työporukalla hotellissa

aikuinen mies

Firmassa tapahtuneiden muutosten takia vietimme viimeistä yhteistä iltaa vanhalla työporukalla. Saatiin ihan kohtuullisesti viiniä ja konjakkia ruuan kanssa ja loppuillasta jatkettiin omaan piikkiin hotellin yökerhossa. Olin jo matkalla yöpuulle, kun reilun kolmenkymmenen ikäinen yksinhuoltaja Liisa tuli käytävällä vastaan. Hän on melkoisen pyöreä mutta ihan mukava ja rempseä naisihminen. Hän oli menossa huoneeseensa kuselle ja veti minut mukanaan. Kylpyhuoneen ovi jäi kutsuvasti raolleen kun Liisa istui pytylle.

Hetken aikaa puntaroin mielessäni mitä tehdä. Oliko tämä kutsu ja ukkomiehelle viritetty ansa jonka lauetessa menee vaimo ja koko perhe-elämä sekaisin. Keräsin rohkeutta ja työnsin vessan oven auki. Liisa katsoi humalaisin silmin minuun ja hymyili. Astuin sanaakaan sanomatta sisään ja käännyin pesualtaan ääreen. Avasin housut ja kaivoin puolijäykän kaluni esiin. Pesin käsiäni ja elintäni samalla kun katsoin peilin kautta Liisaa. Hän katsoi takaisin melkein uhmakkaasti ja luin silmistään nousevan himon.

Käännyin ympäri ja hitaasti kaluani vedellen esittelin sitä Liisalle parinkymmenen sentin päässä kasvoistaan. Nainen tuijotti sitä sanaakaan sanomatta ja nielaisi. Hän vilkaisi silmiini totisena ja selvästi jo kiihottuneena. Kumarruin puoleensa ja suutelin vaativasti. Nainen vastasi kiihkeästi ja siitä rohkaistuneena työnsin käteni puseronsa sisään. Kielemme kisailivat keskenään samalla kun kaivoin suuren tissin käteeni ja sitä puristellen nousin pystympään. Työnsin alavatsani naisen eteen ja nyökkäsin. Liisa nosti kätensä ja tarttui kaluuni. Laskin toisen käteni hiuksilleen ja niskaansa hieroen painoin kasvonsa vasten alavatsaani. Elimeni koveni äärimmilleen kun se painui vasten naisen pehmeää poskea. Vetäydyin hieman taemmas ja käänsin naisen kasvot kohti kyrpää. Liisa käänsi kuitenkin sen sivuun ja suukotti vain vartta kun yritin työntää terskaa suuhunsa.

Tartuin toisella kädellä Liisan käteen joka piti kiinni kalustani ja toisella tartuin leukaansa. Nyt painoin melkein pakottaen terskan huulille jotka raottuivat hieman. Vihdoin suu avautui ja hitaasti pääsin työntymään lämpimään naisen suuhun. Pehmeä kieli otti terskan vastaan pyörien sen ympäri. En voinut olla voihkaisematta ääneen. Liisa lopetti liikkeensä ja katsoi silmiini. Hymyilin hänelle ja nyökkäsin. Nyt nainen veti kädellään pari tiukkaa vetoa kalun varrella ja puristi huulensa terskan ympäri.

Kurotin avaamaan naisen paitapuseron nappeja ja työnsin käteni uudestaan liivin sisään. Suuren rinnan kova nänni painui kuumana kämmeneeni. Nostin tissin ulos liivistä ja jätin sen roikkumaan liivin päälle. Kaivoin toisenkin ulos ja asetin rinnat roikkumaan härskisti. Siirryin sen verran Liisan viereen että näimme vastapäisestä peilistä toisemme. Nainen nuoli terskaani kiihottavasti suuret rinnat liiveistä ulkona retkottaen. Nännit olivat paisuneet ja suorastaan odottivat hyväilyjä ja nuolemista. Liisa katsoi silmiini totisena. Näky oli ihanan roisi.

Vedin kaluni ulos suustaan ja Liisan päästäessä otteen kalustani, riisuin housuni kokonaan ja laskeuduin lattialle polvilleni. Imaisin toisen nännin suuhuni ja puraisin varoen. Toistin käsittelyn myös toiselle rinnalle. Työnsin housumytyn polvien päältä nilkkoihin. Riisuin naisen housut kokonaan pois ja otin bidee-suihkun käteeni. Nainen ymmärsi tarkoitukseni ja levitti jalkansa äärimmäisen levälleen paljastaen tuuhean karvoituksensa eteeni. Työnsin käteni pillulle ja huulia levittäen suihkutin lämmintä vettä naisen sisään. Otin käteeni vähän saippuaa ja hieroin sen pillun huulille, välilihaan ja peppuaukolle. Huuhtelin koko vitun tienoon persereikineen huolellisesti puhtaaksi. Liisa huokaisi nautinnosta kun hieroin klitorista ja työntelin sormia sisäänsä. Laitoin suihkun pois ja tartuin Liisan käsivarteen. Nostin hänet seisomaan ja käänsin nojaamaan lavuaaritasoa vasten.

