Jos joku Wincapitan hyvin tunteva jäsen tulisi televisioon tai lehteen omalla nimellään ja omilla kasvoillaan, uskottavuus nousisi nollasta prosentista huimin harppauksin. Arvostan ABC-kaverin rohkeutta, mutta kyllä asiamme meni taaksepäin eikä eteenpäin.
Hannun tuntevan, pitkäaikaisen ja fiksun jäsenen julkinen esiintulo edistäisi koko jäsenistön asemaa. (Vatustajille tiedoksi: kyllä ainakin yksi sellainen luulisi löytyvän 10000 jäsenestä.)
Tämän hetken käsityksen mukaan kaikki jäsenet ovat helposti höynäytettäviä aasinhattuisia hölmöjä, rikollisia veronkiertäjiä tai foliohattuisia sekopäitä. Miksi kukaan ei puolusta MEITÄ julkisesti? Kuka hyötyy tästä mielikuvasta?
Onko se vain yksinkertaisesti on niin, että kaikki jo myöntävät klubin olleen huijausrikos, jäsenet eivät kertakaikkiaan tiedä tarpeeksi tai sitten porukka on täynnä PELKUREITA? Ymmärrän rikoksen myöntämisen ja rikosilmoituksen - sekin on rohkeutta - sekä tiedon puutteen. PELKURUUTTA en ymmärrä.
Te jäsenet, jotka tiedätte asiasta, mutta ette kerro tietämäänne julkisesti, olette pahaisia PELKUREITA. Te hyödytte jollakin tavalla siitä, että me kaikki olemme rikollisia hölmöjä.
Hyi ...aatana, mitä PELKUREITA.
Hannun tuntevan, pitkäaikaisen ja fiksun jäsenen julkinen esiintulo edistäisi koko jäsenistön asemaa. (Vatustajille tiedoksi: kyllä ainakin yksi sellainen luulisi löytyvän 10000 jäsenestä.)
Tämän hetken käsityksen mukaan kaikki jäsenet ovat helposti höynäytettäviä aasinhattuisia hölmöjä, rikollisia veronkiertäjiä tai foliohattuisia sekopäitä. Miksi kukaan ei puolusta MEITÄ julkisesti? Kuka hyötyy tästä mielikuvasta?
Onko se vain yksinkertaisesti on niin, että kaikki jo myöntävät klubin olleen huijausrikos, jäsenet eivät kertakaikkiaan tiedä tarpeeksi tai sitten porukka on täynnä PELKUREITA? Ymmärrän rikoksen myöntämisen ja rikosilmoituksen - sekin on rohkeutta - sekä tiedon puutteen. PELKURUUTTA en ymmärrä.
Te jäsenet, jotka tiedätte asiasta, mutta ette kerro tietämäänne julkisesti, olette pahaisia PELKUREITA. Te hyödytte jollakin tavalla siitä, että me kaikki olemme rikollisia hölmöjä.
Hyi ...aatana, mitä PELKUREITA.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eiköhän se ole itsestään selvää...?
Ei kukaan fiksu (joka ymmärtää mistä on kysymys) halua munata itseään julkisesti.
Kusetus mikä kusetus.
Eri asia on nämä salaliittoihin uskovat tollot, mutta heidän uskottavuutensa on tasan 0.
Ja mitä puolustelemista tuossa on? Ehkä joku tutkija, joka on tutkinut ihmisen käyttäytymistä voisi antaa kylmän analyysin miten näin pääsi käymään, mutta mitä puolusteltavaa tuossa hommassa muuten enää on?
"Ja mitä puolustelemista tuossa on?"
Annoin kolme vaihtoehtoa, jäseniä löytyy tällaisiin ryhmiin.
1. Jos rikosilmoitus on tehty, niin asia on hyväksytty rikokseksi. Vaatii tiettyä rohkeutta.
2. Ei tiedetä tarpeeksi, silloin on parasta pitää suunsa kiinni ja kenties odottaa ekaa oikeudenkäyntiä. Ei vaadi rohkeutta.
Sitten kommenttia kysymykseesi:
3. Täälläkin puolustellaan klubia mitä kovimmilla väitteillä. Kovin on se että kyseessä on salaliitto. Näiden kavereiden on tiedettävä siis jotakin enemmän kuin muut. Jos he tietävät, mutta eivät kerro jäsenten yhteiseksi hyväksi, he ovat pelkureita. Tai sitten he ovat foliohattuja. En itse tiedä, kumpiako. Rohkeutta puuttunee.
Ja minä olen jäsen, en vatustelija.
Että nämä salaliitto-tarinoijat puhuvat noin 400% varmuudella ihan silkkaa sontaa?
Mutta että joku vielä ihan aikuisten oikeasti uskoo tuohon tarkoittaa vain sitä, ettei "taida olla oikein ihan kaikki muumit laaksossa..."
Mutta ehkä onkin hyvä vähän pelätä...?
Olet todennäköisesti oikeassa. Ei tähänkään viestiin ole kirjoittaneet kuin yksi eksynyt muumi ja yksi turhautunut insinööri.
Kuitenkin 200 140 ihmistä on kokoontunut, yhdelläkään ei kuitenkaan ole rohkeutta tai tietoa tarpeeksi tulla esille omalla nimellä. Ovatko he mielestäsi foliopäitä?
Risto on muuten rohkea (hyvä) kirjoittelemaan, mutta totuutta on tällä hetkellä saman verran kuin tyhjässä sinappituubissa. Tyhjät tynnyrit kumisevat Muumilaaksossa.
Kannattaa hahmoittaa yleensä kokonaistilanteet, ennenkuin ryhtyy "räiskimään" kaikkea liikkuvaa.
Kannattaa myös sisäistää, että nyt edetään vasta esitutkintavaihetta ja se on sekä syytetyille, kuin syyttäjillekin todisteiden lataamista ja ei ole mitään järkeä taktisesti tulla tässä vaiheessa esiin määräänsä enenpää, puolin ja toisin.
Toki eniten yli on ampunut Laiho,KRP ja media!
Jopa niin paljon yli, että se jatkossa aiheuttaa varmasti syytteitä esitutkintalain rikkomuksista,
mikä on varsinkin Laihon ja KRP:n kohdalla jopa täysin odottamattoman typerää ja tarpeetonta?
Kaikista merkittävin tapahtuma tulevaisuudessa on
Uotin Karin ja Kailajärven Hannun erittäin todennäköinen oikeudenkäynti, koska he taktisista syistä nimenomaan haluavat siihen, että sen jälkeen ei jää mitään jossiteltavaa.
Silloin esitetään todisteet niin Hannun käymästä valuuttakaupasta(10v) kuin monesta muustakin asiasta, jotka tääläkin sivuilla vellovat.
Sen jälkeen vasta alkaa todella tapahtumaan, se on varma!:)
Aina kuulee väitettävän, että sponsorit yrittävät estää jäseniä tekemään rikosilmoituksia?
Missähän ihan oikeasti on sellaisia sponsoreita?
Itse olen aiankin sanonut aina, että jos tuntuu että sinua on huijattu ja haluat tehdä rikosilmoituksen, niin siitä vaan.
Minusta mukaanlähteminen, kuin myös rikosilmoituksen tekeminenkin on OMA VALINTA, ja jos oli typerä teko, niin peiliä peiliä!
Sinäkään et ilmeisesti tiedä tarpeeksi tai et ole riittävän lähellä Hannua.
Kirjoitit hyvin ja loogisesti. Sinut kuitenkin kirjataan foliopäihin, olet irtonikki vailla uskottavuutta. Jos kirjoittaisit saman omalla nimelläsi, uskottavuus kasvaisi. Sitä ei kukaan toki odota.
Odottaisin, että jos säätiö olisi oikeasti olemassa, sen hallituksen jäsenen tulisi antaa julkinen lausunto asioihin. Koko jäsenistö pääsisi eroon aasinhatusta.
"---Sinäkään et ilmeisesti tiedä tarpeeksi tai et ole riittävän lähellä Hannua. ---"
No tarpeeksi en varmaan tiedä, mutta aika paljon kuitenkin, vaikken olekkaan Hannua koskaan edes nähnyt.
"--Kirjoitit hyvin ja loogisesti. Sinut kuitenkin kirjataan foliopäihin, olet irtonikki vailla uskottavuutta. Jos kirjoittaisit saman omalla nimelläsi, uskottavuus kasvaisi. Sitä ei kukaan toki odota. --"
Juu, foliopää on ihan hyvä titteli tässä vaiheessa.;)
Mutta olen kyllä antanut nimeni käyttöön jatkotoimenpiteissä myöhemmin.(en toki täälä)
"--
Odottaisin, että jos säätiö olisi oikeasti olemassa, sen hallituksen jäsenen tulisi antaa julkinen lausunto asioihin. Koko jäsenistö pääsisi eroon aasinhatusta.----"
Ajattele säätiöympäristöä ja sen elintilaa Suomessa nykyään, kun KRP kertoo, että jos capitan seuraaja palaa, niin heillä on konstit estää tuleminen? (estetään siis velanmaksajan paluu??)
Nyt sitten tullaan kaikkien mahdollisten lupien kanssa, joita on 1.1.2009 kehitelty lisää ja käydään kaikki siihen liittyvät käräjät loppuun.:)
Mikäkö maksaa? Siihen voivat vastata aivan muut, kuin Wincapitayhteisö.
Jos nyt esim. annettaisiin säätiö/offshoreyritykset tiedot, niin foliohattuja
voitaisin sovitella lisää ja arvaa keille?;)
juttua sinulta tulee.
Minua olisi kiinnostanut pari juttua:
1. Mikä oli syy sivujen ja samalla jäsentilien sulkeutumiselle?
2. Miksi tämä homma pitää katsoa loppuun asti? Vuosien oikeudenkäynnit odotettavissa, monet jäsenet kaipaavat rahojaan hieman aikaisemmin.
Kyllä minä voisin omalla nimellä ja kasvoilla olla julkisuudessa. Ongelma on vaan siinä, että minun tiedot on jo julkisuudessa ollut, joten ei mitään uutta. Voisihan se olla, että muutamia nimiä voisin kertoa, mutta tuskin ne sieltä huipulta olisi. Kyllähän minäkin sain muutaman puhelinsoiton ( pikku päälliköiltä ) ja ehdoteltiin....tai oikeastaan käskettiin tehdä niin ja näin. Rikosilmoitusta ei käsketty tehdä, mutta tein kumminkin. Tein kyllä ihan selväks senkin, että jos kiinostusta on, niin voivat ihan vaikka porukalla tulla takatukat vierailemaan. Sanoin, että jos tulevat, niin mielummin jonossa ja pitäävä parin metrin välin, niin sopiivat kaatumaan. Jostain syystä eivät ole sen koomin yhteyttä pitäneet...ei edes kokouksiin kutsuta. Höh...eto asiasta ottivat nokkiinsa ja nöksähtivät.