Vanhanen ei keksi

Lauantain TV-aamuhaastattelussa Vanhanen valitti, että hän ei kerta kaikkiaan enää keksi mitään säästökohteita, ja mm. siksi vanhukset täytyy pakottaa työskentelemään entistä pidempään! Eikö siis todellakaan tule yhtään mitään mieleen?

No minäpä autan Vanhasta!

Mitäpä, jos alettaisiin säästää vaikkapa kaksikielisyydestä, pakkoruotsista ja ruotsalaisten etuoikeuksista? Kyllä niistä muutama miljardi vuodessa kasaan saadaan!
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kekseliäisyyden puutetta. Taitaa sataa ruotsalaisilta keskustalle niin paljon vaalirahaa, ettei pysty ollenkaan näkemään Suomen ruotsalaisongelmaa.

Äänestä

-Eduskunnan lomautukset huonojen aikojen ajaksi.
-Sopeutumattomat mamut ulos maasta.
jne.
Antakaa Vanhaselle apuja.

Äänestä

laitettais nämä muualta tulleet maamme rikastuttajat kaduilta lorvimasta töihin ettei vanhusten tarvitsisi heitä enää elättää.

Lumien sulettua on katujen ja tienvarsien siivousta, kielitaidottomuuskaan ei siinä työssä ole esteenä.

Äänestä

Samaa mieltä nimimerkin kanssa. Lisää säästöjä löytyy kyllä eduskunnasta. Pois sellaiset päivärähahat ja matkakorvaukset, heillähän on ilmaiset matkat julkisissa kulkuvälineissä, miksi pitää vielä maksaa matkakorvauksia? samoin turhaa lentelyä tekosyiden varjolla ympäri maailmaa voisi huomattavasti vähentää, kaikki tarvittavan tiedon löytää varmaan netistä jos viittsii hakea.
Eduskunnan eläkkeisiin voisi myös puuttua. Mikä erinomainen oikeutus heillä on saada täysi eläke 4 vuodesta, kun muilla siihen menee 40-50 vuotta? ja sittenkin se jää hyvin pieneksi.
Ministereillä ei näköjään ole mitään käsitystä arjen realismista, jos 50-60 vuotiaana joutuu ulos työelämästä niin siellä myös pysyy, ei auta mitkään kurssit eikä eläkeiän nostot ja muut hölmöläisen peitonjatkot. Ihmisten halveksuntaa moiset jutut. Nyt se on taas kerran nähty, ei kun pihalle vaan kaikki mahdolliset henkilöt ja takaisin ei ole tulemista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästökohteita! kirjoitti:

Lauantain TV-aamuhaastattelussa Vanhanen valitti, että hän ei kerta kaikkiaan enää keksi mitään säästökohteita, ja mm. siksi vanhukset täytyy pakottaa työskentelemään entistä pidempään! Eikö siis todellakaan tule yhtään mitään mieleen?

No minäpä autan Vanhasta!

Mitäpä, jos alettaisiin säästää vaikkapa kaksikielisyydestä, pakkoruotsista ja ruotsalaisten etuoikeuksista? Kyllä niistä muutama miljardi vuodessa kasaan saadaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu