Wehallekin luettavaa

Juutalaisista ja heidän valheistaan: M. Luther

http://fi.shvoong.com/movies/m-documentary/376237-juutalaisista-ja-heidän-valheistaan/

****Maltillisesti arvioiden täytyy sanoa, että Lutherin kirjassaan ilmaisemat yllytykset juutalaisten synagoogien polttamiseen ja rabbien kivittämisiin jne. on ymmärrettävä täydellisiksi ylilyönneiksi ja neron tasoisen lahjakkaankin ihmisen heikkoudeksi. Ellei Luther olisi erehtynyt näin raskaasti purkaen itsekritiikittömästi tunteitaan, häntä saatettaisiin jumaloida paljon enemmänkin, kuin nyt jotkut ultraluterilaiset tahot tekevät. Tämän ajan ihmisillä alkaa olla jo tarpeeksi etäisyyttä arvioida uskonpuhdistuksen historiallista tilannetta objektiivisesti – jos ei anneta oman viitekehyksen, katolisen tai luterilaisen tai muun sellaisen häiritä nöyrää rehellisyyttä – sekä tajuta II maailmansodanaikaiset kansalliset intressit ja riippuvuudet.
Juutalaiset vain itse ovat asiantuntijoita historian vuosisatojen halki kertomaan, miltä tuntui olla siirtolainen, muukalainen, pakolainen sekä epäilyttävän rodun ja uskonnon edustaja. Lutherinkin argumentoinnissa paistaa anakronistinen syyllistämisen halu. Kun yleistetään kontekstistään irroitettuna esim. Paavalin lausuma, että juutalaiset ovat kaikkien ihmisten vihollisia, on helppo pönkittää mielikuvaa kansasta, joka oikeasti vastustaa Jumalaa ja ristiinnaulitsee Kristuksen ikuisesti. Eurooppalainen kristikunta on taas ymmärrettävästi syystään hankkinut juuri 1900-luvun alkupuoliskolla juutalaisten murhaajien leiman yhden ’arjalaisen kiihkoilijan hulluuden’ ansiosta.***

Ai niin sefu vaatii muutaman oman sanan sitaatin lisäksi.

Minusta Luther oli natsi.Piste.

6

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lutheri kirjoitti, juutalaisille heidän omaa Mooseksen lakiaan. Siitä on kyse.

      Saatanan synagogaa


      Ilm.2:9. "Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi - sinun, joka kuitenkin olet rikas. Minä tiedän, miten sinua herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole - Saatanan synagogaa he ovat!

      Olen ymmärtänyt ja kuullutkin kohtaa siten, että Jeesus siis toteaa epäuskoisista juutalaisista, että he sanovat olevansa juutalaisia, vaikka eivät olekaan. Oikeita juutalaisia ovat Kristukseen uskovat. Messiaan vastaanottaneet:
      Room.2:28. Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa. 29. Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.

      Epäuskoiset eivät siis ole juutalaisia, vaan jäännös (Rm.: 9:27; Jer.3:12). Vaan lihallisten juutalaisten hylätessään Jeesuksen ja jatkaessaan vanhaa liittoa, he ovat tätä harjoittaessaan saatanan synagogaa. Näin Vapahtaja asian selvästi ilmaisee ja siihen meidän tulee tyytyä.

      Raamattu kertoo myös lihallista juutalaisista näin:

      Fil.3:2. "Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja".

      Olen ymmärtänyt, että uudessaliitossa on olemassa hengellinen israel, johon kuuluvat kaikki uskovaiset: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, OMAISUUSKANSA, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ette ennen olleet kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa, jotka ennen , ette olleet armahdetut, mutta nyt olette armahdetut”
      (1Piet.2:9-10). Edelleen: ”Se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi” (Room.9:8). Vielä sanotaan: ”Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” (Gal.3:29)

      Siihenaikaan oli, että kenen maa, sen kanssa. Juutalaiset joutivat hyvin omaan maahansa harjoittamaan seremoniauskoaa, sen ajan katsomuksen ja lain mukaisesti.

      Epäuskoiset juutalaiset olivat siis, käyttäytymisellään saaneet kaiken aikaan.
      Luther oli Jumalan käyttämä uskonpuhdistaja. Hän ei ollut vain aikansa lapsi, vaan Jumalan lapsi. Niin se on asia tänäänkin, että juutalaiskysymys on Raamattukysymys, ei ajan kysymys.

      • Outo ajattelu

        Sulla
        Jos sinä väität että vain sinä ymmärrät oikein ja toiset ei muista että se on vain sinun mielipiteesi ei fakta.
        Samoin kun sinun lestaadiolaisuus on sinusta oikeata mutta se ei tarkoita että se on oikeata koska kyseessä on mielipide ei fakta.
        Kaikki omaa uskonnollista oppiaan edustava/tyrkyttavan pitaisi muistaa aina aloittaa -minun mielestä ...... eikä väittää sitä ikäänkuin ei olisi muuta vaihtoehtoa


      • Outo ajattelu kirjoitti:

        Sulla
        Jos sinä väität että vain sinä ymmärrät oikein ja toiset ei muista että se on vain sinun mielipiteesi ei fakta.
        Samoin kun sinun lestaadiolaisuus on sinusta oikeata mutta se ei tarkoita että se on oikeata koska kyseessä on mielipide ei fakta.
        Kaikki omaa uskonnollista oppiaan edustava/tyrkyttavan pitaisi muistaa aina aloittaa -minun mielestä ...... eikä väittää sitä ikäänkuin ei olisi muuta vaihtoehtoa

        Laitoin "olen ymmärtänyt":)


      • Et ymmärrä kirjaa
        weha kirjoitti:

        Laitoin "olen ymmärtänyt":)

        Näin olin lukevinani


      • Et ymmärrä kirjaa kirjoitti:

        Näin olin lukevinani

        ymmärrä kirjan sanomaa...


      • mutta valitettavasti
        weha kirjoitti:

        ymmärrä kirjan sanomaa...

        kirja ei ole avautunut sinulle
        Rukoilen monasti tästä asiasta ja toivon taivaanisältä ymmärrystä jotta se sinullekkin avautuisi veri rakas


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      190
      1323
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      720
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe