Uskomatonta...

Kyllä on kamala palsta. Näkee kyllä suomalaisen synkän ja katkeran, pahansuovan ja pilkallisen elämänasenteen. Täälläkö kokoontuvat kaikki oman elämänsä mielenkiinnon kadottaneet ihmisrauniot, haukkumalla ja nimittelemällä Suomen presidenttiä joka on joka tapauksessa pressa vuoteen 2012, halusittepa tai ette.Ei mun tarvi tykätä Halosesta mutten ikinä tulisi tänne ylipäänsä ketään solvaamaan. Katsokaa peiliin ja useamman kerran,kiitos.
10697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...hyväksyä, että sauli jäi kakkoseksi. Sankareita lapsettaa nyt sitten koko 6 vuotta putkeen ja vääntävät täällä itkua.

Äänestä
  • Tapa millä se tehtiin v.tuttaa Oltiin niin sini valkoisissa Suomen liput esillä petettiin vanhuksia
    Valokuuvajan olisi pitänyt saada Nobelin taiteen palkinto Oli niin mahdoton suoritus kaunaisesta ryppyisestä sosialistista melkein ihmisen näköiseksija sitten ne voiton juhlat siellä ei Suomen lippuja näkynyt vaan puna tähti ja muita punikkien sympoleja Orkesteri punatähti solisti kommari että sillä lailla

    Äänestä

Ylläpito on varsin hyvin pitänyt palstan puhtaana ruokottomuuksista ja ilmiselvistä roskaamisista. Toki palsta edelleen tekee tärkeää työtään valtakunnan vessanseinänä psykiatrisen hoidon korvaajana ja oikeistonassikoiden kirjoitusterapiana, mutta nyt linja näyttää jäntevältä.

Halosen kritiikki on ok, mutta sen pitää olla asiallisesti perusteltua, vailla nimittelyä ja herjaamista. Lapsellisuudet, rasismi, valheet ja homottelut joutavatkin pois. Sananvapaus ei suojaa silkkaa p-skanjauhantaa, valehtelua tai herjaamista. Niin se vain on.

Äänestä
  • tarkoittaa sitä että jokainen saa sanoa mitä haluaa.

    "homottelut joutavatkin pois."

    Äänestä

  • sananvapaus kirjoitti:

    tarkoittaa sitä että jokainen saa sanoa mitä haluaa.

    "homottelut joutavatkin pois."

    ei missään nimessä tarkoita!
    Mistä olet saanut päähäsi, että sananvapaus tarkoittaisi rajatonta sanomisen vapautta?

    Äänestä

Äänestäjälauma voi syyttää vain itseään,jos antaa ehdokkaan retkuttaa itseään niin perusteellisesti kuin viime presidentivaaleissa tapahtui.
Kyllä kansan pitöis tietää, että ei seepra raisoistaa pääsee ja Halosen taustat kyllä tiedettiin ja tiedetään. Niitä sitten yrittetiin pehmentää kissoilla, kuvankäsitelyllä ja sinivärillä. Voi teitä,kun menitte halpaan....
Missään ei ole kielletty, että ehdokas ei voisi valehdella niin paljn kuin sielu sietää.

Äänestä
  • .. presidentti-instituution ja sitä myötä kaiken siihen liittyvän arvostuksen.

    Tarja jää historiaan kiukuttelevana mitäänsanomattomuutena, jonka mieleenpainuvimmiksi asioiksi jäänevät presidentin arvovallan romuttaminen ja _haiseva_ nimityspolitiikka.
    Vasemmistotarja ei koskaan sitten kyennyt nousemaan puolueettomaksi koko kansan keulakuvaksi. Lopputulos oli enemmänkin täysi vastakohta. Tarjan lempilapsi ja panostuksen kohde oli surkuhupaisaksi pannukakuksi lässähtänyt Helsinki-prosessi, joka olisi onnistuessaan "saattanut" avata oven Tarjalle johonkin kakkosluokan tehtävään kansainvälisellä näyttämöllä. Kompetenssi ja kontaktit vain loppuivat kesken. Eivät kaikki voi olla Ahtisaaria.

    Äänestä

  • täysin... kirjoitti:

    .. presidentti-instituution ja sitä myötä kaiken siihen liittyvän arvostuksen.

    Tarja jää historiaan kiukuttelevana mitäänsanomattomuutena, jonka mieleenpainuvimmiksi asioiksi jäänevät presidentin arvovallan romuttaminen ja _haiseva_ nimityspolitiikka.
    Vasemmistotarja ei koskaan sitten kyennyt nousemaan puolueettomaksi koko kansan keulakuvaksi. Lopputulos oli enemmänkin täysi vastakohta. Tarjan lempilapsi ja panostuksen kohde oli surkuhupaisaksi pannukakuksi lässähtänyt Helsinki-prosessi, joka olisi onnistuessaan "saattanut" avata oven Tarjalle johonkin kakkosluokan tehtävään kansainvälisellä näyttämöllä. Kompetenssi ja kontaktit vain loppuivat kesken. Eivät kaikki voi olla Ahtisaaria.

    ...ihan muuta? Kansa tykkää, arvostaa ja toivoo seuraavsta presidentistä yhtä hyvää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 49 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mutta totta... kirjoitti:

Kyllä on kamala palsta. Näkee kyllä suomalaisen synkän ja katkeran, pahansuovan ja pilkallisen elämänasenteen. Täälläkö kokoontuvat kaikki oman elämänsä mielenkiinnon kadottaneet ihmisrauniot, haukkumalla ja nimittelemällä Suomen presidenttiä joka on joka tapauksessa pressa vuoteen 2012, halusittepa tai ette.Ei mun tarvi tykätä Halosesta mutten ikinä tulisi tänne ylipäänsä ketään solvaamaan. Katsokaa peiliin ja useamman kerran,kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu