Annethan ääni

   

SKP lähtee EU-vaaliin


SKP osallistuu europarlamentin vaaliin, jotta äänestäjillä on mahdollisuus vastustaa Euroopan unionia ja vaatia toisenlaista Eurooppaa, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpää kuin liikevoitot ja pörssikurssit. Vaaleista on syytä tehdä vastalause pääoman etuja ajavaa euroeliittiä ja myös rasismia vastaan.

EU:sta vastaan ja toisenlaisen Euroopan puolesta

SKP tuo vaaleihin vaihtoehdon valtapuolueiden edustamalle EU-komentoon alistamiselle ja perussuomalaisten levittämälle maahanmuuttajavastaisuudelle.
SKP on ainoana puolueena Suomesta mukana myös Euroopan vasemmiston yhteisessä vaaliohjelmassa sekä EU-maiden kommunististen ja vasemmistopuolueiden vaaliyhteistyössä.

Kommunistit vastustavat EU:n ajamaa pääoman ja keinottelun vapautta, jonka tuhoisat seuraukset näkyvät nykyisessä talouskriisissä ja sen laskujen maksattamisessa työntekijöillä ja vähävaraisilla. EU ei ole tuonut luvattua vakautta ja hyvinvointia vaan lisää köyhyyttä, työttömyyttä, työehtosopimusturvan murentamista ja eriarvoisuutta. SKP vaatii kansanäänestystä EU:n perussopimuksista ja Lissabonin sopimuksen hylkäämistä. EU:n taistelujoukkojen ja Natoon kytkemisen sijasta SKP haluaa rakentaa rauhanomaista ja solidaarista Eurooppaa.

Ensimmäiset kymmenen ehdokasta

SKP:n poliittinen toimikunta päätti vaaleihin osallistumisesta sen jälkeen kun puolueen keskuskomiteassa ja piirijärjestöissä oli käsitelty asiaa ja suositeltu vaaleihin osallistumista.
Tässä vaiheessa puolueen ehdokkaaksi asetettiin SKP:n varapuheenjohtaja, tutkija Lena Huldén Vantaalta, poliittisen toimikunnan jäsen, käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen Helsingistä, rock-muusikko Kari Peitsamo Helsingistä (sitoutumaton), opiskelija Lauri Alhojärvi Helsingistä, varastotyöntekijä Hanna Era Jyväskylästä, opiskelija Aaro Kare Turusta, opettaja ja muusikko Tommi Lievemaa Espoosta, hitsaaja Minna Luomala Pietarsaaresta, paperityöläinen Jarmo Muhonen Tampereelta ja opiskelija Aapo Toivanen Torniosta.

Europarlamentin vaalissa koko maa on yksi vaalipiiri ja ehdokkaita saa asettaa kaikkiaan 20. SKP täydentää ehdokaslistaa maaliskuun lopussa pidettävässä keskuskomitean kokouksessa, jossa päätetään myös EU-vaaliohjelma.

EU-vaali on 7.kesäkuuta ja ennakkoäänestys alkaa 27.5.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemalla itsekin mukana EU-vaaleissa SKP onnistuu taas kerran tehokkaasti hajoittamaan EU:n vastaiset äänet.

Parhaimmat onnittelut SKP:n viisaasta päätöksestä hajoittaa sekä vasemmiston että EU:n vastaiset voimat - kyllä SKP osaa...

Ääni SKP:lle on ääni Kokoomukselle - näihän se kävi viime edeukuntavaaleissakin. Äänestämällä SKP:ta vasureiden sijasta saatiin sekä Helsingissä että Vaasassa yksi kokoomuslainen läpi vasurin sijasta.

Äänestä
  • ...on taas uudessa koulussa: nyt Torniossa. Opiskeleekohan poika yhteiskunnan piikkiin jo neljättä ammattia itselleen. Sais jo tuotakin SKP-proileria niinsanottu TYÖNTEKO kiinnostamaan. Nimittäin jonkun pitää se TYÖ TEHDÄ ja VEROT MAKSETTAVA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aapolle kirjoitti:

   

SKP lähtee EU-vaaliin


SKP osallistuu europarlamentin vaaliin, jotta äänestäjillä on mahdollisuus vastustaa Euroopan unionia ja vaatia toisenlaista Eurooppaa, jossa ihmisen ja luonnon hyvinvointi on tärkeämpää kuin liikevoitot ja pörssikurssit. Vaaleista on syytä tehdä vastalause pääoman etuja ajavaa euroeliittiä ja myös rasismia vastaan.

EU:sta vastaan ja toisenlaisen Euroopan puolesta

SKP tuo vaaleihin vaihtoehdon valtapuolueiden edustamalle EU-komentoon alistamiselle ja perussuomalaisten levittämälle maahanmuuttajavastaisuudelle.
SKP on ainoana puolueena Suomesta mukana myös Euroopan vasemmiston yhteisessä vaaliohjelmassa sekä EU-maiden kommunististen ja vasemmistopuolueiden vaaliyhteistyössä.

Kommunistit vastustavat EU:n ajamaa pääoman ja keinottelun vapautta, jonka tuhoisat seuraukset näkyvät nykyisessä talouskriisissä ja sen laskujen maksattamisessa työntekijöillä ja vähävaraisilla. EU ei ole tuonut luvattua vakautta ja hyvinvointia vaan lisää köyhyyttä, työttömyyttä, työehtosopimusturvan murentamista ja eriarvoisuutta. SKP vaatii kansanäänestystä EU:n perussopimuksista ja Lissabonin sopimuksen hylkäämistä. EU:n taistelujoukkojen ja Natoon kytkemisen sijasta SKP haluaa rakentaa rauhanomaista ja solidaarista Eurooppaa.

Ensimmäiset kymmenen ehdokasta

SKP:n poliittinen toimikunta päätti vaaleihin osallistumisesta sen jälkeen kun puolueen keskuskomiteassa ja piirijärjestöissä oli käsitelty asiaa ja suositeltu vaaleihin osallistumista.
Tässä vaiheessa puolueen ehdokkaaksi asetettiin SKP:n varapuheenjohtaja, tutkija Lena Huldén Vantaalta, poliittisen toimikunnan jäsen, käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen Helsingistä, rock-muusikko Kari Peitsamo Helsingistä (sitoutumaton), opiskelija Lauri Alhojärvi Helsingistä, varastotyöntekijä Hanna Era Jyväskylästä, opiskelija Aaro Kare Turusta, opettaja ja muusikko Tommi Lievemaa Espoosta, hitsaaja Minna Luomala Pietarsaaresta, paperityöläinen Jarmo Muhonen Tampereelta ja opiskelija Aapo Toivanen Torniosta.

Europarlamentin vaalissa koko maa on yksi vaalipiiri ja ehdokkaita saa asettaa kaikkiaan 20. SKP täydentää ehdokaslistaa maaliskuun lopussa pidettävässä keskuskomitean kokouksessa, jossa päätetään myös EU-vaaliohjelma.

EU-vaali on 7.kesäkuuta ja ennakkoäänestys alkaa 27.5.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu