shettiksen ruoka

mun tutulla on 5v. shettistamma. se on ollut ennen tutulleni tuloa ratsastuskoulukäytössä ja ollut raviponinakin.

se oli saanut tosi vähän heiää, vain isoilta hevosilta jääneitä ruuan tähteitä, kauraa sitten taas 3 litraa/päivä.

tuttuni oli ajanut ponilla n. 5 km lenkin (ei ole mikään kauhean painava ihminen) ja sitten 6v. pieni ja kevyt tyttö oli ratsastanut sillä n. 2 km lenkin.

poni oli molemmilla kerroilla väsähtänyt eikä oikein jaksanut lenkkejä.

nyt se saa kunnolla heinää ja sille on alettu antamaan racing prixiä. minulla itsellänikin on shettis, se on vähän pienempi ja laihempi shettis kuin tuo tuttuni, oma ponini on 7v. ori vaikka sekin on aika pyöreä on tuo tamma pyöreämpi.

minunkin ponini syö racing prixiä mutta sen kunto on pysynyt samanlaisena silloin kun se sai kauraa.

oma shettikseni sai joskus kauraa n. 2 dl/päivä ja tuo 3 litraa päivässä tuntui minun mielestä aika hurjalta shettikselle.

ponin omistaja ihmetteli että kuinka sen kunto olisi voinut sitten niin laskea 2 kuukaudessa.

neuvoja kaivataan.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ponilla menee vaan valkuainen jalkoihin. Eli siitä siis tulee semmonen "lötkö". Sama vaikutus on tuoreella heinällä. Kaurat vähemmäksi ja korsirehua tilalle. (Kokeile vaikka http://www.hevos.net ja sieltä ruokintalaskuri tjtn.)

Äänestä

Onhan se mielestäni aika halpamaista antaa shettikselle kauraa tuollaisia määriä, varsinkin "harrasteponille". Heinä on aina etusijalla!! AINA!! Kaura on halvempaa ja ihmiset käyttävät sitä nykyään ihan liikaa eivätkä tule ajatelleeksi hevosen luonnollisia etusijaisia tarpeita.

Kaikilla hevosilla on eroja rehunkäyttökyvyssään, erot voivat olla suuriakin.
Sillä saattaa olla esim. mikrobitoiminta heikkoa, joka voi kanssa johtua liiasta kauran syötöstä. Asia ei korjaannu heti. Kyllä silti kauran syöttöä voisi vähentää esim. 2 -4 dl/vrk, tai kilpakaudella max. 1 l (no se oli vain minun mielipide, ja laitumella tuskin ollenkaan)... mutta silti vähemmän. Heinää ei välttämättä ihan niin paljon kuin haluaa syödä mutta kohtuudella, ettei yksilö liho.
Ja väkirehuruokinta lähinnä aamulla, jolloin sillä on päivä aikaa kuluttaa se, ei yöksi --> silloin saattakin mennä jalkoihin.

Toivottavasti poni saadaan kuntoon.
Onnea toivottaen!
"X"

Äänestä
  • itse en anna kauraa ponilleni lainkaan koska sitä ei liikuteta juuri ollenkaa , mutta blac horsen kilparehua annan n 40 g päivässä, se saa siintä tarvittavat vitamiinit. kaurassa on niin paljon valkuaista että jos sitä saa liikaa niin ponille tulee helposti kaviokuume. sellanen 2-3dl on sopiva ja jotain vitamiineja lisaks jos sitä liikutetaan useasti. itse annan ponilleni heinää n. siivun verran 3 kertaa päivässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shetu kirjoitti:

mun tutulla on 5v. shettistamma. se on ollut ennen tutulleni tuloa ratsastuskoulukäytössä ja ollut raviponinakin.

se oli saanut tosi vähän heiää, vain isoilta hevosilta jääneitä ruuan tähteitä, kauraa sitten taas 3 litraa/päivä.

tuttuni oli ajanut ponilla n. 5 km lenkin (ei ole mikään kauhean painava ihminen) ja sitten 6v. pieni ja kevyt tyttö oli ratsastanut sillä n. 2 km lenkin.

poni oli molemmilla kerroilla väsähtänyt eikä oikein jaksanut lenkkejä.

nyt se saa kunnolla heinää ja sille on alettu antamaan racing prixiä. minulla itsellänikin on shettis, se on vähän pienempi ja laihempi shettis kuin tuo tuttuni, oma ponini on 7v. ori vaikka sekin on aika pyöreä on tuo tamma pyöreämpi.

minunkin ponini syö racing prixiä mutta sen kunto on pysynyt samanlaisena silloin kun se sai kauraa.

oma shettikseni sai joskus kauraa n. 2 dl/päivä ja tuo 3 litraa päivässä tuntui minun mielestä aika hurjalta shettikselle.

ponin omistaja ihmetteli että kuinka sen kunto olisi voinut sitten niin laskea 2 kuukaudessa.

neuvoja kaivataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu