Kun kotikasvatus on ollut mitä on ollut, niin siitä seurauksena ei ole oiken kosketuksissa tunteisiinsa.
Tai ei osaa ilmaista tunteitaan, kuten mielipahaansa oikealla tavalla kun se ei ole ollut sallittua. Yksi tyyppi sanoi, että minulla ei ole tunneälyä. Ehkä se onkin totuus. Minulla ei ole, koska en anna enää olla. Mikään ei saa vaikuttaa enää mitenkään, eikä tunteitaan saa tuoda julki. Mikään ei pääse enää suojamuurin läpi, ei mikään mikä on aitoa minua. Olipahan tässä vain mietettä tunteista!
Tai ei osaa ilmaista tunteitaan, kuten mielipahaansa oikealla tavalla kun se ei ole ollut sallittua. Yksi tyyppi sanoi, että minulla ei ole tunneälyä. Ehkä se onkin totuus. Minulla ei ole, koska en anna enää olla. Mikään ei saa vaikuttaa enää mitenkään, eikä tunteitaan saa tuoda julki. Mikään ei pääse enää suojamuurin läpi, ei mikään mikä on aitoa minua. Olipahan tässä vain mietettä tunteista!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuolta saat lisää infoa
-> http://www.kolumbus.fi/tarja.repo/kukkaterapia.html
Sorry vaan mut mun mielestä tollaset on hölynpölyä!
niin höpinältä et sen on pakko olla jonkun asteen provo. Ettei vaan sit ihan täyden asteen provo.
oikeus.. selviät hengissä yhtä voitokkaasti, tosin elämä on täydempää tunne avoimuuden kera.
että koko lapsuus vaikuttaa hirveästi ihmiseen. Ja se on noiden tunteiden kanssa vielä kierre, kun jos ei ole saanut ilmaista niin lakkaa tietty ilmaisemasta niitä. Ja kun tekee niin, niin muut ei välttämättä näe ollenkaan niitä aitoja tunteita, vaan vain ne keinot jolla on korvannut ne aitojen tunteiden suorat ilmaisut. Eikä ihmiset aina ymmärrä. Sitten varmasti tuntuu ettei koskaan saa mitä haluaa. Kunpa kaikki lapset saisivat aina kasvaa ympäristössä, jossa saisi tuntea avoimesti ja aina pidettäisiin huolta eikä kukaan kiusaisi. Lapseen jäävät jäljet ovat vaan niin syvät. Niiden paraneminen vaatii paljon aikaa ja työtä yksi pieni askel kerrallaan.
Minusta sekin on hyvä, että vaikka ei suoraan osaisi ilmaista, niin jotenkin silti ilmaisee tunteensa. Jos esimerkiksi on loukkaantunut tai surullinen, niin vaikka kiukuttelee. Kun joku voi kuitenkin ymmärtää lohduttaa.
Vaikka tiedän että harvoin niin käy, kiukuttelin itse joskus (oikeasti ihan muista asioista surullisena) vähän jalkoja hiertäville kengilleni ja lopulta heitin ne menemään ja kävelin paljain jaloin, niin siitä tuli yleinen vitsi niiden ihmisten kesken, että minun kengät tarkastetaan ennen kuin pääsen mukaan, että ne ovat varmasti hyvät jalassa. Vaikkeihän niillä ollut mitään tekemistä sen kiukuttelun kanssa oikeasti.
Minusta tuntuu, että kaikki ihmiset ilmaisevat joskus tunteitaan vähän epäsuorasti. Toiset tietty hyvin harvoin. Että ei ihmisten aivan mahdoton voi olla ymmärtää. Pitää vaan oikeasti katsoa toista.
No nämä nyt oli vaan joitain huonosti ilmaistuja ajatuksia tuosta aiheesta, aivot jumittaa. Toivottavasti edes jokin pointti tuli esiin :)