Vanhempia kaikesta syyttäville on kyllä tuossa tapahtunut ihan uskomaton moka!
Aihe on tapetilla siksi, koska kätkytkuolemien on huomattu vähentyneen neljänneksellä 80-lukuun verrattuna. Selityksenä pidetään sitä, että ennen vauvoja kehotettiin makuuttamaan mahallaan ja 80-luvun tietämissä ohje muuttui selällään nukuttamiseksi.
Joskus lapsen psykiatrille sanoinkin tuosta, että miksi ihmeessä kätkytkuolemat eivät ole vanhempien syytä. Olisi kuulema liian julmaa syyttää vanhempaa kuolemantapauksesta. Ai jaa.
Silloin, kun jo aivan varmaksi tiesin lasta sijaishuollossa pahoinpideltävän (sossulla oli kai silloin n. 98 prosenttinen epäily), eikä mitään hoitoa annettu hoidollisesta huostaanotosta huolimatta, muistan ajatelleeni joskus, että jos lapsi olisi kuollut tapaturmaisesti, ei tuska voisi olla kovempi. Oikeastaan se oli varmaan vielä pahempi, koska lapsi oli ulottumattomissani, mutta tiesin varmaksi hänen kärsivän. Ihmisethän pyrkivät kuoleman yhteydessä lohduttautumaan ajatuksella, että vainajan on nyt hyvä olla.
Ai miksikö lasta ei kotiutettu jo silloin, vaikka pahoinpitely varmistui?
Ei tietenkään! Ilman muuta kaikki tahot edellyttivät, että MINUN olisi pitänyt pystyä korjaamaan tilanne lasta pahoinpitelevän hoitajan kanssa. Siis minun, joka oli erotettu lapsestani!
Miten olisin hoitajan käytökseen voinut silloin vaikuttaa kun en ollut pystynyt siihen aikaisemminkaan. Ei hän huomioinut viemiäni lääkärinlausuntoja lapsen hoidossa, eikä mitään. Siis jos joku haluaa täysin mitätöidä vanhemman kaikessa lapseen liittyvässä, niin eihän tietysti lääkärinlausunnollakaan ole silloin merkitystä, kun se on äidin tuoma!
Ai niin ja tähän on ehdottomasti muistettava lisätä ylistys sille, että hyviäkin sijaispaikkoja on olemassa. Ihanaa! Muuten tulee taas joku uusi nimmari, joka ahdistuu liikaa siitä, että lasten oloja yritetään parantaa näinkin, että lasten kärsimyksistä huonossa sijaishuollossa puhutaan. Häirikktyyliin kuuluu sitä vastoin haukkua ne nuoretkin, jotka tänne aiheettomasta huostaanotostaan kirjoittavat. Ei ole kyllä siinäkään asenteessa kaikki ihan kohdallaan.
Mutta näinhän se on, että lasta saa kohdella miten törkeästi ja ala-arvoisesti tahansa, kunhan vain tekijä ei ole oma vanhempi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kotiuttaa kun sijoituspaikka osoittautui huonoksi?
ihan hiljaa itsekseen. Ei huostaanottoon ole laillisia perusteita silloin, kun lapsi saa jäädä kotiin sen jälkeen kun sijituspaikka osoittautuu ihan mahdottomaksi.
Mutta monet sossut eivät ole niin oikeudenmukaisia, että purkaisivat huostaanoton edes tuossa tilanteessa. Päinvastoin, lasta aletaan kierrättää paikasta toiseen, niin kuin hänen kärsimyksissään ei olisi riittävästi jo siihen mennessä. Sossuhan tekee yleensä kaikkensa, että ei tarvitsisi myöntää tekemiään päätöksiä vääriksi. Sossun maine tärkeämpi siis kuin lapen kohtelu.
