Hämeenlinnan poliisit ovat perseestä!

Lauantai iltana pidätettiin ja pantiin selliin täysin syytömiä nuoria miehiä. Olivat muka hakaneet joitain, vaikka olivat olleet aivan muualla, kuin kadulla aiemmin.

Poliisit eivät ilmoittaneet edes syytä kiinniottoon. Eikö näillä käpyaivoilla ole sitä vertaa älliä, että ilmoittavat edes syyn laittomaan vapauden riistoon?
Kaiken lisäksi soittivat syyttömille vielä poskeaan, kuten Hämeelinnan nuorten ja virkaintoisten poliisien tyyliin kuuluu.

Rikosilmoitus noista poliisipelleistä on tehtävä, että ottavat seuraavan kerran selvää asioista, ennen selliin panoa.
376435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

terkkuja vaan sille yhdelle poliisille :))

Äänestä

Syyliset,puolet kun laitaisi lauantai yönä putkaan.olis paljon turvalisempaa.

Äänestä

syyttömästi edes Hlinnan Poliisit saa ketään viedä telkien taa.Ei muuta kun rikosilmoitus laittomasta vangitsemisesta.Voihan siellä olla joku nuori virkaintoinen virkamies.Yleensä Hlinnan Poliisit ovat asiallista sakkia.Kyllä tulee ikävä Sirkiän Paavoa,siinä oli mies parhaasta päästä.

Äänestä
  • .. tyhmyys ja nuoruus ovat poliiseissa yhdistelmä, jotka saavat näköjään aikaan täysin aiheettomia vapaudenriistoja.

    Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, kun typeriä vapaudenriistoja tapahtuu perättömän ilmiannon johdosta.
    Pari vuotta sitten eräs 16- vuotias mopoautoilija "hurjasteli" menopelillään, joka huippunopeus on peräti 45 km/t.

    Eräs kansakynttilä (opettaja) soitti poliiseille ja valehteli, että hän oli hengenvaarassa ja oli tulla yliajetuksi koulun piha-alueella!

    Poliisi otti mopoautopojan kiinni liikenteessä ja pani pojan ensin koppiautoon ja tietenkin normaalien vittuilujen ja suun soiton kera.

    Koppiautosta matka jatkuin pidätysselliin ja sieltä myöhemmin tunnistetietojen ottoon, mm. DNA näyte otettiin, valokuvat ja sormenjäljet ja koko homma täysin syyttömälle pojalle.

    Pojan lakeja tunteva isä pani opettajan koville ja opettaja perui poliiseille perättömän ilmiantonsa. Poliisi joutui isän vaatimuksesta tuhomaan DNA ym, näytteet, koska ne oli otettu syyttömältä.

    Kaiken huvittavuuden lisäksi joku poliiseista juorusi tämä "hengenvaarallisen" episodin iltapäivälehteen, vaikka asia oli vielä pelkän perättömän ilmiannonvarassa!!

    On tunnettu tosiasia, että poliiseiksi ryhtyvät yleensä vain heikkolahjaiset, jotka eivät yleensä pysty mihinkään älyä, taikka taitoa vaativaan työhön.

    Virkapuku, pamppu ja aseet ym. rekvisiitta saavat muuten heikon itsetunnon kummasti nousuun. Kun näitä tulevia pollareita luultavasti, kiusattiin koulussa ja pihoilla, niin siinä alkoi jo uranvalintakin kirkastua.

    Ei vaadi paljokaan älyä kiikuttaa syyttömiä nuoria putkaan ja vittuilla vielä päälle. Älyä vaatii sen sijaan selvittää ensin tapahtumien taustat ja kuunnella mitä putkaan vietävillä on asiasta sanottavaa ja kuulustella myöhemmin, jos aihetta on.

    Periaatteessa kuka tahansa kadulla rauhassa kävelevä voidaan Hämeenlinnassa kuskata putkaan perättömän ilmiannon perusteella. Kannattaisi ensin ottaa selvää ilmiantajasta ja mahdollisista todistajista, ennen kuin poliisi ryhtyy laittomaan kiinniottoon.

    Äänestä

  • FaktaaM kirjoitti:

    .. tyhmyys ja nuoruus ovat poliiseissa yhdistelmä, jotka saavat näköjään aikaan täysin aiheettomia vapaudenriistoja.

    Kyllä tuo viestisi osoittaa että katkeruus on myös asia, joka vaatii ihmiseltä paljon. En ole poliisi, mutta tunnen muutaman. Mikä tunnettu tosiasia se on, kuten kirjoitit? Mites ne kouluampumiset, jos tulee nimetön ilmianto eikä toimita? Kyllä sitten vingutaan, että miksi ei tehty mitään. Kyllä väitän, että poliisit, Hämeenlinnan tai ei, tekevät helvetin arvokasta työtä. Ymmärrän, että ottaa päähän, jos pidätetään syytön henkilö, mutta ole realistinen yleistämisessä.

    Äänestä

  • yleistämistä kirjoitti:

    Hämeenlinnan nuoret poliisit, joilla korvataustat ovat vielä märkinä voisivat keskittyä todellisten rikollisten jahtaamiseen ja jättää vähemmälle olemattomiin kahinoihin puuttumisen, joissa ei ole ollut kenellekään mitään todellista vaaraa.

    Yleensä poliiseille soittavat juuri ne turpiinsa saaneet reppanat. Heidän pitäisi pysyä äidin helmoissa kotona, jos ei kaduilla pärjää.

    Nulikat ja vähän isommatkin ovat aina tapelleet ja jos se tapahtuu reiluilla pelisäänöillä ja ilman aseita ja potkimisia, niin siinä ei ole mitään sen kummempaa.

    Yksin on vaikea tapella ja lähes aina löytyy syyllinen tappelun aloittamiseen, eikä se ole aina tappelun voittaja. Pitää olla suu supussa, eikä haastaa riitaa, ellei ole rahkeissa varaa.

    Vertaaminen joihinkin erittäin harvinaisiin kouluampumisiin on lapsellista, kun sitä vertaa kaduilla tapahtuvaan lähes jokapäiväisen nuorten keskinäiseen kahinointiin.

    Minulla ei ole todellakaan katkeruutta poliiseja kohtaan, koska ole joutunut heidän kanssaan edes tekemisiin. Poliisien ylilyönnit ja turhat putkaan panot ja uskomiset pelkkiin puhelinsoittoihin ja niiden perusteella johtuvat vapaudenriistot, eivät nosta ainakaan yleistä arvostusta poliisien toimiin.

    Jos putkaa paneminen ilman pienintäkään näyttöjä on arvokasta työtä, niin siitä olen kyllä eri mieltä. Juoppoputkaan ei voi lain mukaan ketään laittaa, ellei ole syyllistynyt häiriköintiin.

    "On tunnettu tosiasia, että poliiseiksi ryhtyvät yleensä vain heikkolahjaiset, jotka eivät yleensä pysty mihinkään älyä, taikka taitoa vaativaan työhön." Jos näin on kuinka nämä mainitsemasi reppanat sitten pääsee kouluun jonne on pääsi vielä muutama vuosi sitten alle 5% hakijoista ? Vai meinaatko että pääsykokeet on suunnattu niin että vain tarpeeksi heikkolahjaiset pärjää niissä?
    Siinä olet oikeassa että tapeltu on aina. Mutta luuletko että ne sinivuokot hinkuaa paikoille jossa räkänokat yrittää tapella? Kyllä ne 90% joku soittaa sinne paikalle. Ja lain mukaan niihin on puututtava.
    Ja turha itkeä mistään putkaan laitoista, nehän on tilaston mukaan pudonnut murto-osaan vanhoista hyvistä ajoista.

    kouluampumisia jokapäiväiseen tappeluun, vaan vertailin ampumisia niihin nimettömiin puheluihin. Nimettömät puhelut pitää tutkia ja sillä siisti. Kuten sanoin, ymmärrän että ottaa päähän jos syyttä joutuu putkaan. Olen nuoruudessani itsekkin joutunut putkaan, kun puolustin täysin tuntematonta kaveria, jota pahoinpideltiin. Ei se myöhemmin enää harmita, pikemmin naurattaa. Loppupahan ainakin pahoinpitely. Jatkakaa Poliisit samaan malliin.

    Äänestä

  • lapa kirjoitti:

    "On tunnettu tosiasia, että poliiseiksi ryhtyvät yleensä vain heikkolahjaiset, jotka eivät yleensä pysty mihinkään älyä, taikka taitoa vaativaan työhön." Jos näin on kuinka nämä mainitsemasi reppanat sitten pääsee kouluun jonne on pääsi vielä muutama vuosi sitten alle 5% hakijoista ? Vai meinaatko että pääsykokeet on suunnattu niin että vain tarpeeksi heikkolahjaiset pärjää niissä?
    Siinä olet oikeassa että tapeltu on aina. Mutta luuletko että ne sinivuokot hinkuaa paikoille jossa räkänokat yrittää tapella? Kyllä ne 90% joku soittaa sinne paikalle. Ja lain mukaan niihin on puututtava.
    Ja turha itkeä mistään putkaan laitoista, nehän on tilaston mukaan pudonnut murto-osaan vanhoista hyvistä ajoista.

    Sinä itkisit ensimmäisenä, jos sinut vietäisiin syyttä selliin. Mitä vitun väliä sillä on, että vain 5% hakijoista pääsee sinivuokoksi, kun lähes kaikki hakijat ovat samaa kastia, eli koulukisattuja reppanoita, joille pamput ja aseet tuovat turvaa, kun muuten eivät pärjää.

    Eikö kytillä ole muuta tekemistä, kun puuttua jokaisen pikku kahinaan, jos joku turpaansa saanut vasikka sinne soittelee? Ei ihmisiä voi ilman mitään syytä putkaan kuskailla, kai sinäkin herneaivo sen tajuat.

    Äänestä

  • Hessu H kirjoitti:

    eipä heitetä provoa. Olen valitettavasti oleillut tyhmässä nuoruudessani ko valtion majoituslaitoksessa useamminkin. Enkä muista itkeneeni. Äläkä masennu, vaikka oletkin epäkelpo konstun hommiin. Hauku vaan niitä täällä keskustelupalstalla niin se helpottaa.
    "Eikö kytillä ole muuta tekemistä, kun puuttua jokaisen pikku kahinaan, jos joku turpaansa saanut vasikka sinne soittelee?" Mun mielestä toi juuri kuuluu niiden hommiin. En tietysti ole varma, sä varmaan tiedät paremmin vaikka et poliisikouluun päässytkään:)

    Sinä ole juuri se potentiaalinen vasikka ja istuit varmaan liskojen osastolla, sillä kytät näyttävät olevan vieläkin suosiossasi, kuten vasikoilla yleensäkin. Linnaan joutuvat muutenkin typerykset, jotka eivät pysty tekemään rikoksiakaan kiinni jäämättä.

    Äänestä

  • FaktaaM kirjoitti:

    Hämeenlinnan nuoret poliisit, joilla korvataustat ovat vielä märkinä voisivat keskittyä todellisten rikollisten jahtaamiseen ja jättää vähemmälle olemattomiin kahinoihin puuttumisen, joissa ei ole ollut kenellekään mitään todellista vaaraa.

    Yleensä poliiseille soittavat juuri ne turpiinsa saaneet reppanat. Heidän pitäisi pysyä äidin helmoissa kotona, jos ei kaduilla pärjää.

    Nulikat ja vähän isommatkin ovat aina tapelleet ja jos se tapahtuu reiluilla pelisäänöillä ja ilman aseita ja potkimisia, niin siinä ei ole mitään sen kummempaa.

    Yksin on vaikea tapella ja lähes aina löytyy syyllinen tappelun aloittamiseen, eikä se ole aina tappelun voittaja. Pitää olla suu supussa, eikä haastaa riitaa, ellei ole rahkeissa varaa.

    Vertaaminen joihinkin erittäin harvinaisiin kouluampumisiin on lapsellista, kun sitä vertaa kaduilla tapahtuvaan lähes jokapäiväisen nuorten keskinäiseen kahinointiin.

    Minulla ei ole todellakaan katkeruutta poliiseja kohtaan, koska ole joutunut heidän kanssaan edes tekemisiin. Poliisien ylilyönnit ja turhat putkaan panot ja uskomiset pelkkiin puhelinsoittoihin ja niiden perusteella johtuvat vapaudenriistot, eivät nosta ainakaan yleistä arvostusta poliisien toimiin.

    Jos putkaa paneminen ilman pienintäkään näyttöjä on arvokasta työtä, niin siitä olen kyllä eri mieltä. Juoppoputkaan ei voi lain mukaan ketään laittaa, ellei ole syyllistynyt häiriköintiin.

    Uskothan sinäkin nimimerkkien perättömiin kertomuksiin?? tyhmiä vai?

    Äänestä

  • yleistämistä kirjoitti:

    Kyllä tuo viestisi osoittaa että katkeruus on myös asia, joka vaatii ihmiseltä paljon. En ole poliisi, mutta tunnen muutaman. Mikä tunnettu tosiasia se on, kuten kirjoitit? Mites ne kouluampumiset, jos tulee nimetön ilmianto eikä toimita? Kyllä sitten vingutaan, että miksi ei tehty mitään. Kyllä väitän, että poliisit, Hämeenlinnan tai ei, tekevät helvetin arvokasta työtä. Ymmärrän, että ottaa päähän, jos pidätetään syytön henkilö, mutta ole realistinen yleistämisessä.

    Kouluammunta ja oletettu liikennerikkomus ovat täysin eri vakavuusasteen asioita. Helvetin arvokasta työtä voi tehdä ilman, että uskoo typeränä ja TUTKIMATTA ilmiannon oikeellisuutta, joka myöhemmin osoittautuu vääräksi, eli rikolliseksi.

    Äänestä

  • yleistämistä kirjoitti:

    Kyllä tuo viestisi osoittaa että katkeruus on myös asia, joka vaatii ihmiseltä paljon. En ole poliisi, mutta tunnen muutaman. Mikä tunnettu tosiasia se on, kuten kirjoitit? Mites ne kouluampumiset, jos tulee nimetön ilmianto eikä toimita? Kyllä sitten vingutaan, että miksi ei tehty mitään. Kyllä väitän, että poliisit, Hämeenlinnan tai ei, tekevät helvetin arvokasta työtä. Ymmärrän, että ottaa päähän, jos pidätetään syytön henkilö, mutta ole realistinen yleistämisessä.

    no kukaan normaali ihminen ei ole poliisien kanssa kaveria, että se on sama asia sillon olet tai et poliisi!! sähän voit kertoo yhdenkin arvokkaan teon!!?

    Äänestä

  • poliisi4 kirjoitti:

    no kukaan normaali ihminen ei ole poliisien kanssa kaveria, että se on sama asia sillon olet tai et poliisi!! sähän voit kertoo yhdenkin arvokkaan teon!!?

    Vuoden ja 3 kuukauden välein kun vastailet, tää ketju kestää pitkään.

    Äänestä

  • FaktaaM kirjoitti:

    .. tyhmyys ja nuoruus ovat poliiseissa yhdistelmä, jotka saavat näköjään aikaan täysin aiheettomia vapaudenriistoja.

    Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, kun typeriä vapaudenriistoja tapahtuu perättömän ilmiannon johdosta.
    Pari vuotta sitten eräs 16- vuotias mopoautoilija "hurjasteli" menopelillään, joka huippunopeus on peräti 45 km/t.

    Eräs kansakynttilä (opettaja) soitti poliiseille ja valehteli, että hän oli hengenvaarassa ja oli tulla yliajetuksi koulun piha-alueella!

    Poliisi otti mopoautopojan kiinni liikenteessä ja pani pojan ensin koppiautoon ja tietenkin normaalien vittuilujen ja suun soiton kera.

    Koppiautosta matka jatkuin pidätysselliin ja sieltä myöhemmin tunnistetietojen ottoon, mm. DNA näyte otettiin, valokuvat ja sormenjäljet ja koko homma täysin syyttömälle pojalle.

    Pojan lakeja tunteva isä pani opettajan koville ja opettaja perui poliiseille perättömän ilmiantonsa. Poliisi joutui isän vaatimuksesta tuhomaan DNA ym, näytteet, koska ne oli otettu syyttömältä.

    Kaiken huvittavuuden lisäksi joku poliiseista juorusi tämä "hengenvaarallisen" episodin iltapäivälehteen, vaikka asia oli vielä pelkän perättömän ilmiannonvarassa!!

    On tunnettu tosiasia, että poliiseiksi ryhtyvät yleensä vain heikkolahjaiset, jotka eivät yleensä pysty mihinkään älyä, taikka taitoa vaativaan työhön.

    Virkapuku, pamppu ja aseet ym. rekvisiitta saavat muuten heikon itsetunnon kummasti nousuun. Kun näitä tulevia pollareita luultavasti, kiusattiin koulussa ja pihoilla, niin siinä alkoi jo uranvalintakin kirkastua.

    Ei vaadi paljokaan älyä kiikuttaa syyttömiä nuoria putkaan ja vittuilla vielä päälle. Älyä vaatii sen sijaan selvittää ensin tapahtumien taustat ja kuunnella mitä putkaan vietävillä on asiasta sanottavaa ja kuulustella myöhemmin, jos aihetta on.

    Periaatteessa kuka tahansa kadulla rauhassa kävelevä voidaan Hämeenlinnassa kuskata putkaan perättömän ilmiannon perusteella. Kannattaisi ensin ottaa selvää ilmiantajasta ja mahdollisista todistajista, ennen kuin poliisi ryhtyy laittomaan kiinniottoon.

    Samaa mieltä just näin oikeaa puhetta poliiseista hyvä!

    Äänestä

VTTU PUTKA ON SAIRASTA!! ÄLKÄÄ IKINÄ HANKKIUTUKO SINNE 1 YÖTÄ PIDEMMÄKSI SIELLÄ SEKOAA... MÄ OLISIN MIELUMMIN TURPAAN SAANEENA YÖTÄ PIHALLA KUIN PUTKASSA. NE JOTKA EI OLE OLLUT EI VOI KUVITELLAKKAAN SITÄ PANIIKKIA SE ON VIELÄ HELPPOA KÄNNISSÄ MUTTA SEURAAVANA AAMUNA TAJUAT ETTET PÄÄSE POIS! ..MULLA VANTAAN PUTKASSA NE EI TULLU VAIKKA SOITIN KELLOA. jos on ensi kertalainen niin saatta mielen terveydelle oikeasti käydä jotain esim tulla ahtaan paikan kammo.

Äänestä
  • Nii, tai sit kannattaa kuivaharjoitella putka-istumista jo kotona. Kotiin voi rakentaa oman kotiputkan tyhjään ja mahd. pieneen huoneeseen, josta ikkunan voi peittää. Nurkkaan voi tuoda kuivakäymälän. Sit vaa ovi säppiin ulkoapäin ja sopii kotiväen kanssa aukaisuajankohdan.
    Näin karaiset mielesi tulevia putkareissuja varten ja polliissisedätkin hämmästyvät tyynen rauhallista käytöstäsi, ja voit viihtyä siellä jopa pidempäänkin kuin olisi tarkoitus.

