Jaaha,kuinkahan kauan hinnat ovat

Kun tuo tilastokeskuskin vähemmän luotettava.

Entä laskeneet hinnat?Paljonko niitä on kaunisteltu?
6380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Anteeksi, pikkuvirhe: Taantuma alkoikin jo kesällä

Perjantai 27.02.2009 klo 14:09 (päivitetty pe 14:17) Kauppalehti

Tilastokeskus korjaa aiempia laskelmiaan viime vuoden alun talouskasvusta. Uusien laskutoimitusten mukaan Suomi vaipuikin taantumaan jo viime kesänä.

Aiemmin julkaistuissa luvuissa Suomen bruttokansantuote oli kasvussa kolme ensimmäistä vuosineljännestä. Tänään julkistetun kansantalouden tilinpidon mukaan jo vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä tuotanto väheni 0,3 prosenttia edelliseen neljännekseen nähden.

Myös teollisuuden tuotanto on mennyt tuoreimpien tilastojen mukaan pakkasella jo alkuvuodesta, kun tuotantoa vertaa edelliseen kuukauteen. Kuva alkuvuodesta on täysin erilainen kuin aiemmin julkaistuissa tilastoissa.

Tuoreimpien tietojen perusteella tuotannon kasvu pysähtyi jo viime vuoden alussa. Virallisesti Suomi vaipui taantumaan kesällä, sillä sen jälkeen tuotanto supistui kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan. Koko viime vuoden talouskasvuksi tuli vaatimattomat 0,9 prosenttia, mikä on hitainta kasvua sitten 1990-luvun lamavuosien.

Tilastokeskuksen mukaan korjaukset johtuvat uusista lähdetiedoista ja kausitasoituksesta. Esimerkiksi tiedot yritysten liikevaihdosta täsmentyivät vuoden mittaan.

Äänestä

Palstalaisten mielestä lasku oli selvästi havaittavissa jo vuonna 2001.

Äänestä

asiantuntijapalstalla?

Kaivelepas arkistojen aarteita esim tuolta vuodelta 2001 ja huomaat, että taantuma ja itseasiassa romahdus alokoi jo silloin, sitä ei vain ole näytetty virallisissa tilastoissa. Kriittisimmät ekonomistimme epäilevät romahduksen alkaneen jo ennen vuosituhannen vaihdetta ja myivätkin asuntonsa törkeään kuplahintaan 2001, kun aloittelevat asiantuntijamme vasta laittoivat myynti-ilmoituksensa esille.

Äänestä

Niin, on se hämmästyttävää, että ainakaan Helsingin yksiöiden ja kaksioiden kohdalla muutos ei näy hinnoissa eikä tilastoissakaan.

S A L A L I I T T O!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo laskeneet? kirjoitti:

Kun tuo tilastokeskuskin vähemmän luotettava.

Entä laskeneet hinnat?Paljonko niitä on kaunisteltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu