katsoa telkkarin lauantain ykkösaamua, kun punatoimittaja vääristelee asioita, ja suoraan sanottuna vittuilee keskustalle ja pääministerille, eli purkaa katkeruuttaan demujen alamäestä.
Syttäköön demut yleä ja Urpilaista kannatuksensa laskusta.
tuollainen hommeli kusee demuja kintuille kokoakan, vaikka luulevat homman olevan toisin päin.
Demut on surkean yksinkertaista sakkia, kun aliarvioivat kansan ajattelukykyä.
No hyvä että kansa huomaa, minkälaiseksi elämä menis, jos demut olis johdossa tekemässä suomesta pohjolan Pohjois-Koreaa.
Kun lukee hesarin jututkin arabiaksi, niin silloin sieltä löytyy totuus.
Samoin kuin ylen punatoimittajien jutut ajattelee päinvastoin, niin totuus paljastuu.
Keskusta vain nousee, ja kohta tilanne on, ninkuin sen kuuluukin olla.
Keskusta on seuraavissakin eduskuntavaaleissa voittaja.
Minäkin olen siirtynyt keskustan kannattajaksi, vaikka aikaisemmin olenkin ollut kokoomuksen leirissä, mutta en onneksi koskaan ole niin seonnut, että demareita olisin äänestänyt.
Kerran kyllä äänestin kommaria kuntavaaleissa ihan huvikseni, kun nillä oli niin törppö ehdokas. Ei saatu sitä valtuustoon vaikka porukalla yritettiin, mutta läheltä piti.
Oli siinä kyllä sekin syynä että saatiin demuilta yksi paikka pois.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.