Kapi Korhonen kyseli tuolla aiemmin Sepolta, että miksi ihmeessä Kepu pitäisi pelastaa, kun Seppo ehdotti palatsivallankumouksen tarpeellisuutta Kepun pelastamiseksi.
Vastaan Sepon puolesta oman näkemykseni jo senkin vuoksi, että Seppo on ilahduttavalla tavalla muuttanut tyyliään ja alkanut keskustella asiallisesti. Ilmeisesti hänkin on Sonnimiehen kautta havainnut, että sillä tyylillä on ja pysyy hullun kirjoissa.
Minustakin on aiheellista pelastaa Kepu ja olen Sepon kanssa kaiken lisäksi samaa mieltä siitä, että sopiva pelastaja olisi Anneli Jäätteenmäki. Pitkässä juoksussa toivon toki Kepun häviävän puoluekartalta ja toisaalta Vanhanen on siihen tehtävään kyllä sopiva puheenjohtaja. Vauhti on ollut ihan hyvä siihen suuntaan.
Mutta ei se kepulaisuus siitä mihinkään katoa vuodessa tai parissa. Pelkään, että se vain muuttaa muotoaan ja entistä hullumpaan suuntaan. Kepulainen mielenlaatu siirtyy Perussuomalaisiin, joita pitäisin kyllä kepuja pahempana ja arvaamattomana poliittisena tekijänä. Tietysti kannatuksen jakautuminen ikään kuin kahtia Kepun ja Persun osalle tekee molemmista poliittisesta hieman rampoja, mutta näen kyllä horisontissa sellaisenkin kauhukuvan, missä hallitus muodostetaan Kokoomusjohtoisesti Kepun ja persujen varaan.
Perusteluni on siis se, että pitämällä Kepu tolkullisen johdon käsissä, saadaan kuitenkin vähiten vahinkoa aikaan. Tämä perustuu vain sihen realismiin, ettei Kepu kuitenkaan hetkessä häviä poliittiselta kartalta.
Miksi sitten Jäätteenmäki? Jäätteenmäki on Kepussa poliittisesti Vanhasen jokseenkin täydellinen vastakohta. Vanhanen on talousliberaali poliitikko, joka on ottanut elämäntehtäväkseen esim. ay-liikkeen rampauttamisen. Vanhanen on virkamiesmäinen, talouslukuja tuijottava ja empatiakykyä vailla oleva poliitikko. Vanhasen nahjusmaisuus on ollut onnekas tekijä, joten hän ei ole saanut niin paljon vahinkoa aikaan kuin mitä olisi saanut joku häntä aktiivisempi samalla mielenlaadulla varustettu poliitikko.
Jäätteenmäki vie Kepua lähemmäs alkiolaista aateperustaa. Jäätteenmäen politiikan perusta on yllättävän sosiaalipainotteinen ja ihmisten tarpeista lähtevä. En pidä häntä huonona poliitikkona, vaikka hän töppäsikin pahasti Irak-asiassa. Nytkin Jäätteenmäki on ottanut hyvin realistisen ja järkevän kannan eläkeiän nostoasiaan. Jäätteenmäki on paljon yhteistyökykyisempi kuin sanelupolitiikkaan taipuvainen Vanhanen.
Jäätteenmäellä tulee luonnollisesti olemaan paljon vastustajia, koska hänen pelätään vievän puoluetta takaisin punamultayhteistyöhön. Se pelko on kyllä oikealla laidalla hyvin aiheellinen, jos Jäätteenmäki osaa punnita nyt uudelleen traumaattisen suhteensa demareihin. Voi olla, että Jäätteenmäki näkee demareiden nykyjohdossa sopivamman yhteistyökumppanin kuin mitä Lipponen autoritaarisena poliitikkona edusti.
Jäätteenmäen aktivoituminen ja kriittisyyden lisääntyminen Kepun nykyjohtoa kohtaan ei minusta voi oikein tarkoittaa muuta kuin, että hän suunnittelee tai jotkut satraapit sunnittelevat hänen poliittista paluutaan. Jäätteenmäki saisi Jarmo Korhosesta heti kovan tukijan.
Miksi Kepu pitäisi pelastaa?
11
311
Vastaukset
- KapiKorhonen
Siis sen, miksi kepu pitäisi pelastaa. Ja olen kanssasi jokseenkin samaa mieltä kaikesta sanomastasi. Iha järkevää.
Mutta luulen Sepon tarkoitusperiä kepun "pelastamisessa" toisenlaisiksi. Mutta siitäkin olen samaa mieltä kanssasi, että Seppo on muuttunut paljon asiallisemmaksi ja ilmaisee usein asiansa erittäín hyvin, mielenkiintoisestikin. Lienee Sonni"mies" tosiaan havahduttanut Sepon muuttamaan tyyliään niin, ettei häntä pidettäisi samanlaisena.
Hyvän viestisi havahduttamana minua jo harmittaa, että laitoin eilen illalla lopuksi Sepolle runon suivaantuneena siihen, ettei hän vastannut asialliseen kysymykseeni. Nyt poistan sen runoni.- ei kukaan,
edes Seppokaan muutu sinun kaltaiseksesi.
Nytkin sinä luokittelet muita kuin yliopettaja, ja määräät mikä on järkevää keskustelua politiikkasta ja mikä ei. KAPI HARRASTAA JA KANNATTAA TAHTOPOLITIIKKAA, niinkuin demariaatteeseen kuuluukin.
Kaikkien on ajateltava samalla tavalla, tai muuten vaiennetaan kokonaan.
Tuo sinun vittumainen narsistisuus kun sinusta häviäis, niin ehkäpä sinulle voisi joku joskus asiallisesti vastatakkin.
Itse olet sonnimiehenkin alapuolella arvostelussa palstan kirjoittajista.
Mutta siihen väliin sopiikin sitten ilmaa ja paljon.
Kukahan se luokittelee nytkin, ja antaa jopa palkinnon runonpoiston muodossa?
Olet tyhmä ja erittäin katkeroitunut, sekä ahdistunut sairas itsekeskeinen vanhuksen paskiainen.
Varmaankin Kapiset ketut kusivat kintuillesi, ja laamat räkisivät päin näköäsi, jos ne osaisivat lukea.
Ihmettelen vain, että miksi sinulle "apinalle" on tuo taito annettu.
Valitettavasti tuota kirjoitustaitoa, eikä lukemasi ymmärrystä ole sinulle enenpää suotu.
Kovin suppea-alainen ja punaisesti värittynyt on kykysi käsitellä asioita ja hahmottaa kokonaisuuksia.
Vai on "huumorimies"suivaantunut kun ei saanut vastausta. Taisit erehtyä puhumaan totta?
Sinähän olet suivaantunut kokoajan, vaikka muuta väitätkin.
Paitsi silloin, kun joku kiusoitellessaan, ja sinua "hullua" yllyttäessään kehaisee hieman, minkä tallennat oitis, ja levittelet sitä sitten vuositolkulla.
Minä kiitän jo etukäteen miellyttävästä vastauksestasi, ja toivotan teille demaritowereille rattoisaa kinastelua vaikkapa natosta.
Sossudemarit häviää ensimmäisenä Suomen puoluekartalta, ja siihen ei mene kauaa.
Vasemmistoliitto on ottanut jo ohjat käsiinsä työväenliikkeessä, ja demarit kuihtuu pian.
Demarithan onkin ollut vain ökyporvareiden köyhien kusetuspuolue. Mutta nyt kun se on oikeille vasemmistolaisille ja työläisille selvinnyt, niin adijöö demarit.
- Obs1
Ihan mukavaa, että palasit tänne Kepu-palstalle lupauksistasi huolimatta. Täällähän menestyksesi on ollut aikaisemmin parempaa kuin viime aikoina Kokoomus-palstalla. Jää nähtäväksi, palaako menestys. Suosittelisin myös kirjoitustesi laadun kohottamista. Täällä on kuitenkin helpompaa saada asiattomia vastauksia a la Sonnimies, jolloin asialliset vastaukset saavat vähemmän huomiota, joka on sinulle eduksi.
Mutta sitten itse asiaan eli kirjoitukseesi. Sehän on hyvin selkeä eikä mitenkään yllättävä. Siinä kannatetaan vanhakantaista punamultaista jakopolitiikkaa. Kaipa sinä sitten siinä konteksissa olisit valmis hyväksymään jopa lisääntyvät maataloustuet. Minä tieysti toivon ja jopa uskon, että tälle tuhon tielle ei ole paluuta.Kirjoituksessani ei ole mitään kannatusta jollekin poliittiselle suunnalle. Kerron vain sen, että Jäätteenmäen poliittinen ajattelu on alkiolaisempaa eli sosiaalisempaa (vasemmistolaisempaa) kuin Vanhaselle ja oikeastaan juuri kellään Kepussa. Hän tulisi mitä ilmeisemmin jatkamaan Kepun aiemmin vallalla ollutta pyrkyä punamultahallituksiin.
Siinä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että maataloustukien lisäämistä sisältävälle tuhon tielle ei tule lähteä. Demarit ovat kylläkin siinä suopeampi kuin kokoomuslaiset, koska punamultayhteistyö on osin jakopolitiikkaa.
Olen nyt jonkun kerran kirjoittanut tällä palstalla, kun en ole malttanut mieltäni. Luulen kyllä, että keskityn kirjoittamiseen enemmän Kokoomuspalstalla. Se johtuu osin siitäkin, että tehty on työ on alkanut tuottamaan täällä tulosta. Kepun kannatus on mukavassa alamäessä niin kuin pitääkin. Ehkä saan vielä Kokoomuksenkin kannatuksen suunnan käännettyä. Valistuksen voimaan pitää vaan uskoa.Mielipidepankki kirjoitti:
Kirjoituksessani ei ole mitään kannatusta jollekin poliittiselle suunnalle. Kerron vain sen, että Jäätteenmäen poliittinen ajattelu on alkiolaisempaa eli sosiaalisempaa (vasemmistolaisempaa) kuin Vanhaselle ja oikeastaan juuri kellään Kepussa. Hän tulisi mitä ilmeisemmin jatkamaan Kepun aiemmin vallalla ollutta pyrkyä punamultahallituksiin.
Siinä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että maataloustukien lisäämistä sisältävälle tuhon tielle ei tule lähteä. Demarit ovat kylläkin siinä suopeampi kuin kokoomuslaiset, koska punamultayhteistyö on osin jakopolitiikkaa.
Olen nyt jonkun kerran kirjoittanut tällä palstalla, kun en ole malttanut mieltäni. Luulen kyllä, että keskityn kirjoittamiseen enemmän Kokoomuspalstalla. Se johtuu osin siitäkin, että tehty on työ on alkanut tuottamaan täällä tulosta. Kepun kannatus on mukavassa alamäessä niin kuin pitääkin. Ehkä saan vielä Kokoomuksenkin kannatuksen suunnan käännettyä. Valistuksen voimaan pitää vaan uskoa.Kokoomuksen kannatusta ei oikestaan pidä saada laskemaan. Sille löytyy kyllä luonnollinen paino, joka on ihan ok. Kokoomus on myös ihan järkevä puolue edustamaan hyvätuloisinta kansanosaa.
