Käyt seuroissa ja kuuntelet parit seurapuheet. Mietitkö koskaan jälkeenpäin saarnaa itseksesi tai tuleeko keskusteltua toisten kanssa puhujaveljen pitämästä saarnasta?
Saarna on kuin alustus, josta nousee kysymyksiä, mutta joita ei voi esittää. Saarnasta on sanottu sen olevan Jumalan puhetta ja sen takia sitä ei voi, eikä sovi arvostella, tuskin kommentoidakaan.
Saarnaaja itsekkin luottaa siihen, että hänen puheensa muotoutuu hengen lahjoilla. Onko kaikki saarnat vain hyviä? Jumala on siitä erikoinen, että Hän antaa lahjojaan kelle enemmän, kelle vähemmän, myös puhetta annetaan jonkun veljen kautta enemmän, toisten vähemmän.
Mutta voiko puhuja erehtyä tai puhua väärin.
Minun epäuskoinenen mielipiteeni on, että puhujakin voi mennä hakoteille.
Mutta sopiiko siitä mennä puhujaa ojentamaan?
Koska täällä on uusi sheriffi ja poistaa herjaavat viestit, en lähde tässä nimeämään ketään, mutta tiedän kaksikin puhujaa, joiden heikkoutena on oman asemansa korostaminen, siis ylpeys. Ja koska he ovat SRK:n nokkamiehiä, on selvää, että vaikka toiset nokkamiehet sen huomaisivat, he eivät kehtaa mennä moittimaan veljeään vanhaa sananlaskua muotoillen:korppi ei korpin silmää noki.
Kun puhuja on arvoasteikossa korkealla, hänellä ei ole pelkoa joutua syrjään tai peräti puhujakieltoon, mikä ovat sangen harvinaista.
Mutta palataanpa seurapuheeseen.
Koska en voi tietää kenenkään seurapenkkiläisen sielunmaailmaa puheen aikana, helpointa on peilata itseään.
Haluan olla aktiivinen sanankuulija, mutta mitä se oikeasti on?
Yritänkö kuunnella sillä mielellä, että löytäisin puhujan mahdolliset virheet tai että löytäisin miksi ja miksi kysymyksiä?
Turhaako on tulla vain tavan vuoksi seurapenkkiin istumaan ja uskomaan syntinsä anteeksi. Mitään muutako varten ei sanaa tarvi kuunnella?
Haluaisinko oppia jotain uutta, vai kerrata vanhaa? Vanhan kertaus, vanhassa vara parempi.
Mutta kun minä kuuntelen saarnaa, teen lujasti ajatustyötä. Saarnan sisällöstä riippuu, innostaako se, vai nukuttaako.
Innostava saarna on sellainen, joka pitää kuulijansa hereillä. Ennen saarnat olivat pelottavia ja sillä tavalla pyrittiin kuulijat pitämään hereillä ja tekemään parannus.
Kaikki saarnat eivät ruoki samalla tavalla, mutta niin ei tarvitse ollakkaan. Jokaisessa saarnassa on se yksi asia, että sen aikana voi uskoa syntinsä anteksi, jos ei vielä eka-puheen aikana tullut uskotuksi.
Suviseuroissa voit uskoa koko päivän syntejäsi anteeksi aina vähän väliä, mikäli olet pystynyt keskittymään kaiken hulinan ja hälinän keskellä.
Oleellisin kysymys onkin, tuleeko synnit automaattisesti seurapaikalla anteeksi vai pitääkö sun keskittyä siihen kuinka tarkasti?
Jos ajattelet muita asioita, niin onko se nyt varmaa, että tuli anteeksi ja olet lähdössä pitkälle kotimatkalle pimeässä ja syksyliukkaassa kelissä, jossa kuolema voi korjata sut huomaansa.
Tämä ei ole minulle selvinnyt. Uskovaisena käymme seuroissa, jotta pysyisimme uskomassa ja saisimme syntimme anteeksi, mutta jos emme käy yhtä tiuhaan seuroissa, uskomme näivettyy ja miten lienee niidenkin syntien kanssa? Uskovaiset uskoo, että seurapaikalla saa varmimmin syntejä anteeksi.
Jos esittäisin nämä pohdintani jollekkin toiselle uskovaiselle, niin vastaus olisi: "Älä pähkäile tuollaisia, usko ainoastaan ja ole kuuliainen Jumalan valtakunnalle!" Keskustelu loppuisi siihen paikkaan ja puhekupla (poks) on tyhjää täynnä.
Usko ja järki eivät sovi yhteen, muistan puhujan sanoneen. Seurakuntapäiviä järjestetään, jotta kuulijat voisivat keskustella tiestä ja matkasta alustuksen pohjalta.
Alustuksen tekijän laatiman alustuksen täytyy olla tavanomainen, joka pysyttelee totutuissa kaavoissa. Syvällisiin pohdintoihin ei saa lähteä, ei myöskään puheenvuoroa pyytävien. Arvosteluun ja kyseenalaistamiseen ei uskonasioissa saa mennä.
Hedelmällisimmät keskustelut käydäänkin nurkkapuheissa pienen ryhmän kesken.
Kun jokin asia hiertää, siitä päästään sillä, että uskotaan eppäilykset ja vikoilut visusti anteeksi. Toiset Jumalan lapset ovat parhaita neuvonantajia ja seurakunta myös.
Uskovainen menee monesti vikaan. Tavallisin syy vikoiluihin on arvosteleva mieli, niinkun minullakin aina on.
Uskomisen asioissa ei voi onnistua. Jos sanoo onnistuneensa, se jo on vikaan menemistä.
Olisko tässä lohdun sana minulle, joka tavan takaa sorrun samoihin kiellettyihin asioihin.
En ole onnistunut, enkä tule onnistumaan.
Kuuntelen joka päivä radiosta pitkällä työmatkallani hengetöntä musiikkia, vaikka autossa olisi siionin laulukasetteja.
Enkä edes halua tunnustaa olevani uskovainen, vaan olen mieluummin hiljaa. Esiinnyn uskovaisen tavoin vain seurapaikalla. Työni on stressaavaa ja minulta pääsee joka päivä rumia sanoja. Yritän tietysti manailla niin, ettei muut kuule, mutta jotain voimaa niistä rumista sanoista saa. Ei hellanlettas anna samanlaista rauhoitusta kuin kunnon mehevä naisen paikka keväineen ja poskineen.
Ja isossa perheessä ei ole koskaan paikat järjestyksessä.
Kun tulen kotiin, vaatetta ja kaikenlaista roinaa on lattiat täynnä, niin ettei astumasijaa tahdo löytää. Uskaltaako istua mihinkään, kun saattaa olla voileipä tai muita jätöksiä jätetty sänkyjen päälle.
Kumpaa syyttäisin 14 henkisestä poppoosta, Jumalaa vai itseäni?
Älköön kukaan kehuko,kuin helppoa se on perhe-elämä. Uskovaisen on lupa tuntea huonoutta kasvattajana, kun lapsista ei ole tullut mallikelpoisia. Kun lapsista osa kieltää uskonsa, niin se on Jumalan asia, ei kasvattajan.
Jumala on antanut meille lapset, tehköön heistä mitä haluaa, kunhan me vain vastaanotamme sen määrän, kuin siunataan.
Saarnaaja muistuttaa, että nekin kotikiusaukset on hyvä uskoa anteeksi ja kyllä se siitä taas elämä lutviutuu, kunhan vaan jaksaa uskoa.
Huomenna on taas kova työpäivä ja ei ole ehtinyt viikonlopun aikana levätä ollenkaan.
Menoa on ollut melkein tukka putkella.
Ainoa levon hetki on, kun ajan toista tunnin työmatkaa ja pistän musiikin soimaan, se rauhoittaa, vaikka se ei hengellistä musiikkia olekkaan. Työpaikalla voi myös irtaantua kotielämän rasituksista ja viikonlopun hengellisistä kokouksista.
Saarna on kuin alustus, josta nousee kysymyksiä, mutta joita ei voi esittää. Saarnasta on sanottu sen olevan Jumalan puhetta ja sen takia sitä ei voi, eikä sovi arvostella, tuskin kommentoidakaan.
Saarnaaja itsekkin luottaa siihen, että hänen puheensa muotoutuu hengen lahjoilla. Onko kaikki saarnat vain hyviä? Jumala on siitä erikoinen, että Hän antaa lahjojaan kelle enemmän, kelle vähemmän, myös puhetta annetaan jonkun veljen kautta enemmän, toisten vähemmän.
Mutta voiko puhuja erehtyä tai puhua väärin.
Minun epäuskoinenen mielipiteeni on, että puhujakin voi mennä hakoteille.
Mutta sopiiko siitä mennä puhujaa ojentamaan?
Koska täällä on uusi sheriffi ja poistaa herjaavat viestit, en lähde tässä nimeämään ketään, mutta tiedän kaksikin puhujaa, joiden heikkoutena on oman asemansa korostaminen, siis ylpeys. Ja koska he ovat SRK:n nokkamiehiä, on selvää, että vaikka toiset nokkamiehet sen huomaisivat, he eivät kehtaa mennä moittimaan veljeään vanhaa sananlaskua muotoillen:korppi ei korpin silmää noki.
Kun puhuja on arvoasteikossa korkealla, hänellä ei ole pelkoa joutua syrjään tai peräti puhujakieltoon, mikä ovat sangen harvinaista.
Mutta palataanpa seurapuheeseen.
Koska en voi tietää kenenkään seurapenkkiläisen sielunmaailmaa puheen aikana, helpointa on peilata itseään.
Haluan olla aktiivinen sanankuulija, mutta mitä se oikeasti on?
Yritänkö kuunnella sillä mielellä, että löytäisin puhujan mahdolliset virheet tai että löytäisin miksi ja miksi kysymyksiä?
Turhaako on tulla vain tavan vuoksi seurapenkkiin istumaan ja uskomaan syntinsä anteeksi. Mitään muutako varten ei sanaa tarvi kuunnella?
Haluaisinko oppia jotain uutta, vai kerrata vanhaa? Vanhan kertaus, vanhassa vara parempi.
Mutta kun minä kuuntelen saarnaa, teen lujasti ajatustyötä. Saarnan sisällöstä riippuu, innostaako se, vai nukuttaako.
Innostava saarna on sellainen, joka pitää kuulijansa hereillä. Ennen saarnat olivat pelottavia ja sillä tavalla pyrittiin kuulijat pitämään hereillä ja tekemään parannus.
Kaikki saarnat eivät ruoki samalla tavalla, mutta niin ei tarvitse ollakkaan. Jokaisessa saarnassa on se yksi asia, että sen aikana voi uskoa syntinsä anteksi, jos ei vielä eka-puheen aikana tullut uskotuksi.
Suviseuroissa voit uskoa koko päivän syntejäsi anteeksi aina vähän väliä, mikäli olet pystynyt keskittymään kaiken hulinan ja hälinän keskellä.
Oleellisin kysymys onkin, tuleeko synnit automaattisesti seurapaikalla anteeksi vai pitääkö sun keskittyä siihen kuinka tarkasti?
Jos ajattelet muita asioita, niin onko se nyt varmaa, että tuli anteeksi ja olet lähdössä pitkälle kotimatkalle pimeässä ja syksyliukkaassa kelissä, jossa kuolema voi korjata sut huomaansa.
Tämä ei ole minulle selvinnyt. Uskovaisena käymme seuroissa, jotta pysyisimme uskomassa ja saisimme syntimme anteeksi, mutta jos emme käy yhtä tiuhaan seuroissa, uskomme näivettyy ja miten lienee niidenkin syntien kanssa? Uskovaiset uskoo, että seurapaikalla saa varmimmin syntejä anteeksi.
Jos esittäisin nämä pohdintani jollekkin toiselle uskovaiselle, niin vastaus olisi: "Älä pähkäile tuollaisia, usko ainoastaan ja ole kuuliainen Jumalan valtakunnalle!" Keskustelu loppuisi siihen paikkaan ja puhekupla (poks) on tyhjää täynnä.
Usko ja järki eivät sovi yhteen, muistan puhujan sanoneen. Seurakuntapäiviä järjestetään, jotta kuulijat voisivat keskustella tiestä ja matkasta alustuksen pohjalta.
Alustuksen tekijän laatiman alustuksen täytyy olla tavanomainen, joka pysyttelee totutuissa kaavoissa. Syvällisiin pohdintoihin ei saa lähteä, ei myöskään puheenvuoroa pyytävien. Arvosteluun ja kyseenalaistamiseen ei uskonasioissa saa mennä.
Hedelmällisimmät keskustelut käydäänkin nurkkapuheissa pienen ryhmän kesken.
Kun jokin asia hiertää, siitä päästään sillä, että uskotaan eppäilykset ja vikoilut visusti anteeksi. Toiset Jumalan lapset ovat parhaita neuvonantajia ja seurakunta myös.
Uskovainen menee monesti vikaan. Tavallisin syy vikoiluihin on arvosteleva mieli, niinkun minullakin aina on.
Uskomisen asioissa ei voi onnistua. Jos sanoo onnistuneensa, se jo on vikaan menemistä.
Olisko tässä lohdun sana minulle, joka tavan takaa sorrun samoihin kiellettyihin asioihin.
En ole onnistunut, enkä tule onnistumaan.
Kuuntelen joka päivä radiosta pitkällä työmatkallani hengetöntä musiikkia, vaikka autossa olisi siionin laulukasetteja.
Enkä edes halua tunnustaa olevani uskovainen, vaan olen mieluummin hiljaa. Esiinnyn uskovaisen tavoin vain seurapaikalla. Työni on stressaavaa ja minulta pääsee joka päivä rumia sanoja. Yritän tietysti manailla niin, ettei muut kuule, mutta jotain voimaa niistä rumista sanoista saa. Ei hellanlettas anna samanlaista rauhoitusta kuin kunnon mehevä naisen paikka keväineen ja poskineen.
Ja isossa perheessä ei ole koskaan paikat järjestyksessä.
Kun tulen kotiin, vaatetta ja kaikenlaista roinaa on lattiat täynnä, niin ettei astumasijaa tahdo löytää. Uskaltaako istua mihinkään, kun saattaa olla voileipä tai muita jätöksiä jätetty sänkyjen päälle.
Kumpaa syyttäisin 14 henkisestä poppoosta, Jumalaa vai itseäni?
Älköön kukaan kehuko,kuin helppoa se on perhe-elämä. Uskovaisen on lupa tuntea huonoutta kasvattajana, kun lapsista ei ole tullut mallikelpoisia. Kun lapsista osa kieltää uskonsa, niin se on Jumalan asia, ei kasvattajan.
Jumala on antanut meille lapset, tehköön heistä mitä haluaa, kunhan me vain vastaanotamme sen määrän, kuin siunataan.
Saarnaaja muistuttaa, että nekin kotikiusaukset on hyvä uskoa anteeksi ja kyllä se siitä taas elämä lutviutuu, kunhan vaan jaksaa uskoa.
Huomenna on taas kova työpäivä ja ei ole ehtinyt viikonlopun aikana levätä ollenkaan.
Menoa on ollut melkein tukka putkella.
Ainoa levon hetki on, kun ajan toista tunnin työmatkaa ja pistän musiikin soimaan, se rauhoittaa, vaikka se ei hengellistä musiikkia olekkaan. Työpaikalla voi myös irtaantua kotielämän rasituksista ja viikonlopun hengellisistä kokouksista.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Olen kuunnellut vuosien varrella seurapuheita Pookin kautta. Vanhoillislestadiolaiset seurapuheet ovat liian yksipuolisia. Koko ajan puhutaan Jumalan valtakunnasta. Jumalan valtakunnasta on tullut epäjumala teille. ainakin 50 kertaa voidaan seurapuheessa toistaa tämä asia. Miksi teillä ei ole Raamattuesitelmiä ja luentoja. Joku teologi voisi pitää niitä. Eri aiheista. Miksi suviseurojen ohjelma on niin yksipuolista. Muilla herätysliikkeillä on paljon monipuolisempi ohjelma.
Vanhoilliseen uskoon kuuluu juuri yksinkertaisuus. Usko ei saa missään vaiheessa tulla viihteeksi. Viihdeuskonto on pahinta, mitä lestadiolaisuus vieroksuu.
Usko saa muuttua nautinnoksi, mutta ei viihteeksi.Seuroihin ei tulla viihtymään, vaan saamaan sielunravintoa.
Seuramenot eivät saa muuttua viihteelliseen suuntaan.
Jos seurapenkki tuntuu mukavalta, se on jo viihdettä.
Uudistuksia kyllä tulee, mutta hitaasti viiveellä.
Tupakointi on poikkeuksellista viihdettä ja nautintoa, jota saa vapaasti ja estoitta seurapaikoilla harrastaa, eikä tarvi mennä nurkan taa. Ohjelma suviseuroissa on perinteistä saarnaa laulua saarnaa. Poikkeuksen tekee lipunnostot ja laskut päivisin. Seurojen avajaiset ovat kutsuvierastapahtuma, jossa pääsee ääneen ei-lestadiolaiset. Kutsuvierasjoukko sötetään hyvin.
Sitten on lauantai-illan ehtoollinen ja alustus nuorille. Seuravierailla riittää puuhasteltavaa kentällä hollatessa jälkikasvuaan, pesten, pukien ja lastenrattaita työntäen.
Aika ihmisruuhkassa kuluu nopeasti ruokaa jonotettaessa, vessaan jonotuksessa ja ehtoolliselle pääsyä jonottaessa.
Saarnat ovat yksinkertaisia ja keskeisiä sanoja ovat tosiaan Jumalan valtakunta ja Jumalan lapset.
ja ikävaa jumala oli julma ja jos ei lähtenyt seuroihin joutui helvetin tulimereen ja seuroissa itkettiin ja hoitokokoukset ne vasta itkua olikin.
Kun olin 14-15 vuotias tuli meille joukko ry.n miehiä ja erotti minut lestaadiolaisuudesta vanhenpanien seuratessa vierestä ain olen ihmetellyt miksi mutta olenko siis ollut liian iloinen ja erilaisia harrastuksia minulla oli monia j
ilmeisesti se oli liikaa näille herroille.
Nyt ymmärrän tämän touhun sen siis pitää olla synkistelyä jotta on hyvä uskovainen.
Sanoisin helve..sairas uskonto.
Tekstisi oli kuin omasta päästäni. Itselläni nyt ei ole ihan neljäätoista lasta, mutta kohta voisi ollakin, mikäli meille tätä vauhtia olisi tullut. No, meille nyt ei kuitenkaan tule enempää.
Itse koen tuon keskustelun vaikeuden juuri samanlaisena. Kun esität ajatuksen, niin heti lyödään kaksiteräisellä miekalla. Pitää uskoa ja elää vanhan kaavan mukaan, mitään oikeaa keskustelua ei ole eikä voi olla, kun kaikki keskustelu katkaistaan heti alkuunsa.
Puheenvuoroja käyvät käyttämässä vain ne, jotka eivät ole oikeasti ajatelleet yhtään mitään vaan muistavat ulkoa jo miten on puhuttava.
Itse olen ottanut omaksi ohjenuoraksi sen, että teen omantuntoni mukaan, mutta pyrin kuitenkin olemaan pahentamatta kanssaihmisiä. Olen siis hiljaa ja uskon, että minäkin vielä kostun Taivaan kunniaan.
Suuresta perheestä olen ihan samaa mieltä, vaikka ei meillä nyt sentään ruokia levitellä pitkin kämppää, mutta tavarat ovat aina levällään. Vaikka kuinka siivoat, niin kohta on taas pommilla räjäytetty. Ei siinä kyllä pääkoppa kovin rauhallisena ainakaan minulla pysy. Kiroilu kuuluu myös minun pahoihin tapoihini, vaikkakin voimasanoja käytetään vain kun muut ei kuule.
Meitä on varmaan enemmänkin kuin me kaksi, vaikka seuroissa kaikki ovatkin niin hyvinvoivan ja rauhallisen näköisiä :-)
Hienoa tekstiä Jes-mieheltä. Tämä, että on muitakin "omituisia uskovaisia" keventää takkaa.
Tosin me emme löydä koskaan toisamme, koska esiinnymme seuroissa ja isät-äidit leireillä tavanmukaisen pidättyväisinä uskaltamatta tuoda esiin omaa aitoa elämäntyyliämme.
Kerran olin jo ringissä puhumassa omista kotikiusauksista, kun vaimo pukkasi ja kuiskasi olemaan hiljaa. Niinpä muutin puhetyylini sitten perhettäni kehuen, kuinka meillä uskotaan aina kaikki riidat anteeksi. Jätin siis keertomatta, millaista se arjen pyöritys todellisuudessa on.
Se olisi ollut sitä, että kumpikin raivotaan toisilleen ja käytetään rumia sanoja lasten kuullen. Ei meillekään enää enempää tule, sillä vaimolla torppasi paikat. Koko kohdun kalusto hajosi siihen paikkaan. Ihmekkö tuo, 14 synnytystä.
Niin kysymys teille vanhoillislestadiolaisille. Voitteko todella vapaasti elää omantuntonne mukaan? Olen ymmärtänyt että teillä on kollektiivinen omatunto. Raamattuahan voidaan tulkita monella eri tavalla. Syntikysymys on vaikea. Sehän on hajoittanut lestadiolaisuutta. Syntikäsitykset ovat erilaisia eri kristityillä. Toineen pitää yhtä asiaa syntinä toinen toista. Jos minä kuuluisin vanhoillislestadiolaisiin ja jatkaisin elämään niinkuin sydän sanoo.niin te varmaan antaisitte potkut minulle. Olen nimittäin homo.
Ehkä tässä on juuri se ongelma, että kaikki ovat todenneet, että on helpompi elää, kun pitää suunsa kiinni.
Kyllähän tämä elämä on aika rankkaa. Tässä nyt vaan toivoo, että nämä muutamat vuodet menisi nopeasti, että pääsisi ainakin tästä vaipparumbasta eroon. Tuntuu, että mitään isompaa ei voi aloittaa tai tehdä, kun ensinnäkään ei ole rahaa ja toisekseen kaikki työ keskeytyy aina eikä mitään voi jättää levälleen ettei lapset tee tuhojaan.
Meillä tuo synnytys lakkasi myös vaimon reistailuun. Se olisi tosin loppunut muutenkin, kun minä olisin sen lopettanut. Mutta nyt on "kunniallinen syy" olla saamatta enempää lapsia :-)
Kuten tuossa joku sanoikin, niin voi elää niin ettei pahoita toisten mieltä. Miksi et homostele rauhassa, mutta pidä sitä omana tietonasi?
Omatunto on siinä mielessä mielenkiintoinen kapistus, että sellaiselle, jolle ei ole koskaan mitään omantunnonkysymyksiä opetettu, niin pitää kaikkea luvallisena. Toiselle, jolle homous on syntiä, niin ei voi sitä omantuntonsa mukaan toteuttaa.
minä en ymmärrä teitä homot, enkä siksi osaa asiaa kommentoida oikein mitenkään.
Mutta onhan niitä homoja meikäläisissäkin ja tiedänkin, vaikka olen visusti heistä hiljaa.
Ennenkuin menin naimisiin, minulla oli kaverina parikin homoa ja he tunnustivat sen vasta sitten, kun kaveruutemme oli jo niin syvällistä, ettei irtaantuminen ollut enää helppoa.
Nämä vl-homot tahtoivat anteeksi itsetyydytyksiään ja olisivat halunneet toteuttaa seksuaalisia taipumuksiaan kanssani, mutta enhän minä voinut sellaiseen suostua.
Onneksi luoja järjesti naisystävän, jonka avulla saatoin irroittautua homokavereistani.
Entä jos omistaa television ja käyttää ehkäisyvälineitä. Ja uskonsisaret ja veljet saavat tietää sen. Mitä sitten tapahtuu?
Juuri näin, että vaikeneminenhan on kultaa ja puhuminen hopeaa.
Hoitokokouksiin joutuivat sillon varmaan ne, jotka eivät osanneet pitää sanaista arkkuaan suljettuna.
Ei ääneen pidä kaikkea lausua. Ainoastaan sykologille saa puhua vapaasti ja pelkäämättä.
Vaimon kanssa kyllä paljonkin jutellaan sängyssä, kun talo on lopultakin hiljentynyt.
Välillä käydään kiivasta keskustelua.
Ei se vaimo halua missään asiassa uskoa minua, vaan vetoaa aina siihen, että avioliitossa on vapaus, eikä orjuudessa.
Mut kun minä tahdon aina katsella noita seksisivuja netissä, niin vaimo on hurjana.
Minä olen sanonut sitten, että kun sinusta ei enää saa tyydytystä ja olet niin haluton seksiin.
Ei se vaimo koskaan tee aloitetta seksistä, se on saanut siitä jo niin tarpeekseen ja kun elämä on ollut yhtä myllynkiveä lasten kanssa, niin ymmärtäähän tuon, ettei haluja enää ole.
Kyllä noi synnytykset ovat kuluttaneet vaimoa niin pahoin, ettei siinä ole kyllä enää paljoa seksikkyyttä jäljellä
Saako VL harrastaa esileikkiä. Eli kerro mulle miten se seksiakti siellä sängyssä toimii? Onko kaikki sallittua.
Te vanhoillislestadiolaiset elätte niinkuin SRK ja Rauhanyhdistys on yhteisesti päättäneet. Me muut kristityt kirkon piirissä ja muissa herätysliikkeissä todella saamme elää niinkuin OMATUNTOMME SANOO. Ja kristityllä se omatunto on sidottu yksin ja ainoastaan Raamattuun. 1930 luvulla kolme saarnaajaa meni Amerikkaan puhujamatkalle. Heidän Raamattuun sidottu omatunto sanoi että he tekivät aivan oikein. Kun he palasivat keskusyhdistys vaati parannusta tästä matkasta. He eivät voineet sitä tehdä koska sitä ei Raamatulla voitu vääräksi osoittaa.
Saahan sitä seksiä harrastaa miten vain haluaa, jos vain sitä HALUA on. Kun halut loppuu, ei kiinnosta mitkään esileikitkään.
Kun ihminen ikääntyy tai on saanut seksiä yli tarpeen, seksielämä ensin vähenee ja sitten loppuu. Paljon synnytyksiä kokeneen naisen seksielämä latistuu nopeasti tultakoon tämä nyt tässä todistetuksi.
Ja jokainen monisynnyttäjä tietää, että seksihalut katoaa, mutta sen miehen tähden sitä on pakko sietää. Avioliitossa joutuu paljonkin turvautumaan itsetyydytykseen, kun vaimot on niin haluttomia.
Kysyn suoraan saako pillua nuolla ja tissejä imeä?
Saa, mutta oma kokemukseni on, ettei vaimo pidä siitä. Kerran miesporukassa innostuttiin puhumaan toistemme seksielämästä ja kaikilla oli yhdensuuntaisia havaintoja, ettei vaimot pidä erikoisista seksiorgioista.
Kasvatusko lienee syynä moiseen pidättyvyyteen?
Oma kokemukseni ja tietämykseni on, että vaimo kokee nuolemiset himona, joka taas ei ole oikeata seksielämää, vaan suorastaan rietasta menoa.
Saa, mutta oma kokemukseni on, ettei vaimo pidä siitä. Kerran miesporukassa innostuttiin puhumaan toistemme seksielämästä ja kaikilla oli yhdensuuntaisia havaintoja, ettei vaimot pidä erikoisista seksiorgioista ja että meikäläisten naisten seksielämä on pidättyväistä.
Kasvatusko lienee syynä moiseen pidättyvyyteen?
Oma kokemukseni ja tietämykseni on, että vaimo kokee nuolemiset himona, joka taas ei ole oikeata seksielämää, vaan suorastaan rietasta menoa.
En ole kuullut koskaan kenenkään kertovan suoraan esim. ehkäisyn käytöstä. Telvisioita on joillakin uskovaisilla, mutta ne ovat aina peräkamarissa. Kun television hankkii, niin siinä usko haaksirikkoutuu, vaikkei tälläistä perhettä käytäsi puhuttelemassakaan.
