Suomi ottaa lisää

Suomi ottaa tänä vuonna kahdeksan miljardia lisää lainaa.

Muun muassa sijoittajien luottamuksen lisääminen oli yksi peruste hallituksen tämän viikon eläkeikäpäätökselle. Mutta eläkepäätös ei yksin tuo valtiolle halvempia uusia lainoja, arvioi Koivisto.

"Kansainvälisiä sijoittajia kiinnostavat enemmän suuremmat kokonaisuudet. Mutta tietysti kaikki rakenteelliset tekijät, joilla pyritään vahvistamaan kansantaloutta pitkällä aikavälillä, ovat positiivisia asioita. Ne eivät ainakaan heikennä asemaamme kilpailussa, jota nyt käydään kansainvälisistä sijoittajista ja varainhankinnasta", Koivisto kertoo Ylelle.

Mutta mitä velkaisemmaksi Suomi seuraavina vuosina muuttuu, sitä korkeammaksi alkavat sen jälkeen otettavien uusien lainojen korot nousta.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi saa edelleen halpaa lainaa/1135243936461
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lainanotolla tuetaan kroisoksia, jotta ne voivat jatkaa samalla tavalla rosvoamistaan. Kapitalismin pitäisi antaa nyt korjata itse omat virheensä. Kapitalismiahan on mainostettu kovasti itse itsensä korjaavaksi systeemiksi. Nyt pahimmat porvarit ovat taas naukumassa veronmaksajien rahat itselleen ja tyttärilleen. Se on suorastaan rikollista toimintaa ja Katainen on luonnollisesti näiden rosvojen avokätinen auttaja - no koska on porvari. kansa on taas talousrikollisten laskujen maksaja. Miksi? Koska poliitikot ovat täysiä paskoja.

Äänestä

Eipä ole montaakaan viikkoa aikaa kun Demari täti kurkku torvella huusi että ei oteta velkaa ja että noin vähän otetaan velkaa, nyt alkaa hymyt hyytymään ja asiaan palataan kun aika koittaa kuka oli se joka tuon velan oton hitautta ja määrää arvosteli. Koko vasemmisto huusi perässä rahaa rahaa......

Äänestä
  • Olen sitä mieltä, että ne velkarahat ohjautuvat omistajien taskuihin. En tarkoita omistajilla vakavaraisia, vaan oikeasti paljon omaisuutta omaavia henkilöitä. Näitä Suomessa on alle 300 000.

    Orastava keskiluokka tipahtaa nyt laman takia, köyhien määrä kasvaa. Mutta rikkaiden määrä pysyy vakiona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lainaa 8 miljardia kirjoitti:

Suomi ottaa tänä vuonna kahdeksan miljardia lisää lainaa.

Muun muassa sijoittajien luottamuksen lisääminen oli yksi peruste hallituksen tämän viikon eläkeikäpäätökselle. Mutta eläkepäätös ei yksin tuo valtiolle halvempia uusia lainoja, arvioi Koivisto.

"Kansainvälisiä sijoittajia kiinnostavat enemmän suuremmat kokonaisuudet. Mutta tietysti kaikki rakenteelliset tekijät, joilla pyritään vahvistamaan kansantaloutta pitkällä aikavälillä, ovat positiivisia asioita. Ne eivät ainakaan heikennä asemaamme kilpailussa, jota nyt käydään kansainvälisistä sijoittajista ja varainhankinnasta", Koivisto kertoo Ylelle.

Mutta mitä velkaisemmaksi Suomi seuraavina vuosina muuttuu, sitä korkeammaksi alkavat sen jälkeen otettavien uusien lainojen korot nousta.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi saa edelleen halpaa lainaa/1135243936461

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu