Löytyykö hyvää kirjaa tai nettisivua, jossa olisi valmiita havuryhmiä, siis kuvia ja piirroksia, joista näkee, mitä kasveja ryhmään on käytetty? Minulla olisi haaveissa perustaa tällainen ryhmä pihalle ja tuntuu, että en viitsitällaiseen yksittäiseen hommaan tilata puutarhasuunnittelijaa. Tarvisin kuitenkin siihen apua, sillä itse en osaa sitä koota. Olisi kiva nähdä valmiita kuvia, joista voisi sitten valita sopivan.
Mistä neuvoa havuryhmän perustamiseen?
2
2342
Vastaukset
- miriam
voisit saada Taimistoviljelijät ry:n julkaisemasta "Kotipihan havukasvit" - esitteestä. Sitä voi olla myynnissä joissain puutarhamyymälöissä ja ehkä myös kasvitieteellisissä puutarhoissa tai sen voit tilata taimistoviljelijöiltä. Vihkosessa on 140 havukasvin tiedot kuvineen.
Toinen katselun/lukemisen arvoinen teos on "Puutarha ja Piha"-kirjasarjan osa 3 "Kestävät koristekasvit" jossa havuista kerrotaan alaotsikolla "Ainavihannat pensaat".
Havuryhmästä tulee mielenkiintoinen ja näyttävä, kun siihen istuttaa muutamaa eri lajia joilla on erilaiset kasvutavat ja -muodot sekä erilaiset vihreän sävyt. Istutusetäisyydet taas on arvioitava kasvien lopullisen koon mukaan. Onnea ja hauskuutta suunnitteluun! - vinkki nettietsintään
laitappa googleen hakusanaksi conifer / conifers / conifer garden ja valitset kuvahaun, niin tulee oikein nättejä ideakuvia, sitten vain katselee suomalaisilta sivuilta vastaavannäköisten havukasvien kuvia ja nimiä ym. tietoja ja sommittelee itselleen sopivan. MInulla on omissa kuvatiedostoissa hieno arkisto, mutta niitä en tänne saa laitettua. Aikaahan siihen kuvahakuun menee, mutta ideoita kyllä löytyy paljon. Myös tietyn havukasvin tieteellisellä nimellä googlettamalla saattaa eksyä hienoille havusivuille. Muutama esimerkki kuvista tuolla: http://www.baltezers.lv/lat/gallery.php?cmd=images&type=darzs http://www.flickr.com/search/?q=conifer garden
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2783462Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211913Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.301561- 841441
- 1381093
- 811034
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.671003Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.90865Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61727Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51716