Aivan ihanaa

Kävimme tänään viemässä Mustafan spermaa spermapankkiin.

Haluamme, että kunniavieraana suomessa olevan komean karvaisen, 162 cm pitkän, työteliään, oma-aloitteisen ja omillaan (toimeentulotuella) toimeentulevan charmantin tumman uroksen sperma pannaan kiertoon ja saamme uusia veronmaksajia maahamme.

Oih, olen niin onnellinen!!
10219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ja tee palvelusta yhteiskunnalle? ei sun kaltaisille ole tilausta, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Äänestä
  • käyttänyt on poistunut keskuudestamme jo muutama kuukausi sitten.

    Hänen tyttärensä tuntuu kärsivän noista kirjoitteluista kovin paljon.

    Oikea Ylä-Savotar kirjoitteli nimimerkillä, sekä omalla nimellään paljon yleisönosastokirjoituksia erilaisista aiheista parin vuosikymmenen aikana.

    Voitaisiinko sopia, että lopetetaan käyttämästä sitä nimimerkkiä, vaikka se ei ollutkaan suojattu?

    Äänestä

  • Oih, olet lutunen. Kiitos kovasti kohteliaisuudesta. Luulet minua 52 vuotiaaksi. Olen jo 62 v.

    Mutta , koska olen täydellinen, niin näytän toki, teidän turjakkeiden silmissä, nuorelta ja hyvin säilyneeltä.

    Kun Mustafa tuli maahan hän oli 16v. Ihmettelin kun hän oli niin karvainen,sankka parta kasvoi leuassa ja hammaskalustokin oli jo päässyt tosi huonoon kuntoon. Myöhemmin, kun olin ottanut hänet äidillisten siipieni suojiin ja hänen 32 sukulaistaan oli saatu suomeen, kävi ilmi, että henkilöpapereissa oli jokin inhimillinen sekaannus
    joka oli suomalaisten syy. Mustafa olikin jo reilusti täysikäinen ja erittäin sukukypsä.

    Äänestä

  • Ylä-Savotar kirjoitti:

    käyttänyt on poistunut keskuudestamme jo muutama kuukausi sitten.

    Hänen tyttärensä tuntuu kärsivän noista kirjoitteluista kovin paljon.

    Oikea Ylä-Savotar kirjoitteli nimimerkillä, sekä omalla nimellään paljon yleisönosastokirjoituksia erilaisista aiheista parin vuosikymmenen aikana.

    Voitaisiinko sopia, että lopetetaan käyttämästä sitä nimimerkkiä, vaikka se ei ollutkaan suojattu?

    Luulisi, että tytär viettää suruaikaa muulla tavoin kuin tätä palstaa seuraamalla???!!

    Ihmisiä tulee ja menee. Kirjoittelu sekä nimimerkit lienee saavat jatkaa elämäänsä tällä palstalla kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • Erittäin outoa kirjoitti:

    Luulisi, että tytär viettää suruaikaa muulla tavoin kuin tätä palstaa seuraamalla???!!

    Ihmisiä tulee ja menee. Kirjoittelu sekä nimimerkit lienee saavat jatkaa elämäänsä tällä palstalla kaikesta huolimatta.

    Tytär ei kyllä ole lukenut todennäköisesti koskaa näitä kirjoituksia, mutta hän on saanut kymmeniä puheluita asian johdosta.

    Jos sinä moukka haluat jatkaa valitsemallasi tiellä, niin siitä vaan.

    Älykkyytesi taso on kyllä helposti mitattavissa sinun kirjoituksistasi.

    Äänestä

  • anna palaa. kirjoitti:

    Kelan korvaukset ovat myöhässä.

    Äänestä

  • Ylä-sAvotaR kirjoitti:

    Oih, olet lutunen. Kiitos kovasti kohteliaisuudesta. Luulet minua 52 vuotiaaksi. Olen jo 62 v.

    Mutta , koska olen täydellinen, niin näytän toki, teidän turjakkeiden silmissä, nuorelta ja hyvin säilyneeltä.

    Kun Mustafa tuli maahan hän oli 16v. Ihmettelin kun hän oli niin karvainen,sankka parta kasvoi leuassa ja hammaskalustokin oli jo päässyt tosi huonoon kuntoon. Myöhemmin, kun olin ottanut hänet äidillisten siipieni suojiin ja hänen 32 sukulaistaan oli saatu suomeen, kävi ilmi, että henkilöpapereissa oli jokin inhimillinen sekaannus
    joka oli suomalaisten syy. Mustafa olikin jo reilusti täysikäinen ja erittäin sukukypsä.

    koko suku, kunhan ilmat lämpenee. Luteet tulevat kaupan päälle, mutta ei kai se haittaa karvaperseäijiä?

    Äänestä

  • Ylä-sAvotaR kirjoitti:

    Oih, olet lutunen. Kiitos kovasti kohteliaisuudesta. Luulet minua 52 vuotiaaksi. Olen jo 62 v.

    Mutta , koska olen täydellinen, niin näytän toki, teidän turjakkeiden silmissä, nuorelta ja hyvin säilyneeltä.

    Kun Mustafa tuli maahan hän oli 16v. Ihmettelin kun hän oli niin karvainen,sankka parta kasvoi leuassa ja hammaskalustokin oli jo päässyt tosi huonoon kuntoon. Myöhemmin, kun olin ottanut hänet äidillisten siipieni suojiin ja hänen 32 sukulaistaan oli saatu suomeen, kävi ilmi, että henkilöpapereissa oli jokin inhimillinen sekaannus
    joka oli suomalaisten syy. Mustafa olikin jo reilusti täysikäinen ja erittäin sukukypsä.

    Mitään ankkuri lapsia ei maahan tule,joten persut ovat valehdelleet ,on sitten niin perusteellisen paska porukkaa nää persut

    Äänestä

Olla kun yks sama URPO ASIALLA

Äänestä
  • mina olla ollut TVT jarjestamala atk kursila. nyt osata kayta koneta ja ihna vaimoni sanella kirjaimet kuin kirjoitta. ei ole enaa masennus ja olen hyva palkkaisesa tyosa eli kayn sossussa ja kelassa joka paiva.siina kulua minun paivat

    minula olla tatuoitu ankkuria pyllynkannikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ylä-sAvotaR kirjoitti:

Kävimme tänään viemässä Mustafan spermaa spermapankkiin.

Haluamme, että kunniavieraana suomessa olevan komean karvaisen, 162 cm pitkän, työteliään, oma-aloitteisen ja omillaan (toimeentulotuella) toimeentulevan charmantin tumman uroksen sperma pannaan kiertoon ja saamme uusia veronmaksajia maahamme.

Oih, olen niin onnellinen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu