virkamies tulee

Suomessa on useita tuhansia eläkeikää odottavia virkamiehiä, joiden tuottavuus on käytännössä nolla. Miksei niitä lasketa eläkkeelle, jolloin ne tulisivat yhteiskunnalle halvemmaksi. Turhuudestahan kertoo se, että nytkin eläkkeelle jäävän tilalle ei palkata uutta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lähde mihinkään, kun ovat suojatyöpaikan saaneet.
Vaikka viralla ei ole mitään virkaa, eikä se auta mitään, eikä siitä hyödy kukaan, vaan on ihan tarpeeton yhteiskunnan kannalta, sellainen vain poliittinen toimisto luotu, niin siitä pidetään sitten kynsin, hampain ja lakoin kiinni, ja nimitetetään uusi sdp;läinen loisimaan, kun entinen suostuu 68-vuotiaana poistumaan kantamalla.

Helsinki varsinkin on täynnä näitä loispaikkoja.
Olen niissä käynytkin, ja on aivan sama mihin aikaan sinne menee, niin aina joutaa vaikka baariin kahville, tai muuten vain venytellään ja haukotellaan, kavereiden käydessä aina silloin tällöin moikkaamassa.
Ne ovat niitä SAK/Sdp:n syövän etäispesäkkeitä, tai satelliitteja, joiden kulut maksaa yhteiskunta. Siis eräänlaista piilopuoluetukea.

Demarien paskapesäkkeet pitäisi putsata pois rasittamasta talouttamme.
Samoin lehdistötuki, eli lehdistön voiteluraha pitää lopettaa. Samoin puoluetuki.
kyllä säästökohteita on mutta eihän ne demareille kelpaa, loisimaan kun ovat tottuneet.
Samoin voisivat kulukorvauksensa poistaa.

10000:n ihmisen asumis ja elantokulujen verran saataisiin säästöjä hetkessä, kun pantais oikea ihminen, ei poliitikko niitä tekemään. Ja ei näkyis missään, että keltään olis mitään otettu pois.

Ei ole vielä lama, kun ei noihin puututa, ja tuskin puututaankaan niin pitkään aikaan kuin SAK/demarit saavat tyhmiä kiihoitettua taakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


halvemmaksi eläkkeelä kirjoitti:

Suomessa on useita tuhansia eläkeikää odottavia virkamiehiä, joiden tuottavuus on käytännössä nolla. Miksei niitä lasketa eläkkeelle, jolloin ne tulisivat yhteiskunnalle halvemmaksi. Turhuudestahan kertoo se, että nytkin eläkkeelle jäävän tilalle ei palkata uutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu