Veroviraston virkistyspäivä

VeroKarhu

Me ollaan erään pikkukaupungin veroviraston uskollisia virkailijoita ja pari vuotta sitten itse verojohtaja(tar) päätti, että virastomme on ansainnut virkistys/koulutus viikonlopun Levillä.
Meitä lähtijöitä oli noin kymmenkunta ja menomatka sujui iloisesti, ensin junalla Rovaniemelle ja sieltä pikkubussilla Leville, nautimme menomatkalla hieman olutta, ei sen väkevämpää, koska kaikki meistä hieman pelkäsi viraston kylmäkiskoisen ja etäisen oloista Agnesta, hän oli ollut virasto johtajana ties kuinka kauan ja kukaan ei tiennyt tarkemmin hänen yksityiselämästään. Hän oli hieman alle viiskymppinen arkisen näköinen nainen, hiukset aina nutturalla ja hän pukeutuu ainaa likaisen ruskeaan jakkupukuun, eli siis todella kaukana himoja herättävästä naisesta. Matkan aikana minä joukon nuorimpana ja ehkä tyhmimpänä uskaltauduin heittämään hieman kaksimielistä juttua, kuitenkaan kohdistamatta sitä sen kummemmin keneenkään porukan naisista. Huomasin kuinka Agnes mulkaisi minua pyöreäsankaisten lasiensa yli ja tokaisi. "Äläpäs kovin härskiksi rupea, etteivät tytöt loukkaannu". Loppumatka menikin vain asiallisen keskustelun parissa, kuten uusi yritysverolaki ja sen soveltaminen. Vihdoin saavuimme Leville ja purkaudumme autosta mökin pihalle, itse kukanenkin raahasi tavaransa ja etsi nukkumapaikkansa. Ensi oli ohjelmassa saunan lämmitys ja naisväki pääsikin sitten ekana saunaan. Agnesta ei vain näkynyt naisten joukossa, vaan hän ilmoitti käyvänsä yksin myöhemmin. Me miehet kävimme kahdessa porukassa ja minä, Matti ja Kauko jäimme siihen myöhempään ryhmään, jostain syystä taisi olla lätkämatsi TVssä, jonka vuoksi meillä viivähti saunaan meno. Myöhästyimme muiden matkasta kun he jo olivat lähdössä Hulluun Poroon juhlimaan, ja me mentiin vasta saunaan. Istuimme kaikessa rauhassa saunan lauteilla, kun Agnes pölähti sisään löylyhuoneeseen ilman rihmankiertämää. Vau! totesin minä mielessäni, minkä rungon ne paskanruskeat kauhtanat olivatkaan peittäneet, edessämme seisoi todella trimmatun näköinen naisvartalo, nännit napakasti pystyssä ja nätissä navassa oli viehättäva napakoru, vitunkarvat oli ajeltu todella huolella, ihanan punaiset häpyhuulet pilkistivät haaroista. Sen kummemmin häkeltymättä Agnes tuumasi "No, sopiikos sinne lauteille vielä tämmönen hoikka tyttö". "Joo-o" sain änkytettyä, enkä voinut irroittaa katsettani hänen posliinipillustaan. Agnes kiipesi viereeni lauteille, minun ja Matin väliin ja käski Kaukon heittää löylyä. Hien kohotessa pintaan Agnes käänsi katseensa minuun ja sanoi "Sinullahan oli tullessa tuhmat puheet, mutta onko sinusta muuhun kuin puhumaan" samalla hän tarttui kyrpäni varteen kiinni siroilla sormillaan, minullahan oli alkanut pikkuhiljaa seisomaan kun olin katsonut häntä ja yritin aluksi peitellä sitä. Sillä punaisella sekunnilla kyrpäni jäykistyi täysin, kun hän hamusi terskan suuhunsa ja alkoi kunnon lutkutuksen. Matti ja Kauko katsoivat lumoutuneina kun pomo otti minulta suihin. Siinä imiessään kyrpääni Agnes näytti Matille käden liikkeillä, että tartu hänen perseeseensä kiinni, Mattiahan ei tarvinnut enempää yllyttää, vaan hän nosti Agneksen syliinsä ja sujautti kyrpänsä liukkaaseen vittuun. Kauko katsoi suu auki