    Äänestä

  • Vittuputka on ihan hyvä kaltaisellesi, oppisit kulkemaan junalla ja olemaan kiltisti
    torilla, itselleni oli joskus kova paikka, kun kaappiin laitettiin..
    Kun aloin viettämään ns. normien mukaista elämää, niin ei ole poliisi komeroon
    laittanut.
    Etenkin teidän ressukoiden kannattaisi ajatella enemmän elämäntapojanne,
    teistä ei ole kouluun, ei töihin, eikä armeijaan, kun mikään ei kelpaa, kovaan vankilaan teistä ei ainakaan ole, eikä tarvitse ollakaan, kunhan sopeudutte muuten
    tähän yhteiskuntaan,,,

    Äänestä

Hyvä vaan että pantiin putkaan kaiken varalta.

Äänestä

No ei ole ihme, jos tollasia ääliöitä on liikenteessä, kuin asian esille ottajakin. Tonkia nyt 2009 vuoden juttu, jotta saa asiansa ilmaistua.
Yläkulmassa oikealla on; - ALITA UUSI KESKUSTELU- . että jos vaikka joku taas putkaan pannaan, niin aloita siitä. PÖÖÖÖööööö

Äänestä
  • Turha itkeä.

    Poliisilla on voimankäyttöoikeus.

    Äänestä

  • Ys-tä-vä kirjoitti:

    Turha itkeä.

    Poliisilla on voimankäyttöoikeus.

    Voimaa voi käyttää, mutta ei ilman syytä. Ensin tutkitaan ja vasta sitten tutkitaan ja pannaan putkaan. Poliisien tunnetusti pienet herneaivot eivät aina siihen riitä, vaan joskus pannaan ensin putkaan ja vasta sen jälkeen tutkitaan.

    Äänestä

Meitä herneaivoja on tässä yhteiskunnassa enemmän ja vähemmän.
Tää palsta on selvä todiste siitä.

Äänestä
  • Vankiloissa istuvista noin 60 - 70 prosenttia on psyykkisen hoidon tarpeessa. Kaikki ovat syyttömiä, jos heiltä itseltään kysyy. Samanlainen porukka valittaa tällä palstalla.

    Äänestä

  • heikkoja narisijoita kirjoitti:

    Vankiloissa istuvista noin 60 - 70 prosenttia on psyykkisen hoidon tarpeessa. Kaikki ovat syyttömiä, jos heiltä itseltään kysyy. Samanlainen porukka valittaa tällä palstalla.

    jos ei oo edes niitä "herneitä" eiköhän oo ihan turha valitella ja oisko syytä ostaa vaikka ihan "pieni" käsipeili ja katella onko sielä minkäänlaistaq syyllistä omalle kohdalle sattuneessa poliisin "ylireaktioinnissa"
    ei muuta kun hyvää itsetutkistelua ja pienellä rahalla peilikaupoille.
    syytönhän mäkin olen.moro

    Äänestä

Älkää pojat itkekö, hyvää harjoitusta se teille häiriköiville mammanpojille on
nuo putkareissut, varmaan teiltä itku pääsee jo tunnin koppihoidosta, syytön
kestää sen kyllä , samoin kuin kokeneempi konna.
Miten luulette pärjäävänne vankilassa, kun valitatte parin tunnin huostaanotosta,
olisitte kiitollisia, kun poliisisetä välittää teidän ja kunnon kansalaisten turvallisuudesta.

Äänestä

Huumepoliisi lelupoliisi pellepoliisi herra ketola vois painua ainakin vittuun se koko jätkä on niin laiton laittomampaa kyttää saa etti mikä vetää omilla säännöillä sen tosin kaikki hämeenlinnassa tietääkin tarvii varmaan hattelmalaan päin mennä kahville..

Äänestä
  • true dat!

    Äänestä

Häsassa yksi hirmu epäili, että poliiseja kohdellaan jotenkin lievemmin oikeudessa, oli esimerkkinä tämä tamperelainen komisario, joka keikkasi mummolta 50.000e, jotka sitten maksoi takaisin.
Äijä sai 8 ja 1/2 kk linnaa ehdollisena ja tänään vahvistettiin myös saaneen potkut töistä.
Aivan huuhaata nämä "ei korppi korpin silmää noki"-jutut aina.

Äänestä

Poliisi toimii erinomaisesti ku heittää kaiken maailman hörhöt vähäksi aikaa pahnoille rauhottuun. Jos sitä ei kestä, niin kandeisko elää normin mukaista elämää..Häh.`?!

Äänestä

Itsestään liikoja luuleville katujen ja kapakoiden luusereille tiedoksi, että poliisi tekee kyllä työnsä ja puuttuu vain silloin asioihin, kun tarvetta on. Känniääliöt, riidanhaastajat ja muut aivonsa narikkaan ripustaneet kuuluvat sellaisiin tapauksiin, joiden toimintaan on poliisin pakko puuttua.

Eilen torstaina tulikin Poliisit-ohjelmassa hyvä esimerkki. Samalla nähtiin se, onko Jukola asuinalueena maineensa veroinen. Ei, se on vielä pahempi. Kaupunginosa pursuaa yhteiskunnan elättejä ja erilaisia häiriötapauksia, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Viina on näissä tyhmäilyissä lähes aina läsnä. Ohjelman nuorissa lutkahtavissa naisjuopoissa ei ollut mitään kehuttavaa.

Joka kerta kun näen aivan päissään olevia ihmisiä nujakoimassa, tunnen lähinnä sääliä, jos aina sitäkään. Juoppokuskit ovat vielä alempana, nilviäisiä suorastaan. Harmillista, että kunnon ihmiset niin Jukolassa kuin muuallakin joutuvat sopeutumaan roskasakin elämäntapaan ja mielenliikkeisiin.

Äänestä
  • Tuon paskaporukan mielestä kaikki ne ovat tyhmiä mulkkuja, jotka ovat jostakin asiasta eri mieltä kuin he itse. Nämä härskit muista piittaamattomat ovat aina oikeassa eikä heidän tekemisiinsä saa puuttua. mutta he saavat häiriköidä muita mielensä mukaan. Näitä on varmaan osa tähänkin keskusteluun osallistujista.
    Jospa yrittäisitte olla fiksummin, olisi itsellännekin helpompaa.
    Ei poliisi teitä vainoa, mutta joutuu kanssanne tekemisiin oman hölmöytenne takia. Sekin joutuminen tuntuu varmaan pääsääntöisesti poliisista vastenmieliseltä.
    Samoja kekkuleita asiakkaana vuodesta toiseen.

    Äänestä

"Kunnon ihmiset Jukolassa" kuulostaa kyllä niin epätodelliselta kuin olla ja voi...

Äänestä

Kyllä poliisilla on hyäveli verkosto. Itse olen koittanut tehdä tutkintaa syyttäjä Matti Torkkelista, mutta ei onnistu! Kavereista pidetään huolta.

Ja tuo on vain pisara meressä!

Äänestä

Nykyajan "normaalit" 30 - 40 vuotiaat työssäkäyvät ja muutenkin niin täydelliset isänmaalliset urhot eivät taida tajuta poliisivaltion todellisia haittoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MasaV kirjoitti:

Lauantai iltana pidätettiin ja pantiin selliin täysin syytömiä nuoria miehiä. Olivat muka hakaneet joitain, vaikka olivat olleet aivan muualla, kuin kadulla aiemmin.

Poliisit eivät ilmoittaneet edes syytä kiinniottoon. Eikö näillä käpyaivoilla ole sitä vertaa älliä, että ilmoittavat edes syyn laittomaan vapauden riistoon?
Kaiken lisäksi soittivat syyttömille vielä poskeaan, kuten Hämeelinnan nuorten ja virkaintoisten poliisien tyyliin kuuluu.

Rikosilmoitus noista poliisipelleistä on tehtävä, että ottavat seuraavan kerran selvää asioista, ennen selliin panoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu