Kirjoitan yksinäisyydestäni.Minun vanhempani kieltävät tämän kaiken ja heittävät minut ulos kotoani joka kerta,kun otan asian puheeksi.Muutimme isolle paikkakunnalle,kun olin juuri ja juuri 16-vuotta.Ystäväni kotikunnastani kävivät meillä kylässä joskus,mutta eivät suinkaan aina.Vanhempieni mielestä,minulla oli kaikki hyvin,vaikka minua kiusattiin koulussa,jossa opiskelin,vaikka minulla ei ollut yhtään ystävää ja vaikka kärsin yksinäisyydestä ja unettomuudesta.Menin iltalukioon,jotta saisin olla edes rauhassa ja keskityin opiskeluun (liikaakin),sillä minulla ei ollut muita ystäviä,kuin kirjat.Tuli henkisiä ongelmia yksinäisyyden takia ja määrättiin lääkkeitä ja vanhempia puhuteltiin ensimmäisen kerran silloin.Mitä tekee äitini;alkaa puhua omista ongelmistaan ja suruistaan ja auttajien huomio keskittyy äitiini;miksi??En tietenkään pääse eroon ongelmista,koska ei auteta.pilleripurkin kanssa kotiin ilman seurantaa äiti kuultuna ja autettuna.Minä järkyttävän kokemuksen saaneena.Ongelmat jatkuvat ja vanhemmat raahaavat taas vastaanotolle.Silloin äitini eteen isketään kirja abaut 500 sivua,että siinä lue tuo,siinä on lapsesi ongelmat tiivistettynä;että mitä osa 2???Ongelmat eivät tietenkään selviä vieläkään vaan kierre on valmis.JA nyt puhutaan siis todella kaukaisista tapahtumista.Mutta ongelman ydin on siinä,että äitini puhuu vieläkin mielenterveysongelmista ja minä puhun edelleen yksinäisyydestä ja ympäristön tuomista ongelmista siis sosiaalisista ongelmista.Ja vielä me lääkeriippuvaiset,joita ei ton vertaa viitsitty auttaa silloin viime laman aikana,että lääkepurkista pitäisi alkaa velä itse maksamaan,kun ensin siihen koukutetaan ja ongelma ei poistu vieläkään;se on yksinäisyys.Se on syyllinen lähes kaikkiin ongelmiin.Sehän oli syynä Jokelan ja Kauhajoen tapahtumiinkin.Mitä yksinäisempi ihminen on,sitä enemmän hänellä on sosiaalisia ongelmia.eivät ne lääkepurkilla poistu.Erilaisuutta pitäisi pystyä sietämään sen verran,että kaikki voisivat elää rauhallista häiriötöntä elämää,jossa on kokonaisvaltaisesti kaikkea elämiseen tarvittavaa välttämätöntä asiaa;ruumiillista terveyttä,työtä,ystäviä ja kumppani ja koti siinä se;ei se sen enempää vaadi.
tätä on nyt
mietitty ystävät hyvät
6473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
rikollinen elämä houkuttaa. Jengeistä saa "kavereita"
Olen myös pohtinut tätä vanhempieni osuutta asiaan.Eli tunteeko äitini syyllisyyttä siihen,ettei osannutkaan kasvattaa,vai peräti siihen,ettei välittänyt,kun hänen lapsestaan tulikin yksinäinen.Hän on itse niin sosiaalinen ja aina supliikisti selviää tilanteista ja ei tunne omaksi lapsekseen,kun siitä tuli yksinäinen ja vähän outo.Kysymys kuuluukin;onko hänellä ei kuulu minulle asenne;juuri siksi ettei joutuisi häpeään,että minun lapseni ei pärjää.Nyt tämän kaiken jälkeen,kun minulla on perhe ja ystäviä ja harrastuksia;tuntuu siltä,että siitä ei sisi puhua nyt;kun siitä ei olla koskaan puhuttukaan ja vanhempani ovat jo aika iäkkäitä.Vievätkö he vaikenemisensa hautaansa saakka?Ja en saa koskaan tietää,mitä he ovat ajatelleet ko. asiasta.Miltä äidistäni tuntui,kun hänen eteensä paiskattiin 500 sivuinen kirja psyykkisistä ongelmista ja käskettiin selvitä itse.Valottaakseni asiaa;äitini ei ole lääkäri sen enempää,kuin sairaanhoitajakaan ammatiltaan.Hän ei voinut ymmärtää,mitä siinä kirjassa sanottiin.TÖRKEÄÄ käytöstä lääkäriltä.Näin paljon tämä minua riepoo.mihin tuollaisella auttamisella/auttamatta jättämisellä pyritään.Kyllä vietiin,kuin vanhaa rukkasta.Mutta minun puolelta ei hätää.Minä olen kostoni jo saanut.Nyt voin elää.
Vai ovatko nämä ongelmat ja pilleripurkit vain tutkimuksen ja raportoinnin aihe, että miten näiden pillereiden kanssa se selvitään vuosikymmenien saatossa ja miten se vaikuttaa ympäröiviin ihmisiin.Potilaasta ei niinkään välitetä.Eihän ongelmista edes keskustella hänen kanssaan.Ehkäpä vanhempani katsoivat vaan vierestä,että hyvä vaan,kun itsellä ei ole ongelmia,ettei tarvi joutua noiden kanssa tekemisiin.Että se siitä vanhemmuudesta ja sen kestävyydestä.
Niin no se on toisaalta ymmärrettävää että lääkärit puhuvat vanhemmille.
Tuossa tilanteessa lienee ollut kaksi pääsyytä.
1. Olit alaikäinen, joten vanhempien tehtävä on päättää asioistasi. Tällöin potilaan kuuleminen on hieman sama asia kuin vanhempien kuuleminen. Toki potilaan vaivat ym. raportoidaan mutta apu yritetään kanavoida vanhempien kautta eli jos vanhemmat ovatkin jotakin eri mieltä kuin potilas, niin silloin ristiriita voikin olla valmis...
2. Usein jos on psyykkisiä häiriöitä tms. niin niiden ajatellaan vaikuttavan potilaaseen sillä tavalla, ettei hän osaa määrittää omaa tilannettaan tai hoitomuotoaan. Tällöin tartutaan edelleen alaikäisten kohdalla vanhempiin tai sitten hoitohenkilöstö päättää suoraan puolestasi.
Paljon riippuu tietysti omasta tilanteestakin ja paljon myös siitä minkälaista hoitohenkilökuntaa sattuu vastaan. Usein vain kun lääkäri katsoo olevansa se korkein auktoriteetti niin potilaan kanssa ei välttämättä voida edes keskustella ongelmista, koska lääkäri tekee ne päätökset.
Syy miksi lääkkeisiin taas luotetaan johtuu paljolti testituloksista eli niiden toimivuudesta on tieteellistä näyttöä. Sen takia pillerit ovat yleensä se tärkein hoitokeino.
Vanhempasi voivat jollakin tavalla toki hävetäkin niitä ongelmia tai sitä miten ovat niihin suhtautuneet tai he eivät ole oikein ymmärtäneet niitä ja osanneet suhtautua oikealla tavalla. Usein ikäviä ongelmia ei haluta välttämättä nähdäkkään, koska helposti syyllistetään omat tekemiset ja tällöin on helpompi lakaista asiat maton alle.
Yleensä se ettei asioista haluta puhua myöhemminkään johtuu tuosta häpeästä. Se voi johtua joko omista teoista tai sitten muiden tekemisistä.. Veikkaisin että tässä tapauksessa vanhempasi näkevät vian jotenkin itsessään ja sen takia se voi olla vaikeampi asia heille.
Miksi äitini eteen paiskattiin 500 sivuinen lääketieteellisillä termeillä varustettu lääkärikirja?Ton enempää sekään ei mulle apua saannu.Olivatko ongelmat kiusallisia lääkärillekkin,vai mikä oli,kun aihe tuolla tavalla sivuutettiin?Vastaus,täällä tehdään narkkareuta laillisesti.Vaihtoehtohoidot on kalliita ja kysyy rahaa.
Niin no yksinäisyyteen ei voi määrätä mitään lääkettä. On mahdotonta määrätä ketään toista ihmistiä olemaan ystäväsi, vaikka se yksinäisyys kuinka olisi kaiken pahan alku ja juuri. Toisekseen usein ongelma ei ole yksinäisyydessä kuten noissa koulutapahtumissa, vaan omissa ajatuksissakin.