tänne ikaalisten kulmille oli poikaa. Nyt pitää ajaa aina Tampereelle asti ja luulisin, että potenttiaalisia ostakia oli tälläkin kulmalla. Tulisihan sinne ostoksille ihmiset myös parkanosta, Kankaanpäästä Hämeenkyröstä jne. Ikaalisissa ei ole kunnon vaatekauppaa edes.
prisma tai
city-market
2479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Edellisessä asuinpaikassani oli yli 11000 asukasta, eikä palvelutaso ollut läheskään tätä luokkaa. Jos joku olisi kysellyt City-Marketin perään niin sitä olisi katsottu kuin hullua.
Pikaruokaloitakin oli vain yksi, joka aukesi vasta iltakuudelta. Leipomoita yksi. Kaupoista pelkkä Siwa, ja sitten pieni rautakauppa. Ei minkäänlaista vaatekauppaa. Asiakkaita ei yksinkertaisi ollut riittävästi että niiden pitäminen olisi kannattanut.
Useasti olen miettynyt että millä ihmeellä nämä paikalliset yritykset pärjäävät, kun niitä on niin paljon. Onhan noi lähikunnat, mutta ei Kankaanpäästä ainakaan tänne kukaan ostoksille lähde - pikemminkin toisin päin, siellä kauppoja riittää. Anyway, väittäsin ettei tänne enää lisää kauppoja millään mahdu, ainakaan sellaisia jotka tekisivät voittoa.
se on se hinta....