Väärin

Eläkeiän nosto on aiheuttanut paljon kommentteja. Ihmettelen minkälaisia lapsia meidän ammattiyhdistysliikeessä oikein on. Päätöstä pidetään välttämättömänä ja oikea aikaisena, mutta esitys on tehty väärällä tavalla.

Päätöksen on tehnyt juuri se taho jolle asia kuuluu, mutta ammattiyhdistysliike on vetänyt herneen nenäänsä kun niiden kanssa ei ole neuviteltu asiasta.

Nyt on hyvä suunta. Poliitikot tekevät sille kuuluvat päätökset ja ammattiyhdistysliikke hoitaskoot oman tonttinsa asiat. Tämä on eläkevakuutusyhtiöiden ja valtion välinen välinen asia.

Tällä on myös hyvä seurannaisvaikutus. Ammattiyhdistysliike aikoo myös vetäytyä "satakomiteasta". Hyvä. Nyt saatta alkaa asia saada paremman suunnan kun ammattiyhditysliike ei ole mukana juonittelemassa ja ajamassa omia asioitaan. Mitä ammattiyhdistysliike tekeekään sosiaalietuuksia koskevassa valmistelussa? Ei siellä ole asiantuntmusta muusta kuin sellaisten ihmisten asioista jotka ovat työssä ja pärjäävät ilman sosiaalietuuksia.

Hyvä SAK. Kerrankin järkitoimintaa. Vetäytykää kokonaan hoitelemaan ainoastaan omia asioitanne.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On ihan sama antaa talon palaa, kun tuhota se liialla vedenkäytöllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sammutettu kirjoitti:

Eläkeiän nosto on aiheuttanut paljon kommentteja. Ihmettelen minkälaisia lapsia meidän ammattiyhdistysliikeessä oikein on. Päätöstä pidetään välttämättömänä ja oikea aikaisena, mutta esitys on tehty väärällä tavalla.

Päätöksen on tehnyt juuri se taho jolle asia kuuluu, mutta ammattiyhdistysliike on vetänyt herneen nenäänsä kun niiden kanssa ei ole neuviteltu asiasta.

Nyt on hyvä suunta. Poliitikot tekevät sille kuuluvat päätökset ja ammattiyhdistysliikke hoitaskoot oman tonttinsa asiat. Tämä on eläkevakuutusyhtiöiden ja valtion välinen välinen asia.

Tällä on myös hyvä seurannaisvaikutus. Ammattiyhdistysliike aikoo myös vetäytyä "satakomiteasta". Hyvä. Nyt saatta alkaa asia saada paremman suunnan kun ammattiyhditysliike ei ole mukana juonittelemassa ja ajamassa omia asioitaan. Mitä ammattiyhdistysliike tekeekään sosiaalietuuksia koskevassa valmistelussa? Ei siellä ole asiantuntmusta muusta kuin sellaisten ihmisten asioista jotka ovat työssä ja pärjäävät ilman sosiaalietuuksia.

Hyvä SAK. Kerrankin järkitoimintaa. Vetäytykää kokonaan hoitelemaan ainoastaan omia asioitanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu