Myös runoilijoissa. Toinen sivistymätön, törkeä, runoistakaan mitään ymmärtämätön tollo, miehen irvikuva; toinen sivistynyt, henkevä, kirjallisuuttakin tunteva ja itsekin sanan taitava ihminen, upseeri ja herrasmies, kuten tiedetään. Kummastakohan naiset pitävät? Kumpi heistä joutuu hyppäämään lehmän selkään? Nimimerkkihän sen jo paljastaa.
Tollon runo:
Laulu kapo
Rinnat on sillä riippuvat,
niin kuin kivespussit.
Rinnat on sillä riippuvat,
niin kuin kivespussit.
Hei luulia illalla, kun
on pitkät massit.
Hei luulia illalla,
kun on pitkät massit.
Kun minä vien sen markkinoille,
niin Sonnimieskin nauraa.
Kun minä vien sen markkinoille,
niin Sonnimieskin nauraa.
Hei luulia illalla ja Sonnimieskin nauraa.
Hei luulia illalla ja sonnimieskin nauraa
Minä olen kapo narsisti,
enkä ketään pelkää.
Minä olen kapo narsisti,
enkä ketään pelkää.
Hei luulia illalla,
kun hyppään lehmän selkään.
Hei luulia illalla,
kun hyppään lehmän selkään.
Upseerin ja herrasmiehen runot:
KEPULAISILLE
Oi, kepulainen! Sielussas` myrskyää,
ja huutaa rakkaus niin, että pää
sen auvoon päihtyy eikä tahdollesi
sen valvontaan nyt mitään valtaa jää!
"Sinua lemmin, kepu, ilman häpeää"
huudat, vaikk onkin monta räävääjää -
Älä siitä välitä: he eivät kuule,
kuin sinä, lemmen ääntä väkevää!
Mutta
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä emme estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pois kepun suuruuden jo heitä kaipuu:
ei palaa kepu, kun se mailleen vaipuu.
Mut huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
ITSELLENI
On pian kevät taas: sielu suurempaan
taas toivoon elpyy! Ja kukkaan valkeaan
puun oksa puhkee: käsi Mooseksen –
ja Jeesus hengittää ja siunaa maan…
Pian on se aika, jolloin uudistaa
taas valo kaiken, taivaan mahlaa maa
juo juopuen ja kukat nurmen, puidenkin
luo illoin ilmaan huumaa hurmaavaa…
Siis maljas juo ja liekkiin keväiseen
lyö talvikaapu katumuksineen:
on Ajan linnulla tie lyhyt liitää,
ja se jo singonnut on siivilleen!
Hereille, kapi-Korhonen! – kasvojas
nyt nopsaan kasta aamumaljassas;
sydämenlyönnit uuden aamunkoiton
kauniina jälleen kaikuu korvissas.
Tollon runo:
Laulu kapo
Rinnat on sillä riippuvat,
niin kuin kivespussit.
Rinnat on sillä riippuvat,
niin kuin kivespussit.
Hei luulia illalla, kun
on pitkät massit.
Hei luulia illalla,
kun on pitkät massit.
Kun minä vien sen markkinoille,
niin Sonnimieskin nauraa.
Kun minä vien sen markkinoille,
niin Sonnimieskin nauraa.
Hei luulia illalla ja Sonnimieskin nauraa.
Hei luulia illalla ja sonnimieskin nauraa
Minä olen kapo narsisti,
enkä ketään pelkää.
Minä olen kapo narsisti,
enkä ketään pelkää.
Hei luulia illalla,
kun hyppään lehmän selkään.
Hei luulia illalla,
kun hyppään lehmän selkään.
Upseerin ja herrasmiehen runot:
KEPULAISILLE
Oi, kepulainen! Sielussas` myrskyää,
ja huutaa rakkaus niin, että pää
sen auvoon päihtyy eikä tahdollesi
sen valvontaan nyt mitään valtaa jää!
"Sinua lemmin, kepu, ilman häpeää"
huudat, vaikk onkin monta räävääjää -
Älä siitä välitä: he eivät kuule,
kuin sinä, lemmen ääntä väkevää!
Mutta
Kun kevät palaa jälleen Pohjolaan
ja talvi väistyy; samoin huomataan
väistyvän Kepun, päivä päivän jälkeen
sen kirjaa täällä loppuun luetaan.
Kun kepun kannatus nyt tuuleen haipuu
mielenne varmaan valtaa menneen kaipuu,
mutt miksi surra: olleen mennä anna –
nyt viisas uuteen olevaiseen taipuu!
Miks` sallit, veli, mieltäs` ahdistaa
sen, mitä emme estetyksi saa;
pelon ja kauhun, turhan epätoivon
ja sieluntuskan, joka tuhoaa?
Pois kepun suuruuden jo heitä kaipuu:
ei palaa kepu, kun se mailleen vaipuu.
Mut huominen on vielä tulematta:
Miks`surra sitä, ennen kuin se haipuu?
ITSELLENI
On pian kevät taas: sielu suurempaan
taas toivoon elpyy! Ja kukkaan valkeaan
puun oksa puhkee: käsi Mooseksen –
ja Jeesus hengittää ja siunaa maan…
Pian on se aika, jolloin uudistaa
taas valo kaiken, taivaan mahlaa maa
juo juopuen ja kukat nurmen, puidenkin
luo illoin ilmaan huumaa hurmaavaa…
Siis maljas juo ja liekkiin keväiseen
lyö talvikaapu katumuksineen:
on Ajan linnulla tie lyhyt liitää,
ja se jo singonnut on siivilleen!
Hereille, kapi-Korhonen! – kasvojas
nyt nopsaan kasta aamumaljassas;
sydämenlyönnit uuden aamunkoiton
kauniina jälleen kaikuu korvissas.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuin Kapi-ukon kalu,
Ei sonnimiehel siihen herää halu,
Sonnimies kun pierun päästää,
niin Kapi-ukko sen koneelleen säästää.
Kiitos, että vahvistit sanomani.
Luulisi erästä runoilemaan alkanutta nyt hävettävän, mutta kyllä se niin tyhmä on, että ei osaa hävetä. Jos sillä ei olisi tyhmyyttään suojanaan, se olisi jo aikapäiviä sitten vetänyt itsensä kaulakiikkuun.
sanoja vaihdettu toisen runoon ja virteen, nekin kopsattu, ja pari tuntia ähelletty.
Tasapeli, paitsi että kapolta tuo narsistinen omakehuruno vei jälleen pointsit.
On se piru jos narkissos riivaa,
se turvottaa miestä kuin palanen hiivaa,
Ei anna se hetken rauhaa
ja itsekehua suurta suusta pauhaa.
Olisiko paremmuusjärjestys mielestäsi sama, jos kapi olisi kepulainen ja sonnari ei-kepulainen? Olisiko mielipiteesi kapista yleensäkin sama (kyvytön, narsisti ym), jos hän olisi kepulainen?
Tuskinpa pystyt valehtelemaan niin härskisti itsellesi. Eli vain siitä se kiikastaa, ja sinua v…uttaa vietävästi, kun se kapi ei ole kepulainen!
Kyllä se kapi omaperäisenäkin hakkaa sonnarin ja sinut vasemmalla kädellään alta aikayksikön runoilemisessakin, kuten varmaan kaikessa muussa. Löytyy laajalla haulla paljon näyttöjä siitä, tässä yksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000021245933#22000000021245933
OODI kesKUSTALLE (omaa tuotantoa)
On ihmeen vetovoimainen kesKUSTA,
se on kuin avaruuden aukko musta;
olkootpa rahat työläisen tai herran,
jos aukon valtapiiriin vain ne kerran
joutuvat, ne menee, eivät palaa,
vaan kyltymätön aukko lisää halaa!
Ja kenet nielaisee tuo aukon nielu,
pimeyteen vajoaa hän, ihmissielu!
Mahtava avaruuden aukko musta
ei silmin näy, mutt` näkyy tuo kesKUSTA
näiltäkin palstoilta se kaikkialta
näyttäen itseänsä suuremmalta.
Mutt` millaisena! Onneksi tuo pitää
sen nähdä, jonka päässä järki itää!
Kuitenkin moni turvaa vain kesKUSTAAN.
Aina on niitä, joiden silmään -----staan!
ANNELIN MUISTOLLE III (omaa tuotantoa)
Nyt eron tuska jäytää sydänalaa
kun Anneli on mennyt meiltä pois.
Hän mennyt on, ei koskaan enää palaa.
Sen menetyksen kuinka kestää vois?
Ja onneton nyt Annelikin lienee,
ja yksinäinen, ilman palvontaa.
Ja unohdukseen tiensä pian vienee
kun faksikaan siell` tuskin raksuttaa.
Voi, miksi jätit meidät, kysyn jälleen?
Viehkeän hymysi veit meiltä noin.
Korvissain sulo-äänes kuulen tälleen:
”Puhun niin totta, kuin vain koskaan voin”.
Kapean lantiosi keinahdukset
nyt ilo muiden silmäin on, ei mun!
Voi, miksi menikään niin ristiin sukset
sinulla kanssa sen Paavon kirotun!
Ja kepukin nyt Paavon tahtoon taipuu!
Tietoisuus siitä aivan musertaa!
Pian lailla Sinun unohdukseen vaipuu
myös puolueemme. On se kamalaa!
muita mielenkiintoisempia hommiasi.
Vaikeaahan se on, kun niitä ei ole.
Ainut ajanviete on omat kuvat, ja kepupalstalle paskominen.
Alas olet vajonnut.
Ei sinua kyllä minään ruudinkeksijänä ole täällä muut pitänytkään, kuin sinä itse.