Missä iässä samanikäistä leikkiseuraa?

Lapsemme täytti juuri 1v 6kk. Kerran viikossa käydään tunnin verran harrastamassa kerhoilua, mutta muuten vietetään aika pitkälti aikaamme kotona ja leikitään ja ulkoillaan. Päivisin seurana olen minä ja iltaisin isä. Sisaruksia ei ole.

Alkaa vähän syyllisyys painaa, kun töihinkään en ole vielä menossa ja toisaalta jotain ikäistänsä seuraa tuolle taaperolle pitäisi saada. Perheellisiä ystävätuttavia ei ole. Joskus tuntuu, että sellaisten saaminen ja mammapiireihin ujuttautuminen on tällaiselle ujolle äidille aivan mahdotonta. Vinkkejä?

Lapsi on ihan normaalin oloinen, aurinkoinen ja utelias, tykkää leikkiä ja hassutella, mutta joskus tuntuu, että hänellä voisi olla hauskempaa isommassakin ryhmässä. Olenko mä huono äiti? :(
3323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja mietin kovasti että laittaisinko tarhaan ja ihan vaan siksi että kaipaa tosi paljon kaveri seuraa ja viihtyy tosi hyvin isossakin lapsi porukassa, niin ikäistensä kun vanhempienkin lasten kanssa.
itsekkään en kauheesti missään puistoissa tai kerhoissa viihdy tai en oikein pääse niihin sisään, niin siksi oon ruvennut miettiin tällasta vaihtoehtoa. eikä se mielestäni tee minusta tai sinusta yhtään huonoa äitiä.

Äänestä
  • 1 v 1 kk, kun itse lähdin töihin. ALku oli raskasta, mutta pian huomasin, että tyttö viihtyy siellä tosi hyvin ja iltakiukkuaminen väheni. On kuulemma kovasti kiinnostunut muista lapsista, on siis perhepäivähoidossa. Meillä on kyllä erittäin sosiaalinen lapsi, kaikille tämä ei välttämättä sovi. Olen huomannut myös, että viihtyy hyvin 10-13-vuotiaiden tuttavatyttöjen seurassa.

    Äänestä

Ei todellakaan ole syytä tuntea huonoa omaatuntoa! Päin vastoin saat olla ylpeä että pystyt taaperolle antamaan parasta mahdollista. Mistään ei parempia eväitä eläämää varten lapsi saa.Kurjaa kun tätä ei ääneen sanota,mutta totta se on!
Taaperosi ei vielä kavereita kaipaa.Tuon ikäinen lapsi on tosi innoissaan katsellessaan toisia lapsia, mutta vain niin kauan kun äiti on mukana.
Taaperon into sammuu kun turvallinen satama on poissa.
Äiti- lapsi kerhot on aika kivoja.Oletko koskaan käynyt katsomassa, eihän tarvitse jäädä jos ei hyvältä tunnu.
Avoin puisto toimintakin saattaa olla aika kivaa.
En tiedä onko lähelläsi puisto-tätiä.Sinne voi mennä harjottelemaan.Moni lapsi nauttii parista tunnista puisto-tädin kanssa ja näin ätikin saa vähän huilata.Ympäri vuorokautinen elämä taaperon kanssa ei aina ole helppoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti funtsii kirjoitti:

Lapsemme täytti juuri 1v 6kk. Kerran viikossa käydään tunnin verran harrastamassa kerhoilua, mutta muuten vietetään aika pitkälti aikaamme kotona ja leikitään ja ulkoillaan. Päivisin seurana olen minä ja iltaisin isä. Sisaruksia ei ole.

Alkaa vähän syyllisyys painaa, kun töihinkään en ole vielä menossa ja toisaalta jotain ikäistänsä seuraa tuolle taaperolle pitäisi saada. Perheellisiä ystävätuttavia ei ole. Joskus tuntuu, että sellaisten saaminen ja mammapiireihin ujuttautuminen on tällaiselle ujolle äidille aivan mahdotonta. Vinkkejä?

Lapsi on ihan normaalin oloinen, aurinkoinen ja utelias, tykkää leikkiä ja hassutella, mutta joskus tuntuu, että hänellä voisi olla hauskempaa isommassakin ryhmässä. Olenko mä huono äiti? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu