Pitkään terveydenhuoltoalalla toimineena katselen huolestuneena tulevaisuuden näköaloja, jotka kohdistuvat terveyspalveluiden saatavuuteen, niiden laatuun ja henkilökunnan asemaan. Kuinka ahdistavaa onkaan tehdä työtä jatkuvassa epävarmuudessa. Markkinatalouden pelisääntöjä noudatteleva sopimusohjausjärjestelmä tiukkoine raameineen ja vuoden mittaan jatkuvine tarkistusneuvotteluineen kunnan isien kanssa luo sellaisen oravanpyörän, jonka sisällä kukaan ei voi hyvin. Hallinto joutuu pyörittämään omaa tietorulettiaan, ylihoitajat kuluttamaan yhä enemmän aikaa erilaisten mittavien tietojen ja selvitysten antamiseen hallinnolle ja sitä kautta kunnanisille, jotka sitten tarkistavat onko toiminta ollut tehokasta rahankäytön kannalta, vai pitääkö loppuvuodesta kiristää vyötä. Kannattaako terveyspalveluja kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ostaa julkiselta puolelta, vai pitäisikö suunnitella uutta yksityisesti tuotettua terveydenhoitoa jne.
Potilaan hyvä hoito oli ennen kuningasajatus numero yksi. Pelkään, että monessa paikassa yhä useammin kuningasajatuksena on arvio siitä, mitä kukin hoito maksaa ja ketä hoidetaan. Varsinkin nyt kun poliittinen johto maassamme on kaavailemassa veronalennuksia, se ei voi olla vaikuttamatta myös terveydenhuoltoon pienenevinä käyttövaroina. Markkinavoimat sulki sairaaloita ja osastoja sekä vähensi henkilökuntaa “lihavina vuosina”. Mitä ne tekevätkään kun tulossa ovat “laihat vuodet”? Lyhytjänteisyys, kolmen kuukauden periodit, aiheuttaa sen, ettei koskaan tiedetä edes vuoden säteellä miten toiminta jatkuu. Yksittäinen työntekijä ruohonjuuritasolla pohtii, onko jatkoa määräyskirjalle, saako sijaisen ottaa koulutuspäivälle jne. Mikä pahinta vakavasti sairas potilaskin vaikeuksiensa keskellä saataa tuntea syyllisyyttä siitä, että kuluttaa veronmaksajien rahoja.
“On hyvä, että on tiukka talouden hoito, niinhän kotitalouksienkin on tehtävä”, saatat ajatella. Olet oikeassa, mutta sitä samaa sopii kysyä valtion hallinnolta, joka samaan aikaan, kun vyötä kiristetään terveydenhoitoalalla ja julkisen sektorin puolella, tekee miljardien markkojen ja eurojen myyntitappiot kansalaistemme verorahoja surutta tuhlaten. Niille rahoille olisi todella ollut parempaa käyttöä koti-Suomessakin. On sanottu, että Sonera-tappiot ovat lähes samaa suuruusluokkaa kuin sotakorvausmaksut aikoinaan silloiselle Neuvostoliitolle.
Rahanahneus, itsekkyys ja minäkeskeisyys ovat aikamme suurimpia vitsauksia. On surullista, että tuo vitsaus sumentaa niin monen ihmisen arviointikyvyn ja moraalin. Löyhän, katteettoman rahan perässä juokseminen vie harhaan ja koituu monen ihmisen ahdingoksi tässä maassa.
Siksi tahtoisin kohdistaa paavalilaiset ajatukseni erityisesti Sonera-asioissa ryvettyneille: “Työtä tekemällä teidän tulee huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, sillä autuaampi on antaa kuin ottaa.” Keitä ovat tämän ajan heikoimmassa asemassa olevat? Sen pohtiminen tulisi olla valtiovallan mielenkiinnon kohteena!
Potilaan hyvä hoito oli ennen kuningasajatus numero yksi. Pelkään, että monessa paikassa yhä useammin kuningasajatuksena on arvio siitä, mitä kukin hoito maksaa ja ketä hoidetaan. Varsinkin nyt kun poliittinen johto maassamme on kaavailemassa veronalennuksia, se ei voi olla vaikuttamatta myös terveydenhuoltoon pienenevinä käyttövaroina. Markkinavoimat sulki sairaaloita ja osastoja sekä vähensi henkilökuntaa “lihavina vuosina”. Mitä ne tekevätkään kun tulossa ovat “laihat vuodet”? Lyhytjänteisyys, kolmen kuukauden periodit, aiheuttaa sen, ettei koskaan tiedetä edes vuoden säteellä miten toiminta jatkuu. Yksittäinen työntekijä ruohonjuuritasolla pohtii, onko jatkoa määräyskirjalle, saako sijaisen ottaa koulutuspäivälle jne. Mikä pahinta vakavasti sairas potilaskin vaikeuksiensa keskellä saataa tuntea syyllisyyttä siitä, että kuluttaa veronmaksajien rahoja.
“On hyvä, että on tiukka talouden hoito, niinhän kotitalouksienkin on tehtävä”, saatat ajatella. Olet oikeassa, mutta sitä samaa sopii kysyä valtion hallinnolta, joka samaan aikaan, kun vyötä kiristetään terveydenhoitoalalla ja julkisen sektorin puolella, tekee miljardien markkojen ja eurojen myyntitappiot kansalaistemme verorahoja surutta tuhlaten. Niille rahoille olisi todella ollut parempaa käyttöä koti-Suomessakin. On sanottu, että Sonera-tappiot ovat lähes samaa suuruusluokkaa kuin sotakorvausmaksut aikoinaan silloiselle Neuvostoliitolle.
Rahanahneus, itsekkyys ja minäkeskeisyys ovat aikamme suurimpia vitsauksia. On surullista, että tuo vitsaus sumentaa niin monen ihmisen arviointikyvyn ja moraalin. Löyhän, katteettoman rahan perässä juokseminen vie harhaan ja koituu monen ihmisen ahdingoksi tässä maassa.
Siksi tahtoisin kohdistaa paavalilaiset ajatukseni erityisesti Sonera-asioissa ryvettyneille: “Työtä tekemällä teidän tulee huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, sillä autuaampi on antaa kuin ottaa.” Keitä ovat tämän ajan heikoimmassa asemassa olevat? Sen pohtiminen tulisi olla valtiovallan mielenkiinnon kohteena!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkoitat "minäkeskeisyydellä" ilmeisesti nykyistä egoismia? Ja se johtuu YKSILÖN, terveen minän kieltämisestä. Se on sosialismin ydin.
"Minää" on ollut aktiivisesti kiroamassa myös valtionkirkkojemme edustajat.
Perkeleen idiootit.
pitää kovastikkaan minäkeskeisistä itsekkäistä minäminäminä egoisteista, sama tietysti toisinpäin. Itsekäs ahne paskiainen ei ole positiivinen luonehdinta ja kuvaus kenestäkään, vaikka tuon lajin ihmistyyppi onkin yleistymässä.