Vanhanen tullut

järkiinsä. Eläkeiän nosto on todellakin tarpeen, se vaan olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Eläkeikä 65 vuotta, tuli aikanaan siitä, että se oli ihmisen odotettavissa oleva elinikä, jolloin eläkkeitä ei olisi tarvinnut nettomääräisesti valtion toimesta edes maksuun panna.

Keskimääräinen elinikä on kuitenkin noussut jo seitsemänkymmenen huonommalle puolelle, joten on ollut oikeastaan yhteiskuntapetos, että eläkeikää ei ole nostettu aikaisemmin, vaan laskettu.
Vanhasen toimesta tosin sekin.

Eläkeikä olisi pitänyt nyt nostaa 72:een vuoteen.
10422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

näin pikku kokoomuslaisena olen sama mieltä,
mutta jos olet Vanhasen puolueesta, ihmetelen,
maatalousväestöllä on vuosia keskimääräistä heikompi terveys, kuinka jaksaisit.

kuinka vanhempasi ja isovanhempasi jaksavat, ?

meillä kyllä jäivät molempien vanhemmat 55-57v putkeen, kun tuli lapsenlapsia ja alkoivat heitä iltasin hoitaman ja oleman mitä isovanhempien kuuluu olla.

Äänestä

Asiaan voi vaikuttaa sekin että nyt on pelattava aikaa, ennen kuin kansalle paljastuu eläkevarojen hukkuminen.
Eläkerahastot ovat vain paperilla, muuta todellisia euroja ei taida olla missään.

Äänestä
  • > Eläke eurot Ehkä Kadonneet

    > Asiaan voi vaikuttaa sekin että nyt on pelattava aikaa, ennen kuin kansalle paljastuu eläkevarojen hukkuminen. Eläkerahastot ovat vain paperilla, muuta todellisia euroja ei taida olla missään.

    Ei syytä huoleen. Meidän eläke-eurothan on sijoitettuina noihin hedgerahastoihin, jotka takaavat positiivisen reaalituoton aikoina kuin aikoina. :)

    Äänestä

Nyt on Vanhanen kyllä menettänyt loputkin järkensä, sillä tähän akuuttiin rahoitus kriisiin eläkeiän nostolla ei ole mitään merkitystä. Eläkevaroja ei todellisuudessa liene missään ja tämän hetkinen velkaantuminen pitää huolen ettei eläkkeisiin löydy varoja jatkossakaan.

Äänestä
  • eläkevarojen riittämättömyydestä, mutta sitä ei saa kansalle suoraan sanoa, se nostaisi vielä enemmän pelkoa ja vihaa.
    Eläkkeistä lähti viimevuonna 22 MILJARDIA osakesijoitusten vuoksi, tämä siis jo taantuman aattona.
    Eläkesijoitukset tulevat sulamaan olemattomiin laman pitkittyessä, kiitos siitä herroille, jotka pelasivat pörssipeliä ihmisten maksamilla eläkerahoilla.

    Äänestä

Tällä hetkellä ikäni alkaa kolmosella, en usko että pääsen eläkkeelle koskaan joten olen suunnitellut että jos elän 60 vuotiaaksi, katson mitä olen onnistunut säästämään ja otan lopputilin töistä. Sitten olen ja elän puuhaillen omien harrastusten parissa niin kauan kun säästöt riittää ja kun rahat loppuu, tapan itseni. En halua kuolla työn ääreen olipa se sitten vaikka kuin yhteiskunnan edun mukaista.

Äänestä
  • itsensä tappaminen on tässä taloudellisessa tilanteessa kaikista järkevin vaihtoehto. Kaikki rammat ja vaivaiset, eli pelkät kuluerät, joutaa pois rasittamasta kansantaloutta. Tulevaisuudessa ei ole edes hoitajia. Kyllä armomurhat on se seuraava askel.

    Äänestä

  • tuo kirjoitti:

    itsensä tappaminen on tässä taloudellisessa tilanteessa kaikista järkevin vaihtoehto. Kaikki rammat ja vaivaiset, eli pelkät kuluerät, joutaa pois rasittamasta kansantaloutta. Tulevaisuudessa ei ole edes hoitajia. Kyllä armomurhat on se seuraava askel.

    "Kyllä armomurhat on se seuraava askel."

    Ihmiselämän arvostuksen laskiessa koko ajan tuota seuraava askel on varmaan että hyväksytään palkkamurhatkin...

    Äänestä

  • vanhana ukkona kirjoitti:

    "Kyllä armomurhat on se seuraava askel."

    Ihmiselämän arvostuksen laskiessa koko ajan tuota seuraava askel on varmaan että hyväksytään palkkamurhatkin...

    käyttöön terveyskeskuksissa jonotusnumeroautomaatin, josta voisi valita ajan hoitavalle lääkärille, tai eutanasia vastaanotolle.
    Huomattavaa säästöä, kun ihmisten ei tarvitse ajella rekkoja päin epätoivoissaan.

    Äänestä

  • voisi ottaa kirjoitti:

    käyttöön terveyskeskuksissa jonotusnumeroautomaatin, josta voisi valita ajan hoitavalle lääkärille, tai eutanasia vastaanotolle.
    Huomattavaa säästöä, kun ihmisten ei tarvitse ajella rekkoja päin epätoivoissaan.

    Puhui aikoinaan juuri samasta aiheesta kuin nyt VanVanhanenkin, joka esitti asian kuin olisi sen ihan itse keksinyt.
    Siis kysymyksessä eläkeiän korottaminen.

    Tulevaisuuden visio suomessa: Väki eläkkeelle 70 vuotiaana ja 75 vuotiaille lopetuspiikki valtion varoista kustannettuna. Vapaaehtoisesti lopetustilaisuuteen tulleelle maksetaan hautauskulut valtion varoista.

    Kyllä viisi vuotta laiskana riittää ja sitten henkilö voidaan poistaa muonavahvuudesta. Laki ei luonnollisestikaan koske poliitikkoja eikä varakkaita yksilöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edes hivenen kirjoitti:

järkiinsä. Eläkeiän nosto on todellakin tarpeen, se vaan olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten.
Eläkeikä 65 vuotta, tuli aikanaan siitä, että se oli ihmisen odotettavissa oleva elinikä, jolloin eläkkeitä ei olisi tarvinnut nettomääräisesti valtion toimesta edes maksuun panna.

Keskimääräinen elinikä on kuitenkin noussut jo seitsemänkymmenen huonommalle puolelle, joten on ollut oikeastaan yhteiskuntapetos, että eläkeikää ei ole nostettu aikaisemmin, vaan laskettu.
Vanhasen toimesta tosin sekin.

Eläkeikä olisi pitänyt nyt nostaa 72:een vuoteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu