Miten saada johto pölynimurista ulos?

Imurissani on sellainen toiminto, että kun painaa nappulaa, kelautuu sähköjohto rullalle imurin sisuksiin, mutta jostain syystä sähköjohto jumittui niin, että johtoa on ulkona imurista vain noin 50 cm. En saa sitä sisään enkä ulos. Oliskos kellään antaa vinkki, jolla saisin johdon kokonaan ulos?
24772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitä olet kokeillut.
Joskus on saanut moisen laukeamaan painamalla samaan aikaan palautuspainiketta ja vetämällä/päästämällä johtoa.

Kelaajan jousi on varsin voimakas ja jos vain painaa nappia niin johto siirtyy aika lennokkaasti koneeseen. Kelaajan tila on melko ahdas ja johto saattaa kelautua väärällä tavalla nippuun yhteen kohtaan jolloin se jumittaa tilan seinämässä.
Kelatessa sisään olen jarrutellut johtoa käden läpi ettei pääse kelautumaan täydellä voimalla ja johto kelautuu tasaisesti. Parasta kai olisi kelata jonkin liinan tai pyyhkeen läpi ettei mukana pääsisi pölyä tilaa tukkimaan.
Ulosvetäessä ei pitäisi johtoa ottaa enempää ulos kuin ( yleensä ) keltaiseen merkkiin asti. Muuten tulee helposti näitä kelausongelmia.

Äänestä

Mulla jumittui samalla tavalla, ei liikkunut ulos eikä sisään. Johto oli jotenkin mennyt mutkalle imurin sisäosissa olevien muoviosien väliin. Otin ruuvimeisselin, tutkin, mistä ruuveista sen johtokelakohdan saa auki ja ruuvasin imurin muovikuoren irti. Irrotin johdon (joka oli jumittunut niin, ettei sitä olisi millään saanut enää muuten irti) ja laitoin sen uudelleen paremmin kiinni. Varmistin, että kelaus toimii ja kaikki osat on kohdillaan (niitä ei ole monta) ja ruuvasin takaisin kiinni. Toimii taas kuten ennenkin! Eli rohkeasti ruuvimeisseli käteen ja ruuvaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koheltaja kirjoitti:

Imurissani on sellainen toiminto, että kun painaa nappulaa, kelautuu sähköjohto rullalle imurin sisuksiin, mutta jostain syystä sähköjohto jumittui niin, että johtoa on ulkona imurista vain noin 50 cm. En saa sitä sisään enkä ulos. Oliskos kellään antaa vinkki, jolla saisin johdon kokonaan ulos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu