Surkea hallituksemme

Työnantajat sekä kepun työreformi-Vanhanen etunenässä ovat sitä mieltä, että suomalaisen pitää kuolla työnsä ääreen.

EK:n ja Vanhasen mukaan se tulee edulliseksi valtiolle, kun ei tarvitse maksaa eläkemaksuja lainkaan.

Työnantajakin voi kiittää työntekijäänsä pienellä muistokirjoituksella "hän antoi kaikkensa"!!!!

Keskusta ei ole koskaan välittänyt paskaakaan palkansaajista ja heidän asioistaan.

Vain maataloustuet ovat tärkeitä ja se että viljelijät saavat niitä mahdollisimman paljon.
Ja tietenkin se, että viljelijöiden sukupolven vaihdokset olisivat verottomia.
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

parempaa politiikkaa köyhien hyväksi, kuin demut koskaan.
Demarit on köyhän suurin nöyryyttäjä ollut aina.
Ne ei pidä köyhää edes ihmisenä, olen saanut sen kokea lapsesta asti.
En olis saanut heidän mielestään edes oppikoulua käydä, kun olin niin köyhä, ja olis pitänyt vain kuulua työväestöön.
Mutta minäpä poika sinnitelin kaikilla hanttihommilla, esim. lehden jakajana sunnuntaisin ym.lla ja luin itselleni sellaisen hommelin, ettei kukaan siitä porukasta.

Enään en ole kahdeksaan vuoteen tehnyt kuin joitain pieniä konsultaatio hommia pyydettäessä ja maksutta. Minä olin päättänyt, että viisikymmentä kun täytän, niin tehkööt työt, kuka on keksinytkin.
Omillani pärjään, sain eläkettä tai en.
Mutta kyllä minä sitten eläkkeenkin sain.

Tosin Demari Lipponen oli siitäkin osan nyysinyt pois alkupäästä.
Saatana, ja nyt rääkyvät kurkkusuorana, jos eläkeiää parilla vuodella aiotaan korottaa, ja vielä asteittain, kun Lipponen varassti alkupäästä jo tienatut rahat.
Minä tiesin jo monta vuotta sitten, että 2010 tulee rajun eläkeiän nosto, mutta loivempanahan tuo tuli, mitä odotin.
Onneksi saivat torpattua "isojen rosvojen" aikeita inhimillesmmäksi.
Kirjoitin tälle palstalle asiasta jo vuosi pari sitten.

Minä olen viis vuotta siten nähnyt nuo kaavilut, eläkeiän suhteen, joten demarit voivat taaskin vilkaista peiliin.
Eikä ollut kepuvirasto, vaan kela oma tutkimuskeskus, missä noita käyriä esiteltiin.
Ja silloin oli olemassa jo "sopimus" miten toimivat.
Siis kaikki ovat sen tienneet, niin poliittiset puolueet, kuin työmarkkina osapuoletkin.
Joten turhaa meteliä ja rähinöintiä opposition ja vasurijärjestöjen taholta.
Eihän siellä kelalla muita hommissa olekkaan kuin punanuttuja, ja vielä kehtaavat väittää ettei ole vasureilla ollut tietoa, vaikka ovat sormet yhtälalailla olleet pelissä, kun noita suunnitelmia ovat yhdessä vakuuturosvojen kanssa tehneet.

Mutta jos joku haluaa saada tuohon asiaan muutosta, niin varautukoon siten helvetinmoiseen eläkemaksujen korotuksiin, mikä varmasti näkyy siten jokaisen kukkarossa miinusmerkillä.

Eikä sitä kukaan vastuttakkaan muuuten kuin periaatteen vuoksi, että tiedetään punikkienkin olevan olemassa.
Olkoon ollut millainen hallituskokoonpano tahansa, niin tuo nosto olisi tullut niinkuin manulle illallinen oli taantuma tai ei. Emty on liittojen, ja eläkeyhtiöidem pussit. Isommat pojat ovat nyysineet noiden "kannattavat" sijoitukset.
Toki demurääkyjät olisivat silloin hiljaa asian hyväksyneet. Jopa kehuneet torjuntavoitosi, mitä se itseasiassa onkin, joka on nähnyt kaikkein pahimmat suunnitelmat.
kyllä minäkin silloin taisi siellä sanoa muutaman valitun sanan, niinkuin moni muukin, mutta mitäpä se auttaa.
Veisivät loputkin, ja sitten ei kukaan sais mitään.
Valtion takana yksinoikeudella pitäisi olla koko eläkerahasto.
Nyt kun niihin pääsee keinottelijat käsiksi niin viehän ne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kurittaa köyhiä kirjoitti:

Työnantajat sekä kepun työreformi-Vanhanen etunenässä ovat sitä mieltä, että suomalaisen pitää kuolla työnsä ääreen.

EK:n ja Vanhasen mukaan se tulee edulliseksi valtiolle, kun ei tarvitse maksaa eläkemaksuja lainkaan.

Työnantajakin voi kiittää työntekijäänsä pienellä muistokirjoituksella "hän antoi kaikkensa"!!!!

Keskusta ei ole koskaan välittänyt paskaakaan palkansaajista ja heidän asioistaan.

Vain maataloustuet ovat tärkeitä ja se että viljelijät saavat niitä mahdollisimman paljon.
Ja tietenkin se, että viljelijöiden sukupolven vaihdokset olisivat verottomia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu