Jos klubi olisi käynyt oikeasti valuuttakauppaa jäsenten rahoilla ja menettänyt kaikkien sijoitukset, niin hyväksyisittekö sen?
Kysymys
Hedelmäpeli
11809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
lupa jos aikoo käydä valuutta tai pörssikauppaa.
Noin niiku välittäjänä.Pankki tai ainakin pankkiiriliike.
Itse olin Nordean eläkerahasto Ameriikassa mukana rahat laitoin markka aikaan noin 4000e Viimesin katsaus tänä vuonna 1500e .Rahoja ei voi nostaa pois ,mutta tilin hoitokulut tulevat syömään kaiken ennen eläkeikääni.Lähinnä pidän tapausta omana tyhmyytenäni enää en kyllä säästä Suomenlainsäädännön alla oleviin kohteisiin.
vaikka se jurppisikin. Tiesin jo mukaan lähtiessäni, että vipua käyttämällä riskit kasvavat suoraan suhteessa vivun kertoimeen.
Panostus%:lla ja stoplosseilla tuo riski on kuitenkin hallittavissa.
Nyt voidaankin esittää jatkokysymys:
Miksi toimintaa ei ajettu alas hallitusti muutaman kk:n aikana näyttämällä tappiollisia kauppoja.
Kassakriisiähän klubissa ei ollut, koska krp jäädytti 4,8 M€ klubin varoja ja klubi ehti siirtää turvaan 69 M€, ennenkuin krp pääsi siihen käsiksi.
Tulemme ehkä yllättymään, kun joskus saamme tietää totuuden klubin äkillisestä sulkeutumisesta.
... Venäjän pyramidin kellahtaminen? Olisiko niin, että WinClub/-Capita oli yksi sen haara?
Ja mitaan ette voi...
kaikki vaihtoehdot ovat yhtä mahdollisia tai mahdottomia.
Onko yksi vaihtoehto kenties se, että Winclub/Wincapita teki menestyksellistä valuuttakauppaa, mutta kasvoi liian suureksi jolloin suomalaiset viranomaisrikolliset pakottivat sen lopettamaan...????
Edelleen odotan minäkin, mitä mahtavat ollakaan ne "yllätykset" jotka tässä paskakasasta löytyvät.
Tosin ei sieltä salaliittoja ja viranomaisrikollisuutta paljon löydy - salaisuuksia ja rikollisia kylläkin...
Että silleen.....
pyramidi rahaliikennettään jenkkien kautta, vai pelkästään Venäjän pankeissa. Käteistähän siellä liikuteltiin muovikasseissa, niin varmaan osa capitan jäsenistäkin, tilaisuushan tekee varkaan, sanotaan.
Klubissa tämä epäkohta oli varmaan huomattu 23.2.2008 tiedotteen perusteella.
Krp:n on täytynyt tutkia klubia jo paljon ennen sen sivujen sulkeutumista, ilmoittihan se jo ensimmäisessä tiedotteessaan, että klubin ympärillä on rikollista toimintaa. Tiedä sitten, mitä tuo tarkoitti, poliisi tehtävähän on epäillä kaikkia rikollisiksi, siitähän ne kurjat leivän saavat.
Koskahan muuten tulevat ensimmäiset tiedotteet krp:n sivuille, joissa pyydetään esim. Nordean asiakkaita valvomaan etujaan?
vaihtoehto, kun miettii vähän tarkemmin klubin sulkeutumisen aikaisia tapahtumia.
Viranomaisten tiedottaminen länsimaalaisista oudolta tuntuvaa yllytystä, uhkailua ja syyllistämistä sisältävine yksityiskohtineen ja median agressiivinen uutisointi "lentävine" reporttereineen ( Salla pikkukylässä ) on kieltämättä naurettavaa kansalaisten aliarvioimista. Tai sitten ei.
Oma lukunsa on tuo rahaliikenne. Melander totesi a-plussassa viime keväänä, että pääosa rahoista on jaettu tuottoina Suomeen, 69 M€ siirrettiin turvaan MB:stä, 4,8 M€ jäädytettiin Englannista, muutama milli Espanjasta jne.
Puhutaan 100 M€:n huijauksesta, miksi krp on saanut takavarikkoon vasta murto-osan tuosta, vaikka pankkisiirtokuitteja ( joita oli tv:n mukaan pakettiautollinen, hehehe ) on tutkittu kohta puolitoista vuotta.
Haisee, haisee ja kauas jopa vastatuuleen, kun vähäsenkään asiaa miettii.
"Haisee, haisee ja kauas jopa vastatuuleen, kun vähäsenkään asiaa miettii. "
Tarkoitit kai kirjoittaa "kun vähäiselläni asiaa mietin"....
ihan sitä, mitä kirjoitinkin, liekkö se minun vika, jos sinä et....
et melander on sanonu **69 M€ siirrettiin turvaan**
en löydä tuosta mitään tietoa.
Jos olisivat ammattitaidottomuuttaan menettäneet rahat huonoihin valuuttukuppoihin niin tottakai sellainen pitää hyväksyä (edellytyksellä että ovat toimineet muutenkin lakien mukaan). Menetin aikoinaan itse lähes 200.000,- mummon markkaa huonoilla osakesijoituksilla vaikka väitteet olivat tyyliin "parhaimmat tuotot", "pitkäaikainen osakesijoittaminen on varma sijoitus tulevaisuuteen", "rakenteminen ei lopu koskaan" no tämä rakennusliike meni velkasaneeraukseen ja osakkeista tuli käytännössä arvottomia. Hyväksyn kuitenkin tämän koska kukaan ei minua huijannut, itse vain sijoitin tyhmästi.