisesta, vai pelkästää ntkysuomalaisesta kansantaudista, eli laikuudesta.
Se joka ei ymmärrä hallituksen ajattelua, saati että osaa itse ajatella edemmäs kuin oman eläkeiän päivämäärä, on kyvytön keskustelemaan koko aiheesta.
Tuo kyvyttömyys johtuu pelkästään siitä, että jokaisen subjektiivinen ajattelu syrjäyttää, järjen käytön, eikä toisinsanoen sisällä objektiivisuutta lainkaan.
Kyllä niin typerää uhoamista ja asioista tietämätöntä potaskaa päästät, että olikohan provo koko aloitus.
on hyvin kuvaavaa siinä mielessä, että siitä löytyvät kyllä ne syyt, miksi Suomessa halutaan aikaisemmin eläkkeelle kuin esim. Ruotsissa. Meillä on erittäin työntekijävihamielinen ilmapiiri. Sinäkin kuvaat työntekijöitä laiskoiksi ja vaikka miksi. Lisäksi meillä on sellainen kulttuuri, missä työnantaja kokee olevansa käskyvallan haltija. Tämä tuli hyvin esille esim. ministeri Lindenin puheissa.
Tilanne Ruotsissa on tyystin toinen. Ihmiset viihtyvät töissä, koska on riittävästi joustoa ja kannustimia. Työntekijä on siellä voimavara, jota pitää kunnioittaa, huoltaa ja virittää. Näin työntekijä sitoutuu työhönsä ja on siihen motivoitunut. Meideän duunarivihamielisessa ilmapiirissä painetaan talla pohjaan eikä mietitä sitä, miten kone kestää. Suomessa huolletaan työkoneitakin paremmin kuin ihmisiä.
Mistä Ruotsin hyvä tilanne sitten johtuu. Syitä voi hakea esim. siitä, että Ruotsi on elänyt vahvan työvoimapulan aikoja. Sellainen lisää työvoiman arvostusta. Toinen syys on vasemmiston vahva valta Ruotsissa. Meillä vasemmiston koko on nyt alle kolmannes, Ruotsissa päästiin tässä välillä gallupeissa jo yli 50 prosentin. Työelämän ongelmien paranatmiseen suhtaudutaan Ruotsin politiikassa aivan eri vakavuudelle kuin meidän vihamielisessä ympäristössä, jota sinäkin hyvin edustat.
Ruotsissa päästään aivan yhtä hyvään tuottavuuteen kuin meilläkin ja usein parempaankin, vaikka siellä työntekijöillä on parempia etuja. Jaksaminen ja motivaatio lisääntyvät, mikä näkyy juuri siinä, että työssä jaksetaan ja viihdytään paljon kauemmin kuin meillä. Ja tämä siitäkin huolimatta, että Ruotsissa on mahdollisuus päästä eläkkeelle 61 vuotiaana eli kaksi vuotta aiemmin kuin nyt Suomessa. Luulisi tämän panevan vähän miettimään pahimpaakin duunarivihaajaa.
Täytyy nyt kyllä sanoa, että kiharalla on kiharat mennyt sekaisin.Sulla ei ole varmaan mitään kokemusta ns.oikeista töistä.Jos ihminen on tehnyt 40 vuotta raskasta ruummillista työtä, kyllä hän on loppu.Tiedän sen itsestäni.En ole koskaan käyttänyt niitä sinun mainitsemiasi myrkkyjä.Olen asunut Ruotsissa elämäni aikana 10 vuotta, joten sieltäkin on kokemusta.Siellä kun sairastuu, niin sitten ollaan sairaskirjoilla, paljon helpommalla kuin Suomessa.Eikä siellä työtahti ole niin hektinen, kuin täällä.Työantajatkin ovat Ruotsissa ihmisiä,täällä ne on puettu suden vaatteisiin.Täällä on työpaikoilla mahdoton kiire.Tiedän nämä omasta kokemuksesta,joten älä kirjoita lööperiä.Ei ihminen ole tehty miksikään koneeksi.Katso vaikka ruotsalaisten ihmisten elinikää.Sekin on pitempi kuin suomalaisilla.Minä olen jo eläkkeeellä, joten tämä asia tuskin minua koskee.Mutta eihän sitä voi koskaan mennä varmaksi sanomaan, kun asialla on kokoomus.Suomessa on jo eläkelainsäädäntö, missä saa olla töissä 68 vuotiaaksi, jos pystyy.
Kokoomuslaisittain ammattiautoilijat saavat jatkaa 70 vuoden ikään saakka. Kymmenistä tuntemistani autoilijoista tiedän vain yhden naispuolisen taksiyrittäjän joka jatkoi ajamista niin pitkään.
Aika moni raskasta jakeluajoa tehnyt on joutunut sairaseläkkeelle jo ennen kuudenkymmenen ikää. Eivät varmaan olleet kokoomuslaisia kun menettivät terveytensä sillä tavalla. Vai olisiko ollut pelkkää laiskuutta?
Yksi puolue, yksi tahto. Sama kaiku on askelten.
järje häivää sun kommentissa. Kolmas valtakunta1 :) dorka.