Itse toivon asioiden kehittyvän siihen suuntaan, että meille syntyy Ruotsin mallin mukainen oikeistolainen ja vasemmistolainen blokki, jotka sitten esittävät poliittisia vaihtoehtoja, joista äänestäjä voi valita ja tietää myös sen mihin valinta johtaa. Nykyisessä sekasikiöpolitiikassa tämä tietämys valinnan vaikutuksesta on kovin hämärä.- Obs1
Mielipidepankki kirjoitti:
Kokoomuksen kannatusta ei oikestaan pidä saada laskemaan. Sille löytyy kyllä luonnollinen paino, joka on ihan ok. Kokoomus on myös ihan järkevä puolue edustamaan hyvätuloisinta kansanosaa.
Itse toivon asioiden kehittyvän siihen suuntaan, että meille syntyy Ruotsin mallin mukainen oikeistolainen ja vasemmistolainen blokki, jotka sitten esittävät poliittisia vaihtoehtoja, joista äänestäjä voi valita ja tietää myös sen mihin valinta johtaa. Nykyisessä sekasikiöpolitiikassa tämä tietämys valinnan vaikutuksesta on kovin hämärä.Minun mielestäni kuitenkin Jäätteenmäen ja Korhosen ainakin suosiminen on punamullan kannattamista. Mutta minulle riittäää kyllä se, että myönnät, mikäli ymmärsin oikein, punamullan olevan jakopolitiikkaa.
Tuosta Ruotsin olojen ihailustasi olen kirjoittanut jo tarpeeksi, joten olkoon. Niitä et ole juuri kommentoinut, ehkäpä ne eivät ole sitä ansainneet.
Mutta, mutta, on tietysti sopivaa kannattaa mallia, johon Suomessa ei ole mitään reaalista mahdollisuutta, onneksi. Ei tule mitään vastuuongelmia. Ajattele nyt itsekin. Jotta tuolla vasemmistolla olisi jotain mahdollisuuksia, pitäisi siihen liittää SDP:n ja Vasemmistoliiton lisäksi ilmeisesti vihreät, perustuslailliset ja kai myös kristilliset. Siinä se olisi sekalainen seurakunta. Ja mitä sitten tapahtuisi. Kepu ja Kokoomus kasvaisivat niin, että ne kahdestaan muodostaisivat enemmistön. Kokoomus saisi valtaosan kristillisistä ja osan vihreistä. Kepu saisi valtaosan persuista paluumuuttajina ja osan vihreistä. Ei minulla tätä vastaan mitään ole, mutta olisikohan noilla pienemmillä puolueilla. Et kai nyt sentään itsekään usko demareiden ja Vasemmistoliiton kahdestaan olevan koskaan hallituskoalitio. Vasemmistoliittolaisethan sitä kannattavat, mutta SDP karttaa niin kuin ruttoa.
- taidat kirjoitella
Jos leikitellään ajatuksella, että Jäätteenmäki korvaisi Vanhasen, niin keskustan kannattajista lohkeaisi melkoinen osa kokoomukseen, mutta persuihin jo siirtyneitä saattaisi palata takaisin kepuun.
Politiikkaan tämä vaikuttaisi varmasti niin, että punamullan vaihtoehto vahvistuisi kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että sdp hyväksyy uudelleen Jäätteenmäen, jonka demarit jo kerran heittivät ulos pääministerin ja keskustan puheenjohtajankin tuoleilta.
Kokoomuksen kannatus todennäköisesti edelleen vahvistuisi, mikäli sdp pysyy nykyisellä vasemmistovoittoisella linjallaan, kun Lipposta aikanaan kannattaneet, kokoomuksen ja sdp:n välillä liikkuneet äänestäjät eivät palaa sdp:n kannattajiksi, ellei demareiden linja muutu oikeistolaisemmaksi, eli markkinalähtöisemmäksi. Se tuskin Urpilaisen johdolla tapahtuu, tai mistä senkään tietää.
Kepun kannalta tilanne kuitenkin muuttuisi selvästi huonommaksi minun mielestäni. Kokoomushan ei ole koskaan luottanut Jäätteenmäkeen. Tämä Ahon varajohtajahan pukeutui punaiseen tuppihameeseen jo Lipposen 2. hallituksen aikana ja konttasi Hakaniemen torin yli Lauri Ihalaisen luo aamukahville vakuuttamaan, miten työreformi on haudattu Atlanttiin ja miten kepu on valmis suostumaan ihan mihin tahansa, jos SAK vain hyväksyy sen, että keskusta pääsee sdp:n apupuolueeksi hallitukseen.
Matti Vanhanen sen sijaan on asiapoliitikko, joka osaa nähdä, mikä on koko maan etu ylitse kaikenlaisen siltarumpukähminnän ja muun perinnekepulaisen etupolitikoinnin. Vanhanen on punamullan kannalta paljon hankalampi kuin Jäätteenmäki, koska tämä nahjukseksi sanottu mies on periaatekysymyksissä aika tiukka ja taisi vetää herneet nenäänsä siitä, kuinka Eero Heinäluoma komenteli kepun nöyrtymään joka asiassa, etenkin yt-lain pienyrittäjiä koskevassa, tarpeettomassa laajennuksessa. Vanhanen on siis selvästi kokoomusyhteistyön miehiä, ja tässä mielessä nimenomaan vastakohta Jäätteenmäelle.
Oma kantani on, että niin kauan kuin sdp tyrii ja osaa ainoastaan politikoida lillukanvarsitasolla ilman mitään kunnon asiavaihtoehtoa hallituspolitiikalle, niin on hyvä, että keskustaa johtaa Vanhasen tapainen asialinjan mies. Se on sitten eri asia, jos sdp joskus löytää itsensä ja tajuaa nostaa katseensa kohti sitä tulevaisuutta, josta heidänkin on otettava vastuu, mikäli tosissaan aikovat hallituspolitiikkaa ryhtyä rakentamaan vaikkapa kokoomuksen kanssa.
Minusta tuntuu aika vahvasti, että sinipunan ja punamullan vaihtoehdot ovat kovin poissuljettuja niin kauan kun sdp vain sekoilee linjoissaan. Jäätteenmäkikään ei punamullan vaihtoehtoa käytännössä taida kohentaa, koska hänen luottonsa sdp:ssä ei kovin suuri taida olla. Nykyisen hallituspolitiikan Jäätteenmäki todennäköisesti saisi ajetuksi kiville hyvin nopeasti, koska epäilen, ettei kokoomuksen pinna kestäisi sellaista poukkoilua, mitä Jäätteenmäki harrastaa.
Että tämmöistä tänään iltapäivällä. ;-)
t. -JäbäTäytyy kuitenkin muistaa, että Jäätteenmäki nosti Kepua vaali toisensa jälkeen ja suosio oli hänen aikanaan huipussaan.
Punamulta on näillä kannatusluvuilla tietysti poissuljettu vaihtoehto. Se tulee vaihtoehdoksi vasta sitten, kun kolmen suurimman puolueen kannatusluvut ovat melko tasoissa. Tällä hetkellä on vaikea sanoa, kumpi hallitusvaihto on todennäköisempi seuraavaksi, nykyinen siniruskea vai sinipuna. Kallistun vielä edelliseen eli nykyhallitukseen, jos pitää veikata.
Arvelisin, että tämä eläkemoka muuttaa kuitenkin kannatusasetelmia. Olisin yllättynyt, jos se ei vaikuttaisi. Seuraava galluptutkimus, missä haastattelut on tehty maaliskuun puolella, on mielenkiintoinen. Jos hallituspuolueet menevät tämän ohi entisillä kannatusluvuilla, niin vaikea sitä on sen jälkeen muuttaa, koska hallituksen tuskin tarvitsee tällä hallituskaudella tehdä yhtä rajuja leikkausesityksiä. Kun neljä viidestä vastustaa hallituksen eläkepäätöstä, uskoisin sen kyllä vaikuttavan myös äänestyspäätöksiin.- ja laskut
Mielipidepankki kirjoitti:
Täytyy kuitenkin muistaa, että Jäätteenmäki nosti Kepua vaali toisensa jälkeen ja suosio oli hänen aikanaan huipussaan.
Punamulta on näillä kannatusluvuilla tietysti poissuljettu vaihtoehto. Se tulee vaihtoehdoksi vasta sitten, kun kolmen suurimman puolueen kannatusluvut ovat melko tasoissa. Tällä hetkellä on vaikea sanoa, kumpi hallitusvaihto on todennäköisempi seuraavaksi, nykyinen siniruskea vai sinipuna. Kallistun vielä edelliseen eli nykyhallitukseen, jos pitää veikata.
Arvelisin, että tämä eläkemoka muuttaa kuitenkin kannatusasetelmia. Olisin yllättynyt, jos se ei vaikuttaisi. Seuraava galluptutkimus, missä haastattelut on tehty maaliskuun puolella, on mielenkiintoinen. Jos hallituspuolueet menevät tämän ohi entisillä kannatusluvuilla, niin vaikea sitä on sen jälkeen muuttaa, koska hallituksen tuskin tarvitsee tällä hallituskaudella tehdä yhtä rajuja leikkausesityksiä. Kun neljä viidestä vastustaa hallituksen eläkepäätöstä, uskoisin sen kyllä vaikuttavan myös äänestyspäätöksiin.Jäätteenmäki nosti lopultakin kepua aika vähän, Lipposen 2. hallituksen aikana ero demareihin ei tainnut olla kuin joitain kymmenyksiä. Se oli aika tuskaa, kun minkäänlainn oppositiotempoilu ei kasvattanut kannatusta ohi sdp:n, vaan piti ottaa valheet aseeksi.
Sinipuna ei minustakaan vaikuta todennäköiseltä, jos sdp ei löydä asiasisältöä politiikkansa. Nykypohja siis jatkaa, jos kokoomus pääsee valitseman.
Eläkekysymyksen vaikutus puoluekannatuksiin riippuu aika lailla mediasta. jos uutisointi menee nykylinjoilla, eli keskustelu käydään siitä, että eläkeikää nostetan vastoin "palkansaajan etua", niin opposition kannatus kasvaa. Jos uutisointi tuo esiin, että Suomi ei selviä hyvinvointinsa rahoittamisesta muuta kuin työn tekemistä lisäämällä, niin kannatukset säilynevät aika lailla nykyisellään.
Itse odottaisin medialta nyt hyvin erittelevää ja analyyttistä otetta siihen, miten kansan tulevaisuutta käsitellään pidemmällä aikavälillä ja vähemmän sitä, miten raportoidaan hallituksen, opposition ja ay-liikkeen johtajien nokittelusta keskenään.
Mielipidetutkimusten vastustukset ja kannatukset ovat täysin mielikuvapolitiikkaa, eli kyselyihin vastataan sen perusteella, mitä asioista kuvitellaan median uutisoinnin pohjalta, kun hyvin harva vaivautuu seuraamaan asioita perusteellisemmin.
Lähiviikot varmasti paljastavat, mihin suuntaan asiat lähtevät kääntymään. En pitäisi mahdottomana sitäkään vaihtoehtoa, että hallituksen kannatus kasvaisi. Tämä itseään ruoskiva, masokistinen kansa on usein suosinut poliitikkoja, jotka maalaavat synkkää tulevaisuutta ja syöttävät karvaita lääkkeitä.
-Jäbä
- CCI
MPP on mukava lukea taas sinun erinomaisia avauksia.
En nyt tiedä sitä, olenko tullut takaisin vai kävinkö vain vieraissa. Minulla ei ole ollut tapana pyörtää päätöksiäni, mutta voin tietysti aina arvioida tilannetta uudelta pohjalta tai muuttuneiden olosuhteiden valossa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741380Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89789Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547