Otetaanpa vielä kerran. Työurien pidentäminen on yhteinen tavoite. Niin hallitus kuin oppositio käsittävät tämän eikä siitä ole ollut mitään kiistaa.
Hallitus on päättänyt eläkeiän nostamisesta miettimättä lainkaan sen yhteyttä em. tavoitteeseen. Päätöstä tehtäessä ei siis ole tietoa siitä, vaikuttaako eläkeiän nostaminen työuran pidentymiseen. Päätös on tehty vain luulotellen, että se vaikuttaa. Mitään vaikuttavuusselvityksiä ei ole sen perusteena. Tämä käy hyvin ilmi kaikkien eläkeasiantujoiden isän Kari Puron esittämistä näkemyksistä. Hän sanoo, ettei päätös perustu tietoon keinon vaikuttavuudesta. Toisaalta Puro sanoo, että vuonna 2005 voimaan tullut kannustava ja joustava eläkeuudistus on vaikuttanut työuria pidentävästi. Nyt Puro pelkää, että kun tällaista kannustavuutta ja joustavuutta pakostakin vähennetään, vaikutukset voivat olla kielteisiä.
Matti Vanhasen suuri moka tässä asiassa on siinä, ettei hän ole vaivautunut kysymään asiassa edes tämänkaltaisten asiantuntijoiden näkemystä. Päätös on tehty hyssälöiden täysin mututuntumalta.
Vanhasen toiminnan taustalla voi epäillä syystä olevan muita tekijöitä kuin huoli työurien pidentymisestä. Yhä enemmän alkaa vaikuttaa siltä, että tämä on vain jatkoa Vanhasen risitiretkelle ay-liikettä vastaan. Vanhanenhan tunnetaan tällaisen ay-liikken rampauttamisprojektin isänä jo 90-luvulta. Vanhasta Kepua hiertää varmasti hyvin paljon se, että Kepun perusturvaprojekti ajautui karille, kun työmarkkinajärjestöt vetivät välistä ja sopivat sosiaalituposta. Eläkeiän nostamispäätös ilman edeltäviä vaikuttavuusselvityksiä tuntuu lähinnä kostolta tätä työmarkkinajärjestöjen ratkaisua vastaan.
Hallituksen sisällä ei ehkä sittenkään vallitse enää niin suuri yksimielisyys Vanhasen ristiretken hyväksymiseksi. Kokoomuksen puolella on aivan selvästi jo näkyvissä pelko siitä, että tulikohan sittenkin töpättyä niin menettelytapojen kuin päätöksen sisällön suhteen. Katainen on antanut valtioviisaasti Vanhasen ja Kepun ottaa "kunnian" päätöksestä. Nyt Katainen käyttää voimiaan jo enemmän siihen, että saisi työmarkkinajärjestöt sittenkin mukaan pöytään. Vanhasen ristiretkeen kuuluu taas sellaiset ilmaisut, joissa ei siihen suuntaan ole mitään kaipausta.
Eläkeikämoka
10
344
Vastaukset
hallitus voi päättää ihmisten työurien pituuksista.
Se on melkein sama asia kuin, että hallitusn saisi päättää ihmisten elinioistä.
Jos ihminen kykenee ja halukkuutta on, hän voi olla työelämässä vaikka 100-vuotiaana. Kyse on nyt siitä, milloin hänen lakisääteinen eläköitymisensä alkaa.- Obs1
samaa mieltä siinä, että valmistelu tai ainakin julkipano meni huonosti. Mutta kyllähän tuo Kari Purokin on noita vanhoja demarieläkeasiantuntijoita. Minusta hän kuuluu samaan kaartiin kuin Raimo Ilaskivi, jotka huomiota herättääkseen tulevat ainakin sanomaan, että väärin sammutettu. Sitähän on pyritty tämän vanhan eläkemafian valtaa pienentämään, joka on ihan oikein, mutta tietysti se riepoo Puroa. Seuraava asiantuntija, joka nousisi uudistusta vastaan, olisi Teivo Pentikäinen, mutta hänhän on jo kuollut.
turhan paljon huomiota asiantuntijan puoluetaustaan. Ei sen kannattaisi antaa ohjata mielipidettä. Silloin kun puhutaan asiantuntijuudesta, esitellään faktatietoja. Raimo Sailaskin on taustaltaan sosiaalidemokraatti, mutta silti kokoomuslaiset usein seuraavat ihastuneina hänen lausuntojaan.
Jos on olemassa jotain selvitystietoa siitä, että eläkeiän alarajan nostaminen lisää työuran pituutta, niin voit ihan vapaasti kertoa sellaisesta. Sillä tavoin voit hyvin kyseenalaistaa demaritaustaisen Puron kertoman, ettei sellaisia selvityksiä ole olemassa. Ihan puhtaalla faktatiedolla voit siis kumota Puron väittämät.- paikallaan
Mielipidepankki kirjoitti:
turhan paljon huomiota asiantuntijan puoluetaustaan. Ei sen kannattaisi antaa ohjata mielipidettä. Silloin kun puhutaan asiantuntijuudesta, esitellään faktatietoja. Raimo Sailaskin on taustaltaan sosiaalidemokraatti, mutta silti kokoomuslaiset usein seuraavat ihastuneina hänen lausuntojaan.
Jos on olemassa jotain selvitystietoa siitä, että eläkeiän alarajan nostaminen lisää työuran pituutta, niin voit ihan vapaasti kertoa sellaisesta. Sillä tavoin voit hyvin kyseenalaistaa demaritaustaisen Puron kertoman, ettei sellaisia selvityksiä ole olemassa. Ihan puhtaalla faktatiedolla voit siis kumota Puron väittämät.Kari Puro on nimenomaan asiantuntija minun mielestäni, mihin sdp:n jäsenkirja vaikuttaa hänen kohdallaan mielestäni yhtä vähän kuin sdp:n jäsenkirja vaikutti apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen toimintaan.
-Jäbä - Obs1
paikallaan kirjoitti:
Kari Puro on nimenomaan asiantuntija minun mielestäni, mihin sdp:n jäsenkirja vaikuttaa hänen kohdallaan mielestäni yhtä vähän kuin sdp:n jäsenkirja vaikutti apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen toimintaan.
-Jäbäsitä mieltä, että Puro on edustanut nimenomaan sosialidemokraattista ajatustapaa ja toisaalta eläkemafiaa, joka on jopa hoitanut itse itsensä valvonnan. Tuohon eläkemafiaan on kyllä kuulunut jäseniä muistakin puolueista ja työnantajaleiristä. Ja samalla on hoidettu tuota Kultaista Tunkiotakin, TELAa. Samaan kastiin lasken Erkki Ahon, joka oli tai on kai vieläkin enemmän sosialidemokraatti kuin kouluasiantuntija, vaikka oli jälkimmäistäkin.
Aivan muuta ovat Pekka Korpinen ja Raimo Sailas, he ovat todellisia asiantuntijoita ja vain toissijaisesti demareita.
- moka ole
Kaikki ovat yksimielisiä tavoitteesta. Niinpä nostatettu kohu on nähtävä lähinnä kohisijoiden omana profiilinnostona.
Puron juttu oli erinomainen, kun hän totesi, etteivät aiemmat eläkeiän nostot ole vaikuttaneet paljoakaan. Samaan aikaanhan on joustoja lisätty, että eläkkeellesiirtämistä on ollut mahdollista käyttää saneerausten työkaluna.
2005 eläkeuudistus on myös alkanut vaikuttaa, mutta sen odottelu, miten tehokkaasti se vaikuttaa ei nyt olisi viisasta, kun on pelattava varman päälle sen suhteen, että työurat todella pitenevät.
Minusta tuntuu, että asia alkaa kaatua oikeisiin uomiinsa, kunhan mielet ehtivät rauhoittua ja vasemmisto keksii ay-liikkeelle sopivat perustelut siihen, että nyt ajetaankin palkansaajan etua pidemmällä aikavälillä, kun pidempi työura parantaa etenkin vanhuusvuosien taloudellista riippumattomuutta ja hyvinvointia.
Asiantuntijoiden näkemys on takuulla ollut hallituksen tiedossa ja etenkin kaikki vastustavat näkemykset. juuri siksi asia nyt kirjattiin agendalle hallituksen vastatessa aloitteen tekemisestä, mistä seuraa, että avoin keskustelu ja avoin ongelmanratkaisu on pakko tehdä niin, että kaikki ovat siinä mukana.
Sanelustahan tässä ei ole kyse, koska jokainen intressipiiri saa sano sanottavansa asian valmistelussa ja eduskunta sen käsittelee myös avoimesti ja tulevien vaalien poliittisen paineen alaisena.
Kyllä tämä hyvin menee, kun politiikkakin on taas palannut takaisin politiikkaan.
-Jäbä - Isänmaa kutsuu
vaatii purkamista kansalaisia koskettavien päätösten teossa.
Palkansaajajärjestöt ja työnantajajärjestöt ruotuun.
Hallitus ja eduskunta katsovat yhteisen edun ja asettavat tavoitekehykset joiden puitteissa muut kolmikannan osapuolet valmistelevat tavoitteensa.
Minua on hiukan vaivannut tuo palkansaajajärjestöjen nostama meteli tästä pelkästä eläkeiän muutoksesta.EK on ollut pidättyväinen kannanotoissaan.Kuitenkin hallituksen ns "asettama ehto" on työnantajajärjestöille samanlainen näpäytys hallituksen taholta.
Toisaalta jos vaivautuu vertaamaan esim SAK.N ja EK:n sivuja ja niillä esitettyjä edunvalvontaan tähtääviä toimenpiteitä,niin ero on kuin yöllä ja paivällä EK.n eduksi,joten EK.lla ei ole todellista tarvetta pitää korkeaa profiilia.
Ps. mikä muuten on uraputken ja virkahissin eroavaisuus ??????- ministerit.
"EK.lla ei ole todellista tarvetta pitää korkeaa profiilia."
***********
EK:lla on ihan omat ministerit hallituksessa. Kyllä viesti kulkee ilman torikokouksiakin. Esimerkkinä Lex-Nokia, jonka EK (lähettinä johtaja Lasse Laatunen) junttasi Nokian toimeksiannosta. - Isänmaa kutsuu
ministerit. kirjoitti:
"EK.lla ei ole todellista tarvetta pitää korkeaa profiilia."
***********
EK:lla on ihan omat ministerit hallituksessa. Kyllä viesti kulkee ilman torikokouksiakin. Esimerkkinä Lex-Nokia, jonka EK (lähettinä johtaja Lasse Laatunen) junttasi Nokian toimeksiannosta.edunvalvojiaan ollut ministeriössä kautta aikain.
Mutta mikä se putken ja hissin ero oikein on ja onko nekin sovittu kolmikannassa.
- Obs1
Lieneekö Urpilaiselle sattunut vahinko, kun hän manasi televisiossa esiin kansanrintamaa. Eipä ole sitä sanaa käytettykään politiikssa, mutta jotain sellaistahan täällä olet kannattanut sinäkin. Keksikää nyt kuitenkin joku muu nimitys, tuolla termillä on vähän paha kaiku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631241Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87682- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt36574Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot118530Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513