Ennen oli tapana, että jos alkoi seurustelemaan uskottoman kanssa, niin siitä käytiin puhuttelemassa, samoin television käytöstä.
Nykyään ei käytäntö ole enää tälläinene, koska syntiin joutuneet tekevät itse omat johtopäätöksensä ja kieltävät uskonsa jäämällä pois Jumalan lasten yhteydestä.
Saatko tosiaan tehdä kaikkea lihan himoja?
Kuoleta se homoutesi, älä toteuta sitä. Moni on mennyt vikaan antaessaan omantuntonsa sanella vaikka mitä. Usko ei ole joka miehen. Synnin luvallisuus on teille sallittua. Mikään ei ole teille pyhää. Aina te vetoatte raamattuun. Kun sitä ei osaa sellaiset selittää, joilla ei ole Pyhää Henkeä. Kaikki sanovat uskovansa raamattuun ja elävänsä sen neuvojen mukaan.
Raamattu ei ole kenekään omin neuvoin selitettävissä. lestadiolaisilla on Pyhä-Henki ja he osaavat selittää oikein. Ilman Pyhää-Henkeä usko on kuollutta uskoa. Tee sinäkin parannus epäuskostasi ja liity Jumalan lasten joukkoon.
Ne amerikkaan menneet saarnaajaveljet luopuivat oikeasta uskosta, että sen pituinen se..
Minä omistan television ja meillä käytetään ehkäisyä.
Televisio on tosin kaapissa ja siitä katsotaan pelkästään kotitekoista filmiä. Ehkäisy tuli lääkärin määräyksestä, mutta siinä nyt ei ole mitään ongelmaa.
Jos taas ihmisellä olisi kunnon kotiteatterilaitteisto ja filmejä, niin tuskimpa kaveri kovin kauaa hengailisi yrkällä. Veikkaan, että oma-aloitteisesti jäisi kinkeripiiristä pois.
Joo, no seksisivujen katselu aiheuttaa varmaan naiselle kuin naiselle ongelman. Siinähän on selkeä kilpailuasetelma, kun oma mies katselee 18v. silikonitissejä netistä. Oma vaimo taas on vähän vanhempi eikä ihan niin kiinteä.
Meillä kävi niin, että seksielämä parani ehkäisyn alettua. Ei sitä tosin joka ilta harrasteta, mutta kuitenkin säännöllisesti, ehkä kerran viikossa. Ja mikä yllättävintä, niin minäkään en ole kaivannut enempää. Ehkä se johtuu siitä, että seksielämän laatu parani samalla. Aiemmin sai odottaa viikkoja ja aina oli jotain ongelmaa, ettei voinut.
Eihän tuollainen monisynnyttäjä mikään seksipommi ole, mutta toisaalta ei sitä itsekään ole enää mikään Mr. Finland (esim. Henry Saari :-)
Eipä tässä nyt mitään seksipommia sinänsä tarvitakaan. Kun vaimo jaksaa rakastaa, niin se on tärkeintä minusta. Vaikka ei se elämä nyt ihan seksitöntäkään saisi olla.
Saa myös laittaa siittimen emättimeen.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Luuletko sinä todellakin että ainoastaan vanhoillislestadiolaisilla olisi pyhä henki ja että he ainoastaan voivat tulkita raamattua oikein. Sano minulle missä opinkohdassa nämä Amerikan veljet olivat menneet harhaan. Näytä minulle Raamatusta. Tiedätkö että se seurakuntaoppi mikä on tämän päivän vanhoillislestadiolaisuudessa sitä ei ollut tämän herätysliikkeen alkuaikana. Rovasti Laestadius oli erittäin ekumeeninen pappi. Hän piti yhteyttö Metodisteihin Tukholmassa ja piti heitä rakkaina uskonveljinä.Lisäksi hän tervehti lestadiolaisten tervehdyksellä mm. Paavo Ruotsalaista körttien oppi-isää. Se lestadiolaisuus mikä on tänä päivänä Tornionjokilaaksossa ei ole muuttunut yhtään se on aivan samanlaista kuin se oli Laestadiuksen ja Raattamaan aikana. Mutta SRK:n oppi on muuttunut vuosien varrella koko ajan. Erilaisia ihmisten tekemiä sääntöjä ja kieltoja joilla ei ole mitään tekemistä uskon kanssa. Ja kyllä Jumala hyväksyy uskovaisen kristityn joka elää homosuhteessa. Ei kai rakkaus voi olla syntiä? Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan eikö se ole hieno asia.
Eipä sitä noita uskonasioita tuolla tavalla koskaan pohdita seurapaikoilla. Ei Seppo Lohikaan, vaikka on tutkinut perinpohjin vanhoillislestadiolaisuuden historiaa, ole perehtynyt noin, niinkuin sinä.