touhujamme ja sai änkytettyä, että saisiko hänkin. Agnes lopetti kyrpäni imemisen ja sanoi "Lähdetäämpäs pojat suihkun kautta sänkyyn, saatte kaikki kolme hoidella mut yhtäaikaa". Vikkelästi siirryimme suihkun puolelle ja pesimme kolmistaan Agneksen hikisen ihon, välillä hamusin hänen nänninsä suuhuni, ihmettelin mielessäni, että miten hänellä voikaan olla näin täyteläiset rinnat. Siirryimme pesuhuoneesta suoraan makuuhuoneen puolelle, Agnes komensi meitä nuolemaan vesipisarat iholtaan ja sen me teimme enemmän kuin mielellämme, kun saimme hänet 'kuivaksi' Agnes komensi Matin alleen ja ohjasi tämän kyrvän vittuunsa, minut hän komensi perseensä taakse ja käski rasvata persereikänsä käsirasvalla, työntelin rasvaa myös sisälle peppuun ja tunsin sormeni ympärillä todella kireän persereiän, sipaisin rasvaa vielä hieman kyrvän päähän ja ohjasin sen Agneksen tiukalle reiälle, aluksi en meinannut saada sitä sisään, kun pelkäsin satuttavani Agnesta, mutta Agnes lopetti turhat arkailuni ja suorastaan komensi minua painamaan kyrpäni sisään, ja sinnehän se menikin. Ah ! sitä taivaallista tiukkuutta joka puristi kyrpääni ympäriinsä, sillä välin Kauko oli siirtynyt pääpuolelle ja tarjosi kyrpäänsä Agneksen suuhun. Välillä Agnes muljautti kyrvän suustaan ja komensi meitä huutaen "Naikaa perkele, Naikaa kunnolla". Ensimmäisenä mällit lensi Kaukolta, Agnes nieli joka tipan ja hoki sen jälkeen "kohta tulee, kohta tulee". Siitä minäkin tiesin että nyt saa kohta mällätä pomon perseeseen, survoin kyrpääni niin syvälle kuin ylsin persereiän syvyyksiin, ihana orgasmin aalto ryöpsytti spermani Agneksen suoleen. Tunsin Agneksenkin värisevän orgasmin kourissa ja samalla myös Matti roiski siemenensä pomon vittuun. Hieman levättyämme Agnes työnsi minut pois perseestään ja nousi ylös. Makuuhuoneen ovella hän pyörähti katsomaan meitä kolmea ja sanoi "Tästä lähtien pojat, teidän täytyy olla aina valmiina tyydyttämään minut, milloin vaan missä vaan, ja tämä ei ole pyyntö, vaan käsky".
Siitä lähten olenkin saanut juosta tyydytämässä häntä, samoin Kauko ja Matti, miten ihmeessä se nainen on niin kyltymätön.

3

9256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • *huoks*

      Sleeppareita lainatakseni...olipahan peto!

      Toivottavasti tällaisia juttuja ei enää kukaan vaivaudu vääntämään tänne..... ex-opettajan sanoin: 5 miinus, viekää pois!

      • Ile

        Oliko tuo asteikolla 1-5...; )


      • AnGeLz
        Ile kirjoitti:

        Oliko tuo asteikolla 1-5...; )

        olipas hyvä!! greattii!! en oo lukenut noin hyvää juttua piiiitkiiiiin aikoihin. alkoi pillukin jo vähän kostua!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3457
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      121
      1797
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      263
      1512
    4. 74
      1366
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      67
      1269
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1117
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1109
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      947
    10. IS viikonloppu 16.-17.5.2026

      Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.
      Sanaristikot
      35
      893
    Aihe