Nouse tuohon istumaan, sanoin ja nostamalla avitin häntä samalla.

Liisa nousi istumaan pöytätason reunalle jossa levitin jalkansa äärimmäisen levälleen ja painoin hänet nojaamaan peiliin. Sain naisen kiimasta turvonneen vitun hyvin eteeni nostaessani polvet ylös.

Levitä, komensin käheällä äänellä.

Liisa tarttui suuriin häpyhuuliinsa ja veti ne aivan erilleen. Nainen esitteli kaunista vaaleanpunaista pilluaan edessäni kirkkaassa valossa täysin häpeilemättä. Pitelemättömässä kiimassaan hän tiesi että, pillun esitteleminen miehelle varmisti myös että kohta hän saa puutteeseensa helpotusta miehen työntäessä kovan kalun sisään. Painoin suuni pillua vasten ja imaisin klitoriksen suuhuni. Työnsin välillä kieleni syvälle vittuun ja välillä taas nuolin leveällä kielellä peppureiältä asti pillunaukon yli klitorikselle. Muutaman kerran nuolaistuani Liisan huohotuksen lisääntyessä, työnsin kaksi sormea syvälle sisäänsä. Pyörittelin niitä pillun seinämiä vasten ja melkein kovakouraisesti sormia koukistaen vedin muutaman kerran etureunaa vasten G-pistettä etsien. Nainen valitti orgasmin ravistellessa vartaloaan ja painoi niskasta kasvoni tiukasti vasten tussuaan. Nuolin nesteitään pillun tulviessa liukasteitaan yhdyntää varten. Nousin ylös ja vaativasti naista suudellen ohjasin tiukasti seisovan kaluni nopeasti sisäänsä.

Ei saa paljaalla, Liisa voihkaisi vaikka tiesi minun olevan jo pohjassaan.

En vastannut mitään vaan vedin hieman ulospäin ja junttasin terskan kohdun suuta vasten. Liisan toinen orgasmi oli jo lähellä. Aloitin rajun pumppauksen kiimapilluun joka vain himoitsi kyrpää. Nyt voihkeensa oli äänekkäämpää kuin aiemmin. Nostin jalkansa niin ylös kuin mahdollista että nainen pysyi vielä puoli-istuvassa asennossa hotellihuoneen kylpyhuoneen tasolla. Runsas vatsa roikkui hieman pillun päälle, mutta nostin sitä ja nyt näin kuinka helakan punainen naisen vulva oli aivan levällään tuuhean karvoituksen alla ja kova kaluni upposi pehmeään märkään naisen lihaan kerta toisensa jälkeen.

Pillu supistui ja äärimmäisestä liukkaudesta huolimatta puristi hyvin kalun vartta. Omakin orgasmini lähestyi. Liisa laukesi kuitenkin jo rajusti ja äänekkäästi. Muutama työntö vielä ja saisin oman tyydytykseni. Olin kuulevinani hotellihuoneen oven kolahtavan. Pidättelin mahdollisimman pitkään, mutta parin rajun työnnön jälkeen oli pakko vetää ulos ja tiukasti kaluuni tarttuen parilla vedolla lennätin spermani Liisan vatsalle ja karvoitukselle. Huohotimme alapäät vastakkain vielä sykkivä kaluni välissämme.

Kiitos, Liisa kuiskasi hiljaa.

Kiitos vaan itsellesi. Ihana vittu, vastasin naiselle ja hymyilin hänelle.

Onpas ihanan näköistäkin, sanoi Liisan kämppäkaveri Anne joka oli ilmestynyt ovelle.

0

17923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        73
        1213
      2. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        81
        1109
      3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1075
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        945
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        898
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        60
        844
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        73
        714
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        672
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        652
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        632
      11. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        48
        537
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        90
        530
      13. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        512
      14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        36
        495
      15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        11
        480
      16. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        109
        470
      17. 43
        467
      18. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        19
        436
      19. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        38
        425
      20. On kyllä tosi surullista

        jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
        Ikävä
        68
        397
      Aihe