Todellakin, tornionlaaksossa elää se vanha lestadiolaisuus sitä alkuperäistä aikaansa.
En kyllä jaksa uskoa homorakkauteen. Se ei ole aitoa, kestävää se ei ainakaan ole.
Kuinkas pitkään ne homoliitot kestää, onko niistä tutkittua tietoa.
Alma Media erotti naisen homouden takia.
En ole tietoinen seurakuntaopista tämän päivän ja Larssin aikana, miten eroaa, mutta eroaa kumminkin.
Mistä näistä tietää. Sitä on niin paljon seuroissa istuttu, ettei aivan vähästä osaa hätkähtää. Kun kuuntelee saarnamiehen puhetta, sitä vakuuttuu, hekun osaa niin taitavasti perustella sanansa. En ole kuullut, että lestadiolaisella sananselittäjällä olisi koskaan mennyt sanat solmuun.
>>Ja kyllä Jumala hyväksyy uskovaisen kristityn joka elää homosuhteessa.
Miten sait Jumalaan yhteyden?
pidättyväinen seksiasioissa. Minulla oli suuri työ saada hänet sen kynnyksen yli, että aviovuoteessa saa nauttia vapaasti eikä tarvitse pidätellä omia halujaan.
Mielestäni esimerkiksi keskustelu ennen ja jälkeen rakastelun on tärkeää. Ja puhuminen asioista oikeilla nimillä. Ei sitä muuten voi tietää, että mitä puoliso tunsi, ellei sitä kysy.
jaeltiin hyvinkin herkästi. Koska henkioppi on nykyään muutamien pakkulan kaltaisten henkioppiaktiivien varassa, sitä tuskin käytetään enää epäsuosioon joutuneiden saarnamiesten kampeamiseksi puhujan paikalta.
Jos puhujan villitsee viina, hän joutuu epäsuosioon ja kammetuksi, mutta itsensä uskon horjuvuuden takia ei panna viralta pois.
Uskon heikkoudet on helppo uskoa anteeksi, mutta viinan heikkouksia ei suvaita.
Jotkut puhujat ovat luonteeltaan narsistisia, mutta sekään ei ole syy panna viralta pois.
Aina voi vedota uskon heikkouteen ja kunhan vaan panee syntinsä pois, vaikka ei niistä kokonaan pääsiskään eroon.
joutuuko sen takia viralta?
laitetaan poissa puhujan pestistä.
puhujia erotettiin puhujantehtävästä jonkun henkien erottelijan löytäessä heistä väärän hengen. Nykyään henkioppin kannattajat ovat vl-yhteisössä lähinnä marginaalinen ryhmä. Nämä pakkulalaiset pitävät kuitenkin pelon ilmapiiriä yllä.
sieluntila, kuin anonyymi toit esiin.
Taivaan Isä antakaan sinulle Pyhän Henkensä takaisin, niin saarnatkin saavat taatusti uudenlaisen sisällön.
"Menkäät ahtaasta portista sisälle; sillä se portti on lavia ja avara tie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät;
Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät."
Matt. 7:13 -14
Kyllä siellä seuroissa sanankuulossa on varmasti monenlaisella sieluntilalla olevaa reppanaa.
Uskovaisen pitää voida tyhjentää päänsä kaikenlaisista uskolle vieraista ajatuksista voidakseen täyttää tyhjentyneen nupin Pyhän-Hengen selkeillä ajatuksilla.
Pakkulan henki-oppi, kuulen siitä nyt ensikerran.
Mitähän Pakkula itse siitä tuumaa?
Joka tapauksessa uskominen on sellaista sekametelisoppaa, ettei siitä viisaskaan ota selvää. Vain lapsenmieliselle usko avautuu kaikessa raikkaudessaan. Järki ei ikinä tavoita uskon perimmäisiä aivoituksia.
Mutta näinhän usko toimii vain lestadiolaisuudessa.
Minäkää vielä tajua tätä uskoa, vaikka olen siinä ollut koko ikäni
sekametelisoppauskon. Pitäisköhän vähän tarkistaa?
Vl-oppi on ainua, jossa ei ole mitään hengellistä sekametelisoppaa. Sitä on ns. väärissä hengellisyyksissä.
Jospa Weha nyt antais lausunnon siitä, että ollaanko silloin oikein uskomassa jos oppi on sekametelisoppaa.
Vl-opetus on aina yhdenkaltaista. Siinä ei ole mitään erilaisia aineksia. Näin Weha opettaa. Eikä oppi ole ikinä yhtään muuttunu.
pakkula on harvoja elossa olevia hoitomiehiä, jotka uskovat edelleen hoitokokousaikaiseen henkioppiin. Sillä he oikeuttavat julmuutensa eivätkä aio luopua henkiopista.