Kätkytkuolemiin suhtautumista olen ihmetellyt minäkin monesti. Se on sitä kaksinaamaista hienotunteisuutta, että siitä ei vanhempia syytetä, koska muuten ei kaihdeta vanhempien aiheetontakaan haukkumista. Ja häiriintyneet, typerät, tietämättömät ihmiset ottavat suureen ääneen osaa huostahullujen lisäksi tietysti kaikkeen mollaamiseen. Moraalisesti muutenkin arveluttaa ja lisäksi siksi, että tämänkin palstan kirjoittajista monella on lapsia kotona huollettavanaan.
Lapset siitä kärsivät aina, kun vanhempi yritetään lyödä maanrakoon joka käänteessä. Mutta eihän vanhempien haukkuminen lapsirakkautta olekaan, vaan jotain täysin muuta.
Muuhun en tässä puutu, mutta lapseni kuoli 10.kuukauden iässä. Sairaalasta pääsyn jälkeen, kun tauti jäikin piilevänä keuhkoihin. Mutta ensimmäisenä poliisi puhallutti mieheni, ja muutenkin he inhottavalla tavalla haastattelivat. Muutenkin olimme rikki. Meni vuosi, ennekuin sain itseni taas kasaan, vaikka se vieläkin tuntuu. Syytökset naapureiltakin oli aivan kamalia, ja jouduin muuttamaan pois. Ja tosiaan kun lopullinen diagnoosi tuli, selvisi etten olisi mitään voinut tehdä. Mutta paha tunne jäi, eikä kukaan pyytänyt edes anteeksi.
pyydä kukaan anteeksi tässä maassa.
Ainakaan vielä.
Kyllä se sellainenkin päivä vielä nähdään, että myös tämä valtio maksaa korvauksia lapsille ja myös vanhemmille.
Tuossa sinun tapauksessasi uskon, että syyttäjäsi saavat roikkua vielä löysässä hirressä omassa elämässään. Niin siinä hyvän ja pahan välisessä tasapainottelussa yleensä tässä maailmankaikkeudessa käy, ennemmin tai myöhemmin.
Vauvojen kätkytkuolemat vähenivät uuden nukkumasuosituksen myötä
2.3.2009 23:30
A A Päivi Repo
Helsingin Sanomat
Vauvojen selittämättömät kätkytkuolemat ovat vähentyneet neljännekseen 1980-luvun lopulta. Vauvojen vaaraa kuolla vähensi dramaattisesti suositus asettaa imeväisikäiset nukkumaan selällään eikä vatsallaan, kuten aiemmin.
Lääketieteellinen lehti totesi vuonna 2005, että jo vuonna 1970 oli kertynyt tarpeeksi tietoa siitä, että kätkytkuoleman vaara oli suurempi vatsalla nukutettaessa. Sen havaitseminen olisi edellyttänyt monen tutkimuksen tuloksia yhteen vetävää analyysia, joita ei tehty 1970-luvulla.
1980-luvulla selvinnyt yhteys varmistui, kun kuolleisuus väheni uusien nukutusohjeiden myötä.
Edelleenkään ei tiedetä, mikä kätkytkuoleman aiheuttaa, Jorvin sairaalan lastentautien apulaisylilääkäri Turkka Kirjavainen kertoo.
Tärkeimmät vaaratekijät tunnetaan. Selvimpiä ovat nukuttaminen vatsallaan ja äidin tupakointi raskauden aikana, vähäisempiä nukuttaminen kyljellään, liian lämpimässä tai vanhemman vieressä. Vauvoilla on myös todettu viitteitä hengitystietulehduksesta.
"Kuolleiden vauvojen verenkierron säätely ei ole ehkä ollut aivan normaali. He eivät ole reagoineet elvytykseen, vaikka se olisi aloitettu nopeasti", Kirjavainen sanoo.
Hän uskoo, että kuolinsyy on todennäköisesti tukehtuminen. Sitä ennen vauvat eivät ole olleet täysin terveitä.
Suojaavia tekijöitä tunnetaan vain yksi, unitutin käyttö.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Vauvojen kätkytkuolemat vähenivät uuden nukkumasuosituksen myötä/1135243962993?ref=rss