Terveisiä

jotkut näköjään voivat tulla järkiinsäkin?

http://hommaforum.org/index.php?topic=2927.msg43320;topicseen#msg43320

Tervehdys, entiset viholliseni

Paljastan teille nyt juttuja, joita olen kuullut vasemmistolaisissa ja anarkistien porukoissa ja järjestöissä.

Olen jo muutaman vuoden kokenut, että en oikein kuulu siihen joukkoon. Olen tiennyt olevani väärällä tiellä siitä lähtien, kun näiden ryhmittymien ja aatteiden rumat kasvot alkoivat paljastua minulle. Nyt olen vakuuttunut siitä, että nämä ryhmät ovat itse suurempia uhkia kuin ne uhkakuvat, joita ne maalaavat muista. Aion kuitenkin pysyä mukana niiden toiminnassa, jotta voisin saada niistä lisää tietoa ja paljastaa mahdolliset vaaralliset hankkeet, ennen kuin ne ehditään toteuttaa. Minulla ei ole suuria paljastuksia, mutta voin tarjota näkökulman tähän toimintaan sisältä päin ja kertoa, millaisista asioista näissä piireissä puhutaan.

Minulla on muutama kuulopuheisiin perustuva "johtolanka" mahdollisesti rikollisesta toiminnasta näissä piireissä, ja lisäksi muutama varma tieto muuten vain moraalittomasta tai laillisuuden rajoilla tapahtuvasta toiminnasta. En ole saanut varmaa tietoa kuulemistani rikollisista hankkeista. Tämän takia en ole esimerkiksi ottanut yhteyttä poliisiin, se olisi varmaankin perätön ilmianto tai jotain, jos syytökset eivät pitäisikään paikkaansa. Samasta syystä laitan tämän viestin tänne peräkammariin, jonne on näköjään sysätty sellainen kama johon tulee suhtautua varauksella. Suhtaudu sinäkin varauksella tähän.

Tulin kertomaan kuulemaani, mutta myös etsimään lisää tietoa omien "johtolankojeni" vahvistukseksi tai kumoamiseksi. Joukossanne on entisiä ja nykyisiä vasemmistoaktivisteja, ja jos tiedätte tai olette edes kuulleet samoista asioista kuin mistä seuraavaksi kerron, toivon että vastaatte tähän ketjuun, ja autatte vahvistamaan tai kumoamaan näitä asioita.

Tässä ovat siis "paljastukseni". Laitan ne numeroituina sekalaisessa järjestyksessä.

1.
Rauhanpuolustajat ry:hyn jollakin tavoin sidoksissa olevat henkilöt keräävät rahaa terroristijärjestö Hamasille. Tämä on epävarmaa kuulopuhetta, mutta ei kuitenkaan ulkopuolista, vaan tulee järjestöön sidoksissa olevilta henkilöiltä.

Rahankeruu ei välttämättä tapahdu itse järjestön puitteissa, mutta monilta järjestössä ja sen liepeillä on tiedusteltu halukkuutta lahjoittaa rahaa. Ulospäin, ja monille joilta rahaa kysytään, väitetään rahan menevän siviilien auttamiseen, mutta jos henkilö tunnetaan sympatioistaan terroristeja kohtaan, voidaan häntä lähestyä suoraan pyytäen rahaa Hamasille tai "taisteluun sionismia vastaan".

2.
Poliisi saattaa tutkia edellä mainitsemaani rahankeruuta, tai tulevaa poliisitutkintaa tai poliisin seurantaa saatetaan rauhanpuolustajissa pelätä, sillä järjestön sisällä on annettu useita kehotuksia vaieta keräyksestä ja lopettaa näkyvä tai laaja rahojen keruu ainakaan ulkopuolisilta. Eräs henkilö, jonka kanssa tästä asiasta saattoi aiemmin puhua, on yllättäen "unohtanut" koko asian, eikä suostu sanomään siitä enää mitään. Ehkä hänet on käsketty olemaan puhumatta. Järjestössä ja muissa ns. antifasistisissa piireissä on myös neuvottu usein jäseniä olemaan kertomatta kellekään, varsinkaan medialle sympatioista terroristijärjestöjä kohtaan tai yhteyksistä näiden kanssa. Myös näiden järjestöjen logojen esilläpitoa on pyritty vähentämään, osin tuloksetta. Nämä järjestöt ovat erittäin suosittuja radikaalin vasemmiston joukossa.

Itse koen ilmassa olevan jonkinlaista "jälkien peittelyä" tai hyssyttelyä, mutta en tiedä, mitä kaikkea oikein yritetään hyssytellä.

3.
Anarkistien, ns. antifasistien ja vastaavien piirissä on henkilöitä, jotka kaipaavat poliittista terrorismia Suomeen. Puhetta on ollut jopa poliittisista murhista. On hyvin vaikea tietää, miten tosissaan nämä jutut on sanottu, ne saattoivat olla vain uhoamista tai "koepalloja", joilla testailtiin muiden kiinnostusta lähteä mukaan sellaiseen. Minulla ei siis ole näyttöä siitä, että sellaista olisi suunniteltu tai valmisteltu. Itse asiassa pidän sitä vielä nyt suhteellisen epätodennäköisenä. Toisaalta, jos nykyisin puhutaan tuollaisia, tulevaisuudessa vasemmiston terrori ja poliittinen väkivalta voi Suomessakin muuttua todennäköiseksi. Jos olet kuullut vastaavia "juttuja", jaa ne täällä, ja keskustellaan niistä, pohditaan miten vakavasti niihin tulisi suhtautua. Sanomattakin lienee selvää, että jos olet kuullut jostain todella suunnitteilla olevasta rikollisesta hankkeesta, kerrot siitä ensin viipymättä poliisille.

4.
Tämä on paljon pienempi juttu kuin edelliset, mutta tämä on varma tieto. Muutama ns. antifasisti on tehnyt Suomi24:lle ja muille nettisivustoille useita yrityksiä levittää niille natsipropagandaa tai vastaavaa. Tavoitteena on leimata vastapuolen toiminta toiminta natsismiksi. No, tekin varmaan tiedätte, miten nolosti näiden yritysten kanssa on käynyt.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yhdestä ääriryhmästä hypätään usein toiseen. Siitä ei ole hämmästynyt kukaan. Mutta sitä nämä ääriryhmien edustajat - kummankaan ääriryhmän - eivät edes pysty kuvittelemaan millaista siellä keskitiellä, maltillisella keskitiellä on. Se ei yksinkertaisesti mene niiden sielunrakenteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vastustajilta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu