Australialaisen Peter Weirin master And Commander on jylhää katsottavaa, jos vain purjelaivat tai meri kiinnostaa. 1800-luvun meritaistelusta Englannin ja Ranskan välillä kertova elokuva on ulkoisilta puitteiltaan huippea, joskin tarina sinällään on tavanomainen ja ennalta-arvattava.
Parasta elokuvassa on se karu kuva, minkä se antaa olosuhteista, jotka tuolloin laivalla vallitsivat. Vaikka sivujuonteita löytyykin, niin tarina itsessään keskittyy kahden aluksen väliseen taisteluun. Teknisessä mielessä elokuva on huippua kaikilta osin, joten siksi olisi toivonut, että tarinaankin oltaisi saatu lisää kerroksia. Ei silti, toimii elokuva näinkin ja on todella upeaa katsottavaa aika ajoin. Reilu kaksituntinen hurahti ohi huomaamatta, mitä voi pitää hyvän elokuvan merkkinä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kävinpä melkein samaan aikaan kirjoittamassa oman näkemykseni tuonne arvostelupuolelle. Hieno elokuva mielestäni. Eikä vähiten realistisen merimieskuvauksensa vuoksi. Minusta leffassa oli sen perusjuonen lisäksi kylliksi kerroksia tarinassa ja olin hämmästynyt siitä että aiheesta oli saatu näinkin tanakka kokonaisuus. Pakko-ostos aikanaan DVD:nä.
Mukava nähdä juttujasi pitkästä aikaa. Elokuvaa en ole katsonut mutta pitää sitten DVD:nä tsekata kun on saanut aivan kelpo arvostelujakin. Hauskaa itsenäisyyspäivää!
Morjes Rosewater, tosiaan leffaan meno on ollut mielessä jo jonkin aikaa, tämä pätkä lienee juuri sen kategorian elokuvia jotka *täytyy* nähdä salissa, ei kotona tv-ruudulta.
moikkis! :)
luulin ja pahoin pelkäsin,
ettet enää komista palstaamme, mutta mitä vielä!
juu´l bi bäk :))
*elokuvasta ei osaa sanoa mitään, on katsellut koko syksyn vanhoja bogartteja sun muita* :))
mutta, jos tulisit suosiolla tuonne elokuva-arvostelut puolelle...jookos??